How the West Won - Tieteen teologinen pohja

Matka Rodney Starkin parissa jatkuu jälleen, tällä kertaa luvassa on kaikkein perustavanlaatuisimman elementin, tiedon tavoittelun merkitys länsimaiden menestyksen siivittäjänä. Huolimatta sen nykyisestä epämuodikkaasta asemesta, on teologia ollut keskeisessä roolissa tiedonjanon sytyttämisessä länsimaissa. Keskiajan teologia, skolastiikka on erityisesti ollut edelläkävijänä tieteellisen menetelmän ja yliopistojen kehittämisessä. Teologia kantoi mukanaan rationaalisen kreikkalaisen filosofian perinnettä, luoden pohjan esimerkiksi luonnonfilosofialle, joka edelsi luonnontieteitä. 

TEOLOGIA JA LUONNONFILOSOFIA
Länsimaisen teologian lähtökohtana on ajatus Jumalasta ja tämän luomistyöstä rationaalisena, tietoisena ja kaikkivoipana olentona. Oletus Jumalan rationaalisesta, tietoisesta luonteesta mahdollisti järjen soveltamisen Jumalan ja luomistyön ymmärtämiseen ja uskon siihen, että ihmisellä on kyky ymmärtää maailmaa tietoisen järkensä avulla. 

Esimerkiksi kaukoidän uskonnoissa Jumalaa ei pidetty tietoisena olentona, joka toimisi järjellisesti, ja islamissa Jumalaan suhtauduttiin ihmisille käsittämättömänä mysteerinä, minkä seurauksena Jumalan luomistyön järjelliseen tutkimukseen suhtauduttiin penseästi. 

Länsimaiset teologit olivat elimellisessä roolissa järjen soveltamisessa kysymyksiin esimerkiksi astrologiasta, orjuudesta ja kaupankäynnistä, joiden kaikkien kohdalla tapahtui merkittävää kehitystä teologisten doktriinien kehittymisen myötä. 

Luonnonfilosofia, siis varsinaisia luonnontieteitä edeltänyt luonnon tutkiminen oli keskeinen osa teologien koulutusta, ja monet teologit opettivatkin uriensa alussa luonnonfilosofiaa yliopistoissaan. 

YLIOPISTOJA KEKSIMÄSSÄ
Vaikka nykypäivänä on ollut lukuisia yrityksiä jäljittää yliopistojen historia länsimaiden ulkopuolelle, ei siitä pääse eroon, että ensimmäiset yliopistot, joissa keskityttiin tiedon tavoitteluun – eikä esimerkiksi uskonnon ja kulttuurin toisintamiseen – ovat länsimainen ja kristillinen ilmiö. 

Ensimmäinen yliopisto perustettiin 1088 Italian Bolognaan ja seuraavien parin sadan vuoden aikana kymmeniä yliopistoja alkoi ilmestyä ympäri länttä, aina Ruotsin Uppsalaan asti. 

Yliopistojen teologisilta skolastikoilta perimään ajatusmaailmaan kuului uuden tiedon tavoittelu, vanhan tiedon kyseenalaistaminen sekä voimakas painotus empiiriseen tutkimukseen; jos asiaa voitin tutkia empiirisesti, sitä tuli tutkia siten. Esimerkiksi ruumiinavaukset yleistyivät keskiajalla, jolloin lääketieteellinen ja kuolinsyytutkimus kehittyivät roimasti. 

Yliopistot olivat niin kirkon, paavin kuin kuninkaiden ja paikallishallinnon suosiossa ja tutkijoita haalittiin suurilla taloudellisilla houkuttimilla minkä kerettiin. Tästä seurasi tutkijoiden ja siten uuden tiedon siirtyminen ja leviäminen paikasta toiseen, erityisesti kun latina oli oppineiden käyttämä kieli joka paikassa. 

PARIISIN YLIOPISTO
Pariisin yliopisto on länsimaisen yliopistoinstituution arkkityyppi. Käytännössä kaikki yliopistot ovat velkaa niin tieteellisessä kuin hallinnollisessa mielessä Pariisin yliopistolle. Pariisin yliopistosta ovat peräisin muun muassa sellaiset nimet kuin Peter Abelard, Tuomas Akvinolainen ja Jean Calvin, sekä lukuista kopernikaanisen käänteen tiedemiehet. 

Pariisin yliopistossa oli jo 1200-luvulla arvioiden mukaan 2500-5000 opiskelijaa ja useita satoja henkilökunnan jäseniä. Tyypillinen oppilas aloitti opintonsa 14-15 vuotiaana ja oli yleensä keskiluokkaisesta perheestä, esimerkiksi ritarin, kauppiaan tai käsityöläisen poika. Myös köyhiä oppilaita oli, ja yliopisto myönsi heille erityisluvan kerjätä. Pariisin latinalaiskortteli on saanut nimensä latinaa puhuneesta yliopiston väestä. 

Yliopiston oppilaiden elämään kuului myös alkoholin ja prostituoitujen huuruinen elämä. Yksi tämän railakkaan menon seurauksista oli 1229 sattunut useamman opiskelijan hengen vaatinut selkkaus viranomaisten kanssa. Yliopisto meni pariksi vuodeksi lakkoon, ja tästä seuranneet suuret taloudelliset tappiot saivat ennen pitkää itse paavin myöntämään yliopistolle täydellisen "akateemisen" vapauden, oikeuden valita opiskelijansa ja pitää yllä kuria siviilioikeudesta riippumatta. 

Yliopistojen opintotarjonta oli samankaltaista kaikkialla. Alussa opiskeltiin kielioppia, retoriikkaa ja logiikkaa (yhdessä nk. trivium) sekä aritmetiikkaa, geometriaa, astronomiaa ja musiikkia (yhdessä quadrivium). Kehittyneempiin opintoihin kuului klassikkojen opiskelua, erityisesti Aristoteleen logiikkaa, joka ohjasi suhtautumista kaikkiin oppiaineisiin.

Pitkälle edenneet jaettiin neljään ryhmään, teologiaan, lakiin, lääketieteeseen ja luonnonfilosofiaan. 

Itse yliopiston henkilökunnalle opettaminen oli ensisijainen velvollisuus ja vain harvat päätyivät itse tutkimaan ja edistämään tietoa. (Stark kritisoi happamasti modernia yliopistoa, jossa monet tiedekunnat suoltavat ulos tarpeetonta triviatietoa, koska siihen, että kaikki tekevät tutkimusta, uskotaan kuin pyhään lehmään.)

SKOLASTIIKKA JA KOPERNIKAANINEN KÄÄNNE
Stark argumentoi, että nykyään "Tieteellisenä vallankumouksena" tunnettu Valistuksen ajan ajatus kristinuskon voiman hiipumisesta ja siten tieteellisen ajattelun noususta on puppua. Tosiasiassa Uuden Ajan suurimmat tiedemiehet rakensivat nimen omaan vuosisatoja kasvaneen teologisen ja skolastisen tiedon varaan. Esimerkiksi Nikolaus Kopernikuksen teoria aurinkokeskeisestä maailmasta ei syntynyt tyhjästä, vaan Kopernikus sai oppinsa merkittävissä yliopistoissa ympäri Italiaa.

Seuraavaksi seuraa joukko tiivistelmiä merkittävistä keskiajan ajattelijoista:

Robert Grosseteste (1175-1253)
Normannien kasvattama Grosseteste vaikutti Oxfordissa ja Pariisissa. Hän edisti optiikkaa ja fysiikkaa. Merkittävimmän panoksensa hän antoi kuitenkin tieteelliselle menetelmälle. Grosseteste painotti yksittäisestä tapauksesta yleistämistä, mikä on empiirisen menetelmän kulmakivi.

Johannes de Sacrobosco (1195-1256)
Brittitaustainen de Sacrobosco vaikutti Pariisissa. Hän toi hindu-arabialaiset numeromerkit Euroopan yliopistoihin ja vakiinnutti käsityksen taivaankappaleiden pyöreästä muodosta. 

Albertus Magnus (1200-1280)
Baijerilainen Magnus opiskeli Paduassa ja ympäri Saksaa, päätyen lopulta Pariisiin. Hän kehitti kasvitiedettä, teologiaa, maantiedettä, astronomiaa ja kemiaa lähes neljässäkymmenessä teoksessaan, ansaiten lempinimen "Doctor Universalis". 

Roger Bacon (1214-1294)
Filosofina ja fransiskaanimunkkina tunnettua Baconia on kutsuttu "Ensimmäiseksi tiedemieheksi", sillä hän otti Grossetesten havaintoja painottavan tutkimusmenetelmän vakavissaan ja kehitti sitä eteenpäin. Baconin Opus Majus kattaa 2000 sivussaan massiivisen määrän eri alojen tieteellistä tietoa. Bacon korosti kokeilun arvoa ja väheksyi auktoriteettiuskoa. Baconin johdolla empiirinen menetelmä valtasi alaa vain järkeä painottaneilta edeltäjiltään. Kiinnostavana seikkana voi mainita Opus Majuksessa ennustetun esimerkiksi mikroskoopit, teleskoopit ja lentävät kojeet. Kokeilun, tarkkailun ja matematiikan yhdistämällä Bacon varusti tulevaisuuden tiedemiehet heidän tärkeimmillä työkaluillaan. 

Campanus da Novara (1220-1296)
da Novara oli erinomainen matemaatikko, mutta hänen tärkeimmät saavutuksensa oli Eukleideen "Alkeet" -teoksen ja Ptolemaioksen pääteoksen Almagestin kääntäminen. Molemmat olivat länsimaisen yliopistomaailman merkkiteoksia satoja vuosia. 

Theodoric de Fribourg (1250-1310)
de Fribourg kehitti optiikkaa suurin harppauksin tutkimalla sateenkaaria kokeellisesti. 

Tuomas Bradwardine (1290-1349)
Ruttoon kuolleen Bradwardinen perintö liikkeen ja dynamiikan tutkimuksessa on merkittävä. 

William Okkamilainen (1285-1349)
Lähinnä selityksen yksinkertaisuutta korostavasta periaatteesta, "Okkamin partaveitsestä" tunnettu Okkamilainen oli tuottoisa filosofi. Okkamin keskeinen tieteellinen keksintö oli, että avaruus on itse asiassa tyhjiö, ja Newtonin ensimmäistä lakia ennakoiden hän päätteli, että kerran kun taivaankappale on liikkeessä, ei se tyhjiössä pysähdy. Kreikkalaiset olivat aiemmin siis uskoneet, että tyhjiötä ei voi olla, ja että taivaankappaleet ovat eläviä olentoja, jotka jatkuvasti työskentelevät avaruuden kitkaa vastaan. 

Jean Buridan (1300-1358)
Hohdokkaana pariisilaishahmona tunnettu Buridan kehitti ajatuksen inertiasta, jonka mukaan ilman vastusta kappale jatkaa liikettään, esimerkiksi jos heität pallon eikä ilmanvastusta olisi, jatkaisi se liikettään. Buridanin ja Okkamilaisen ajatukset siis olivat hyvin lähellä toisiaan tällä saralla, mutta teologiassa miehet olivat ankaria kiistakumppaneita. 

Nicole Oresme (1320-1382)
Lisieuxin piispana tunnettu Oresme oli merkittävä taivaankappaleiden liikkeiden tutkija. Hän osoitti, että maa pyörii akselinsa ympäri, minkä takia muut taivaankappaleet näyttävät pyörivän maan ympäri. Oresme oivalsi myös, että maapallon pyörimisliike vaikutti myös sen pinnalla oleviin kohteisiin, myös ilmakehään. Näin Oresme kumosi ajatuksen siitä, että jatkuvan pyörimisliikkeen pitäisi aiheuttaa jatkuvaa tuulta. 

Albert Saksilainen (1316-1390)
Saksilainen jatkoi Buridanin fysiikan kehittelyä, mutta hänen päätyönsä oli edeltäjiensä töiden summaaminen ja lukuisten todistusten kehittely teoksessaan "Physics", jota luettiin useita satoja vuosia Euroopan yliopistoissa.

Pierre d'Ailly (1350-1420)
d'Ailly tarkensi maapalloa koskevia mittauksia "Ymago Mundi" teoksessessaan. 

Nikolaus Cusalainen (1401-1464)
Cusalainen päätteli, että oli mahdotonta yksinkertaisten havaintojen perusteella päätellä, liikkuiko maa muiden taivaankappaleiden ollessa paikoillaan, vai päinvastoin. Näin ollen ei voi myöskään olettaa, että maa pysyisi paikallaan. Okkamin partaveistä soveltaen Cusalainen oletti, että maa liikkuu, ei muut taivaankappaleet. 

Nikolaus Kopernikus (1473-1543)
Kopernikus oli hyvin perillä kaikista edellä mainituista tieteellisistä kehityksistä. Kopernikuksen työn viehätysvoima perustui kuitenkin siihen, että hän osoitti matemaattisesti auringon olevan maailmankaikkeuden keskipiste. On kuitenkin huomautettava, että Kopernikus joutui keksimään ad hoc -selityksiä laskelmiensa epätarkkuuksille, koska hän ei tiennyt planeettojen kiertoratojen olevan ellipisin, ei puhtaan ympyrän muotoisia. Kopernikuksen laskelmat eivät siis olleet väitetty suuri käänne, vaan yksi pykälä tieteellisessä kehityskulussa, joka myöhemmin sai jatkoa niin Newtonin kuin Einsteininkin töissä. 

Kukaan edellä käsitellyistä ei ollut kapinallinen sekularisti, vaan he olivat kristillisiä ajattelijoita, monet vieläpä piispoja tai pappeja. 

Kristinuskosta ponnistanut yliopistoinstituutio ja sen sisällä kasvaneet tieteelliset löydöt ovat puksuttaneet eteenpäin tasaista kehityskulkua. Ajatukset suurista, eritoten uskonnonvastaisista, tieteellisistä vallankumouksista ovat sen sijaan virheellisiä, viihteellisiä kuvauksia ajan tapahtumista. 

Ensi kerralla on vuorossa paluu maan pinnalle tieteen ja filosofian sfääreistä, talouden, kaupan ja teknologian pariin. 

Essee siitä, miksi kannattaa olla rehellinen

Tässä esseessä hahmottelen monia ajatuksia, jotka viime aikoina ovat velloneet mielessäni. Osa näistä ajatuksista perustuu vuosia jatkuneeseen liikuntaharrastukseeni ja sen puitteissa oppimiini asioihin, ja toisen osan yhdistävin tekijä on psykologian professori Jordan Petersonin monet luennot ja julkiset puhetilaisuudet, jotka hän on videoinut ja julkaissut Youtubessa. Käsiteltäviä aiheita ovat muun muassa oppiminen, masennus, evoluutio, sekä rehellisyys ja valehtelu. Nämä päällisin puolin toisistaan hyvinkin poikkeavanlaiset ajatukset tuntuvat liittyvän toisiinsa. Jos olen menestyksekäs, näiden asioiden väliset yhteydet selkiävät tämän kirjoituksen myötä, jos eivät kokonaan, niin ainakin osittain. Lähden liikkeelle yleisemmistä periaatteista ja nivon niitä parhaani mukaan yhteen omien kokemuksieni kautta esseen edetessä. 

Haluan aloittaa evoluutiosta ja joistain sen alle kuuluvista ilmiöistä. Evoluution, siis elämän kehittymisen perustavanlaatuinen laki on tiivistettävissä ajatukseen ärsykkeen, palautumisen ja sopeuman jatkuvasta vuorovaikutuksesta. Tämä tarkoittaa sitä, että kerta kaikkiaan minkäänlaista muutosta ei elävässä oliossa tapahdu, ellei se kohtaa jonkinlaista ärsykettä, mikä pakottaa olion muuttumaan jollain tavalla. Ärsyke on aina jotain sellaista, mikä kuluttaa olion resursseja. Jos resursseja kuluu liikaa, olio palautuu vain entiselle tasolleen, heikkenee ja äärimmäisessä tapauksessa lopputulos on kuolema. Jos taas ärsyke on sopivan haastava ja oliolla on mahdollisuus kuluttaa resursseja siten, että palautuminen mahdollistuu, niin olio palautuu ja vahvistuu yli aiemman tasonsa. Vahvistuminen ennakoi sitä, että sama ärsyke saattaa toistua, jolloin vahvempi olio selviytyy ärsykkeestä paremmin kuin heikko. Simppeliä, eikö?

Keho on välttämätön edellytys sille, että minkäänlaista elämää voi olla. Tämä saattaa kuulostaa itsestäänselvältä, mutta tästä seuraa joitain kiintoisia, nykypäivän arkiajattelulle epäintuitiivisia asioita. Esimerkiksi tekoälyn ja robottien kehittäjät havaitsivat 1960-luvulla, että asioiden näkeminen on tavattoman monimutkainen prosessi. Alunperin ajateltiin, että maailmassa on objekteja, kuten tuoleja, mukeja, taloja, autoja, muita ihmisiä ja niin edelleen. Sitten yksinkertaisesti kun avaa silmät ja katsoo maailmaa, nämä objektit näyttäytyvät katsojalle. Tämä ei pidä paikkaansa. Tekoälyn kehittäjät eivät kertakaikkiaan pystyneet edistymään näkemisen robotisoinnissa, ennen kuin 1990-luvulla alettiin ymmärtää, että keho on välttämätön edellytys sille, että asioita on mahdollista nähdä. 

On vaatinut 3 miljardia vuotta, että yksinkertaisesta parisoluisesta eliöstä on kehittynyt olio, jolla on toimiva näkökyky. Kuvittele vaikka, että olisit liikuntakykyinen, mutta aistiton. Kuinka monta kertaa päätyisitkään hukkumaan, tippumaan jyrkänteeltä (pahimmassa tapauksessa tulivuoreen) tai mihin tahansa muuhun kuolettavaan onnettomuuteen? Puhumattakaan siitä, kuinka vaikeaa olisi löytää ruokaa. Näkisin, että tämä on se alkutila, josta yksisoluiset eliöt ovat aikanaan lähteneet liikenteeseen. Jokaisesta sukupolvesta ne, joissa tapahtui suotuisia muutoksia päihittivät lisääntymiskamppailussa ne, joissa muutoksia ei tapahtunut. Vaati suunnattoman suuren määrän yhteentörmäyksiä (myös kirjaimellisesti) ja muita tapahtumia, ennen kuin alkumyrmelömme hoksasivat että ”hei, eikös tuntoaisti olisi hyvä juttu, sitten ei päädyttäisi tuonne kiehuvaan pätsiin meren pohjassa”. Ennen pitkää tuntoaisti ei riittänytkään ja näköaisti kehittyi, sillä onhan parempi olla koskematta laavaan joka kerta edes hiukan vertaa, jos sen kerta näkemällä voi välttää. Yritän tässä siis tuoda esiin sen, että keho ja aistit ovat tavattoman pitkän ajan kuluessa kehittyneitä vastauksia kysymykseen ”kuinka selviytyä ja lisääntyä”. 

Kehon sijoittaminen välttämättömäksi edellytykseksi sille, että maailmaa voi havainnoida ja kokea johtaa siihen, että itse tieto maailmasta rakentuu kehollisen kokemuksen kautta. Osa tästä kokemuksesta on koodautunut meihin evoluution myötä geneettisenä informaationa, osa taas on kunkin omaa elämänkokemusta. Koska tieto rakentuu ensisijaisesti kehon kautta, tällöin artikuloitu, älyllistetty tieto on jotain sellaista, mikä kasvaa kehon kokemusten pohjalta. Näin inhimillisestä tiedosta voi esittää seuraavanlaisen kehityskulun: ensiksi tieto koodautuu fyysisiin kehoihimme, sitten se dramatisoidaan ja lopuksi abstrahoidaan selkokielelle. Näin ollen tieto esiintyy aluksi ”hiljaisena” käytännön toimintana (osasimmehan tehdä paljon asioita ennen puhumista tai symbolista representaatiota), esimerkiksi kalan syödessä. Vastaavasti taas susilaumoilla on kehittyneitä sosiaalisia hierarkioita, joissa valtakamppailut monesti ratkaistaan eräänlaisilla näytelmillä: kaksi urossutta uhittelevat toisilleen, toinen luopuu, paljastaa kaulansa ja voittaja feikkaa purevansa kaulan poikki. Tällöin susilauma säästyy veren vuodatukselta, ja lauma voi palata metsästyksen pariin täysilukuisena. 

Tällaiset draaman kaltaiset esitykset ovat pitkälle kehittyneitä, syvälle koodatun geneettisen informaation ja ympäristön vuorovaikutuksen aikaansaamia menetelmiä toimia menestyksekkäästi evoluution näkökulmasta. Ensiksi siis tieto varastoituu hiljaisena käytönnön toimintana kehoon, sitten se alkaa esiintyä edellä kuvaillussa draamankaltaisessa muodossa. Ihmisillä kyky dramatisoida asioita on hyvin pitkälle kehittynyt. Esimerkiksi uskontoja on mahdollista tarkastella hyvin kehittyneinä, vaikeita ja abstrakteja käsityksiä ilmaisevina dramaattisina järjestelminä. Vaikkapa klassisen Saatanan tapauksessa kyseessä on pitkällä aikavälillä tislattu käsitys siitä, minkälainen henkilö on täydellisen paha. Kukaan yksittäinen henkilö tuskin on Saatanan ruumiillistuma (eikö muuten ole kiehtovaa, että tuota sanaa käytetään tällaisessa tapauksessa?), vaan eri ihmiset ovat tehneet läpi historian pahoja tekoja, joista ennen pitkää on osattu abstrahoida näiden tekojen arkkityyppi. 

Viimein, modernin rationaalisen maailmankuvan myötä on kehittynyt ajatus rationaalisesta, selväjärkisesti ilmaistusta, tieteellisestä tiedosta. Vasta kun ihmisen älyllinen kapasiteetti ja fyysiset edellytykset (esim. puhekyky) ovat kasvaneet niin suuriksi, että on ollut mahdollista alkaa artikuloida informaatiota draamaakin abstraktimmalla tasolla, on tällainen moderni tieto tullut mahdolliseksi. Nykypäivänä on hyvin tyypillistä ajatella, että teoreettinen tieto on jollain tavalla puhtaamapaa tai ”totuudellisempaa” kuin esimerkiksi draaman tai toiminnan kautta ilmaistu tieto, mutta se on erheellinen luulo. Tässä esseessä en paneudu kuitenkaan pidemmälti moderneihin käsityksiin tiedosta, sillä suuntaan nyt kohti toista, tiedon evolutiiviselle kehitykselle analogista aihetta. 

Kehityspsykologi Jean Piaget havaitsi, että leikkiminen on moraalin kasvupohja. Tarkemmin sanoen leikkiminen on se prosessi, jonka varassa ihmiset (ja muut nisäkkäät) harjoittelevat moraalista yhteistoimintaa. Tässä on kuitenkin korostettava, että edellä kuvailtu kehon, draaman ja abstraktin informaation kehityssuhde säilyy. Esimerkki kehoon vakiintuneesta rakenteesta on aivoissa piilevä ”leikkijärjestelmä”, joka löytyy monilta nisäkkäiltä. Käytännössä voit testata tätä esimerkiksi koiran, lapsen (tai vaikkapa aikuisen) kanssa: tiedät luultavasti intuitiivisesti minkälainen elekieli toimii, kun haluat leikkiä koiran tai lapsen kanssa, tai ainakin tunnistat koiran leikkisän käyttäytymisen hännän heilutuksesta ja jopa sen ilmeistä. Tämä viittaa siihen, että leikillä on ollut suuri merkitys evoluutiossa. Vastaavasti draaman tasoa, sekä sen eroa abstraktiin informaatioon korostaa 6-vuotiaiden leikki sääntöineen: jos jututat yhtä 6-vuotiasta leikin yhteydessä, tämä ei tiedä mitkä ovat leikkiä ohjaavat säännöt, mutta hän osaa silti toimia niiden pohjalta. Yhteistoiminnassa  kehollinen ja dramatisoitu tieto mahdollistaa onnistuneen vuorovaikutuksen. Vasta kun lapsi kehittyy riittävän pitkälle, mahdollistuu abstraktein käsittein kommunikointi. 

Piagetin havainto moraalin kehittymisestä leikin kautta on yhteydessä hänen laajempaan, konstruktivistiseen psykologiaan. Sen keskeisenä teesinä on, että yksittäisistä fyysisistä toimenpiteistä kasvaa yleisempiä käsityksiä siitä, miten toimia. Yksi tällainen kehityskulku, joka voisi havainnollistaa tällaista moraalin evolutiivista kehitystä on esimerkiksi ”älä lyö leikkitoveria nyt → älä lyö leikkitoveria koskaan → leiki reilusti → ole aina reilu → ole hyvä ihminen”. Abstraktion määrä kasvaa tasolta seuraavalle edetessä, ja jokainen taso sisältää aina joukon muitakin käsityksiä. Esimerkiksi käsitykseen siitä, mitä kuuluu hyvänä ihmisenä olemiseen sisältyy toki paljon muutakin kuin pelkkä leikkitoverin lyömättä jättäminen jonain tiettynä tiistai-iltapäivänä. Näin ollen hyvin yksinkertaisista, kehollisista toimenpiteistä kasvaa ajan mittaan käyttäytymismalleja, joiden varassa menestyksellinen toiminta mahdollistuu. Sitten tämä kehollisesti ilmaistu moraali muuttuu ennen pitkää draamaksi ja lopulta abstrakteiksi moraalisiksi periaatteiksi, kuten vaikka käsitykseksi yksilön koskemattomuudesta tai ihmisarvosta. 

Oppiminen on kategoria, jota voi soveltaa hyvin edellä kuvailtujen ilmiöiden jäsentämiseen. Oppimisen ennakkoehtona on se, että menee oman kokemuskenttänsä, eli mukavuusalueensa ulkopuolelle. Oppimista ei voi tapahtua, ellei kohtaa jotain, mitä ei ole aiemmin kohdannut. Tämä voi käytännössä tarkoittaa jotain täysin uutta, mutta ennestään tutut asiat voivat myös opettaa paljon, jos niitä tarkastelee uudenlaisesta näkökulmasta. Esimerkiksi juuri näköaistin kehitys on ollut massiivisen pitkä oppimisprosessi, jossa lukemattomien virheiden seurauksena alkoi pikkuhiljaa kehittyä jotain etäisesti nykyistä, hyvin hienostunutta näköaistiamme muistuttavaa.

Omalla kohdallani hyvä esimerkki oppimisesta oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemisenä on ollut voimaharjoittelu. Pidän tästä esimerkistä siksi, että se soveltuu äärimmäisen hyvin ärsyke-palautuminen-sopeuma -kiertokulkuun ja siksi, että se ei ole tyyppiesimerkki kouluissa opetettavasta kirjaviisaudesta, mikä nähdäkseni avaa mahdollisuuden hahmottaa oppiminen paljon laajempana ilmiönä, kuin miten sitä tyypillisesti kuvataan. Viime keväänä minulla oli ensimmäistä kertaa riittävää tahdonvoimaa toteuttaa ankaran matemaattinen ja progressiivinen harjoitusohjelma. Yksi harjoitteistani oli tehdä jalkakyykkyä kolme kertaa viikossa siten, että lisäsin kuormaa jokaisella harjoittelukerralla yhden kilogramman. Jokaisella harjoituskerralla tein kolme sarjaa samalla kuormalla ja jokainen sarja koostui viidestä toistosta. Harjoituskertojen välissä pidin huolta siitä, että nukun riittävästi ja söin runsaasti ravitsevaa ruokaa. Jokainen yksittäinen kyykkytoisto ja sen eri osat, jokainen suupala ja unen hetki pitivät yllä ärsyke-palautuminen-sopeuma -kiertokulkua siten, että pystyin lisäämään kuormaa useamman kuukauden ajan. Saavutinkin suuren ennätyksen harjoitteluohjelman lopussa. 

Mitä tekemistä jalkakyykyillä sitten on oppimisen kanssa? No, ottamatta edes puheeksi niitä psykologisia muutoksia, joita tällaisen ankaran harjoitusohjelman myötä tapahtuu, oli ohjelma tyyppiesimerkki järjestelmällisestä mukavuusalueen ulkopuolelle menosta. Tärkeää prosessissa oli maltillinen edistyminen ja pienten tekojen tekeminen oikein kerta toisensa jälkeen. Kiintoisana sivuhuomiona haluaisin tässä nostaa esiin ajatuksen, että tarkkailessa ihmisten toistuvaa toimintaa, erityisesti jos kyseessä on vapaaehtoinen ja haastava toiminta, kannattaa miettiä, mitä henkilö parhaillaan oppii. Esimerkiksi juuri fyysinen harjoittelu on hyvä esimerkki monimutkaisesta prosessista, jossa pintapuolisesti vulgaariin toimintaan voi liittyä paljon artikuloimatonta, draamaan ja kehoon koodautunutta tietoa ja tällaisen tiedon hankkimista. Vastaavasti riehakkaiden lasten leikkipaini ei ole vain ”energian purkamista” vaan monimutkaista, moraalin ja sosiaalisen käyttäytymisen opettelua. (Siitä voisi puhua paljonkin, miksi lapsille syötetään ADHD-lääkkeitä, jotka nimen omaan sammuttavat leikkijärjestelmän aivoissa, kun he eivät pysty keskittymään koulussa hiljaa pulpetin takana...)

Toinen esimerkki, joka omalla kohdallani viimeistään vakuuttaa minut mikrotason tekojen tärkeydestä suurten tavoitteiden saavuttamiseksi on tekeillä oleva graduni. Kun olen määrätietoisesti käynyt käsiksi jonkin graduni luvun alaluvun kappaleen virkkeeseen, olen aina saanut hyvää tulosta aikaiseksi. Sen sijaan yleisen hahmottelun jälkeen gradun laajempaan kokonaisuuteen paneutuminen ei ole tuottanut kuin ahdistusta. Vain suuntautumalla riittävän pieneen osa-alueeseen kerrallaan, pystyn edistymään työssäni. Huomionarvoista on se, että esimerkiksi yhden virkkeen kirjoittaminen ei ole enää kauhean kaukana esimerkiksi yksittäisestä näppäimen painalluksesta, mikä korostaa kehollisen toiminnan ensisijaisuutta abstraktimpien tavoitteiden toteuttamisessa. 

Näiden kahden tavoitteiden saavuttamista koskevan esimerkin jälkeen tasapainotan tilannetta kirjoittamalla masennuksesta. Ennen kuin käyn itse masennukseen käsiksi, nostan kuitenkin esiin joitain fysiologisia seikkoja. Dopamiini on mielihyvää tuottava hormoni, jota erittyy silloin, kun ihminen kokee kulkevansa kohti mielekästä päämäärää (nyt ei puhuta kuitenkaan kokaiinista, joka aiheuttaa voimakasta dopamiinin eritystä). Esimerkiksi flow-tila on hyvä esimerkki tällaisesta tilanteesta. Kun taas vastaan tulee odottamaton este, on reaktiona ahdistus ja pysähtyminen. Esimerkiksi jos olen hyvin orientoitunut harjoittelemaan salilla kovaa, niin pienen venähdyksen sattuessa ahdistun ja joudun miettimään miten minun pitää toimia, jotta matka kohti päämäärää voisi jatkua. Vastakohtana taas positiiviselle tuntemukselle ovat pelko ja paniikki, jotka ovat merkkejä siitä, että tavoitteesta etäännytään. Kärjistäen siis olemme kolmivaihteisia olioita: eteen, seis, taakse. 

Jotta dopamiinista voi saada positiivisessa mielessä tehot irti, on määriteltävä omat tavoitteet niin selkeästi, että tietää, mitä mikrotason kehollisia toimenpiteitä on tehtävä niiden saavuttamiseksi. Tämä on vaikeaa, ja siksi esimerkiksi saamattomuus on niin yleistä (eikä vähiten allekirjoittaneelle). Ongelmaksi muodostuu se, että jos ei ole selvillä, mitä tarkalleen pitää tehdä, on mahdotonta orientoida itseään riittävän yksityiskohtaiseen toimintaan ja tällöin ajan tulee haaskanneeksi joko häiriötekijöiden parissa tai märehtiessä liian abstraktin tason kysymyksiä. Tässä kohtaa pääsemme masennukseen. (Diskleimeri: täytyy ottaa huomioon, että masennus on catch-all -kategoria, jonka alle on sijoitettu suuri joukko toisistaan poikkeavia ilmiöitä, en missään nimessä väitä, että tämä olisi lopullinen sana masennuksesta).

Terveen ihmisen voi ajatella suuntautuvan oikeassa suhteessa mikrotason ja abstraktimman tason ilmiöihin. Esimerkiksi virheen sattuessa henkisesti tasapainoinen ihminen toteaa jotain tyyliin ”kas, virhe, korjataanpa se”. Sen sijaan masentuneen ihmisen ajattelussa orientoituminen kohti tavoitteita ei onnistu kunnolla. Tällöin pienen virheen sattuessa vakavasti masentunut ihminen päätyy automaattisesti pohtimaan, onko hän ylipäänsä kelvollinen ihminen. Tälle voi olla joko psyko-fysiologisia tai eksistentialistisia syitä, mutta joka tapauksessa kyseessä on sairaus, joka tekee mahdottomaksi hedelmällisen suhtautumistavan oppimiseen ja sen edellyttämiin virheisiin. Jos vaikka kuntosalilla päätän lisätä kuormaa liikaa tai jos gradua kirjoittaessa mietin vain koko työn valmistumista enkä yksittäisten osuuksien tekemistä, on tavattoman vaikeaa suunnata huomionsa tilanteen vaatimiin mikrotason toimenpiteisiin. Masentuneella ihmisellä tämä vielä korostuu, sillä tällöin koko organismi saattaa olla kykenemätön havaitsemaan, mikä on oikean tason toimenpide. Onhan kuitenkin niin, että joskus kysymys ”olenko edes kelvollinen ihminen” saattaa olla relevantti, mutta masentunut ihminen ei pysty tunnistamaan, milloin tämä on relevanttia. 

Alamme vihdoin päästä siihen, mikä alunperin sai minussa aikaan halun kirjoittaa tämä essee. Niin positiivisia päämääriä tavoitellessa kuin myös esimerkiksi mielenterveyteen liittyvien ongelmien kohdalla, olen ottanut vakavissani ajatuksen siitä totuus on jotain sellaista, minkä avulla näistä asioista voi saada tolkkua. Ensimmäinen askel tällä tiellä on ollut se, että olen parhaani mukaan lopettanut valehtelemisen. Riittävän pitkään jatkuneen valehtelun myötä ihmisestä itsestään tulee kykenemätön tunnistamaan sitä, mikä on totta. Äärimmilleen vietynä valehtelu voi esimerkiksi johtaa siihen, että ihmisestä tulee kaaoottinen ja ehkä jopa luulosairas : kun kyky hahmottaa mikä on totta pilaantuu liiaksi, on mahdotonta enää tunnistaa edes sitä, onko itse todella sairas vai ei, haluaako todella jotain vai ei, ja niin edelleen. 

Omalla kohdallani olen ollut kiitollinen siitä, että olen usein perehtynyt moniin asioihin – vaikkapa hyvin äärimmäiseen metallimusiikkiin – mahdollisimman ennakkoluulottomasti. Tuttavuus äärimmäisten ilmiöiden kanssa on tehnyt minusta myötämielisemmän kaikille niille kummallisille ajatuksille, joita alitajunnastani tietoisuuteeni vyöryy. Haluan tässä tuoda esille siis sen ajatuksen, että yksi tärkeimmistä askelista valehtelun lopettamisessa ja kohti totuutta kulkemisessa on omien, itseä koskevien ennakkokäsitysten sivuuttaminen. Tätä varten tarvitsee paljon myötämielisyyttä ja myös rohkeutta kohdata ne epämiellyttävät ajatukset, jotka esimerkiksi ovat valtavirtamoraalin vastaisia. Vain kohtaamalla ikävätkin ajatuksesi pystyt olemaan rehellinen itsellesi ja siten ohjaamaan itsesi kohti hyviä päämääriä. Sen sijaan, jos kauhistut mielesi syöveriä ja yrität sulkea sen kuin Pandoran lippaan, niin seurauksena on valtava joukko patologioita ja oireita, joita et pysty ymmärtämään. Niin kuin psykologi Carl Jung sanoi, tie kohti viisautta alkaa oman varjon kohtaamisella. Toisin sanoen – ja laajemmassa mittakaavassa – vain ymmärtämällä sen, että ihmiskunnan historia on täynnä hirmutekoja joita ihmiset ovat tehneet ja hyväksymällä sen, että sinä myös olet ihminen ja täysin kykenevä samoihin asiohin, pystyt ottamaan ohjat omassa elämässäsi. 

Valehtelusta sanon vielä sen, että se ei tarkoita pelkästään tietoista totuuden vääntelyä. Sen joukkoon kuuluvat myös totuuden kertomatta jättäminen, totuuden käyttäminen epämoraalisesti esimerkiksi jonkun tahalliseen satuttamiseen (mieti vaikkapa riitaa, jossa odotat, että saat ladata jonkin toden, mutta ilkeämielisen kommentin päin toisen naamaa) sekä sellaisten ajatusten omiminen, joita et ole todella sisäistänyt. Erityisesti viimeinen näistä on asia, jonka kanssa itse kamppailen, ja tässäkin esseessä on ajatuksia, jotka eivät ole vielä lainkaan riittävästi omaksi tekemiäni. 

Valehtelun lopettamalla on mahdollista alkaa tunnistaa tarkemmin sitä, mitä pitää totena. Tämä totuuden löytäminen ei tarkoita jonkin absoluuttisen totuuden tietämistä, vaan pyrkimystä artikuloida itsensä niin selkeästi kuin voi, jotta muilla ja itselläsi on mahdollisuus parhaansa mukaan korjata näitä väistämättä puutteellisia näkökulmia. Silmäsi tarkentuessa ja kuunnellessasi muiden palautetta kykysi hahmottaa sitä, millä tasolla sinun pitää kulloinkin toimia (siis pohtiakko kysymystä hyvästä elämästä vai keskittyä käsillä olevaan vaipanvaihtoon) parantuu. Näin syntyy positiivinen kierre, jossa entistä totuudellisempi ja tarkempi näkemys omasta tilanteestasi tekee entistä johdonmukaisemman ja tarkemman päämäärien asettamisen ja tavoittelun mahdolliseksi. 

Olen parisuhteessani huomannut, että mitä nöyremmin ja rohkeammin käyn käsiksi ongelmiin, sen paremmin asiat menevät. Olen myös pannut merkille, tosin sanon tämän hyvin varovaisesti, jopa sepkulatiivisest, että kykyni tunnistaa, että jokin on pielessä, on kasvanut sitä mukaa, kun olen pyrkinyt kohti rehellisyyttä. Tähän liittyy tiivisti se, että kehomme ovat täynnä tietoa ja viisautta, mutta tätä tietoa ei pysty käyttämään, jos on sotkenut suhteensa kehoonsa olemalla epärehellinen. Mitä rehellisempi olen, sen paremmin tunnistan onko kyseessä ongelma, joka koskee minua vai kumppaniani ensisijaisesti (esimerkiksi jokin trauma), onko kyseessä iso vai pieni ongelma ja niin edelleen. Kaikki tämä tapahtuu kauan ennen kuin osaan artikuloida mistä on kyse, ja kehoni viestit ovat hyivn konkreettisia, esimerkiksi ahdistus tuntuu rintakehässä ja masennus tulee silmien taakse. Näitä voi eittämättä pitää huuhaana, mutta omalla kohdallani tulokset tuntuvat puhuvan puolestaan. 

Päätän tämän esseen henkisempään sointuun. En tiedä, mihin suuntaan olen menossa näiden ajatusten kanssa, mutta seuraava on pohdituttanut minua. Friedrich Nietzsche kysyy eräässä aforismissaan: mitä vastaisit, jos elämäsi päätyttyä demoni kysyisi sinulta, haluaisitko, että kokisit juuri elämäsi elämän toistuvasti samanlaisena ajasta ikuisuuteen. Nietzschen ajatus, joka sivuaa voimakkaasti kristinuskon, mutta myös joidenkin muiden uskontoperinteiden ajatuksia oli se, että tavoitteena on pystyä – ilman itsepetosta – vastaamaan tuohon kysymykseen ”kyllä”. Yksi käsite, jolla tätä ajatusta voi kuvata, on rakkaus. Kyseessä ei kuitenkaan ole nykyajattelua dominoiva romanttinen rakkaus, vaan yleisempi, olemassaoloa kohtaan positiivisesti suhtautuvan henkilön tunne. Esimerkiksi kreikan kielessä sana ”agape” kuvastaa tätä tunnetta, siinä missä ”eros” viittaa romanttiseen ja eroottiseen rakkauteen. Mikä sitten on keino lähestyä tätä kosmista rakkautta?

Tähän ajatukseen olemassaolon rakastamisesta liittyy nähdäkseni hyvin perustellusti edellä kuvattu ajatus totuudesta. Jos uskot, että olemassaolo on pohjimmiltaan hyvää, niin silloin paras keino tehdä hyvää on toimia niin totuudellisesti kuin voi. Jotta tätä tavoitetta kohti voi edetä, on lopettava valehtelu, alettava puhua totta ja toimia sen mukaisesti, ja nämä molemmat päämäärät on tehtävä siten, että on asemoitunut tutun ja vieraan, opitun ja uuden rajalle siten, että pystyy palautumaan niistä ärsykkeistä, joita kohtaa, jotta pystyy oppimaan, ja siten tulemaan paremmaksi hyvän palvelijaksi. 

No niin, tähän, suhteellisen paatokselliseen huipennukseen päätän tämän esseeen, joka tuntuu ainakin minun kohdallani setvineen ajatuksia selkeämmille vesille. 

How the West Won - Rutto ja pikkujääkausi

Tänään siirrymme Rodney Starkin How the West Won -kirjan kolmanteen päälukuun, jossa käydään läpi 1200-1500 -lukujen keskeisimmät länttä kourineet muutokset, rutto ja pikkujääkausi (sekä jälkimmäistä edeltänyt lämmin kausi). Starkin motivaationa on nostaa Mustan Surman ja pikkujääkauden profiilia länsimaiden historiaan vaikuttaneina tekijöinä, sillä tyypillisesti ne on historiankirjoituksessa sivuutettu muutamalla lauseella, jopa tunnetuimmissa tutkimuksissa.

KESKIAJAN ILMASTO

Uusien, puiden ja jäätikköjen vuosirenkaisiin (kyllä, jäätiköilläkin on "vuosirenkaat", joista voi päätellä kaikenlaista!) perusteella on pystytty osoittamaan, että 800-1250 -luvuilla Euroopassa oli poikkeuksellisen lämmintä ja maanviljely oli mahdollista jopa Grönlannin eteläisissä osissa. Lämpötilat alkoivat laskea, ja kauden loppuun mennessä alkoi pikkujääkausi, joka kesti aina 1800-luvun puoliväliin. Joinakin vuosina oli jopa niin kylmä, että Itämeri jäätyi kokonaan, Thames-joen päällä saattoi luistella ja monet nääntyivät nälkään satojen surkastuessa.

Edellä mainittu lämminkausi helli erityisesti viikinkejä. Lämpimät säät helpottivat maanviljelyä ja pohjoinen Atlantti oli turvallisempi purjehtia. Muutaman sattumanvaraisen ekskursion jälkeen Islantia alettiin asuttaa 800-luvulla (ensimmäinen kristitty piispa astui virkaan 1056). Hieman ennen 1000-lukua myös Grönlanti asutettiin – Tanskan kuninkaalle lähetettiin jääkarhu! – ja Vinland-niminen siirtokunta perustettiin Newfoundlandiin, Pohjois-Amerikkaan.

Muualla Euroopassa nautittiin myös: Englannissa kasvoi suuria määriä rypäleitä, joista tehtiin viiniä ja maanosan väkiluku kasvoi 25 miljoonasta 75 miljoonaan. Muistomerkkinä ajan hyvinvoinnista ja rikkaudesta ovat suuret katedraalit, kuten Notre Dame, Canterbury ja Strasbourg ja monet muut. Mutta, kuten Stark sanoo: "Ja sitten kaikki päättyi – brutaalisti."

1310-luvulla alkoivat sateiset keväät, koleat kesät ja kylmät syksyt kurittaa Eurooppaa. Vuoskymmenen loppuun mennessä kaikki, myös ylimystö, kärsivät nälästä. Nälänhätä loppui 1325 vuoden paikkeilla, joka kymmenes oli menehtynyt nälkään ja tauteihin. Viljan tuottavuus oli romahtanut murto-osaan entisestä.

Myrskyistä oli tullut vaarallisempia – esimerkiksi Atlantin rannoilla kymmeniä tuhansia hukkui tulva-aaltojen pyyhkiessä rannikkoa. Hollannissa erään padon murruttua hukkui yli 50 000. Yhteydet Grönlantiin katkesivat, 1400-luvun loppuun mennessä viikingit siellä olivat kuolleet.

Tämä ei kuitenkaan vielä riittänyt. Vuoden 1347 syyskuussa laiva Kairosta oli saapunut Sisilian Messinaan, mukanaan poikkeuksellisen makaaberi, rottien karvoissa pesinyt kirppusirkus.

MUSTA SURMA

Sisilian lisäksi moniin muihin Välimeren satamiin rantautui laivoja paiseruttoa kantavine kirppuineen. Euroopan rottapopulaatio oli suuri, ja sen muassa kirput pääsivät levittämään tautia nopealla vauhdilla. Ruttoaalto pyyhkäisi Euroopan yli vuosina 1348-51, ja ainakin kolmasosa, noin 30 miljoonaa kuoli. Rutto oli saanut ilmeisesti alkunsa Kiinassa 1346, ja maailmanlaajuisesti kuoli 100-200 miljoonaa ihmistä.

Seuraava Francesco Petrarch -nimisen (1304-74) filosofin ja kirjalijan kuvaus antaa osviittaa ruton kauheudesta, hän kuivaili ympäristöä näin: "tyhjiä taloja, hylättyjä kaupunkeja, raunioituneita kartanoita, ruumiita ripoteltuina pelloille, kauhistuttava ja suunnaton eristätyneisyys kattoi koko maailman."

Toinen lainaus, italialaiselta, Sienan kaupungissa asuneelta perheenisältä ajanee viestin viimeistään perille: "Ja ketään ei saanut avuksi hautaamisessa, ei rahaa eikä ystävyyttä vastaan. Elossa olevat perheenjäsenet sijoittivat kuolleet parhaansa mukaan ojiin [huomautus: hautapaikkoja ei ollut tarpeeksi]... Ja monessa paikassa Sienassa syviä kuoppia kaivettiin ja täytettiin kuolleilla... Ja minä... hautasin viisi lastani omin käsin. Ja oli myös niitä jotka olivat niin heikosti maalla peiteltyjä, että koirat raahasivat heidät haudiostaan ja ahmivat kitoihinsa ympäri kaupunkia."

Edes Islanti ei säästynyt Mustalta Surmalta, jopa kolme viidestä kuoli sielläkin.

REAGOINTI

Stark nimeää joitakin reaktioita Mustaan Surmaan. Ensiksikin, itse ruton aikana flagellanteiksi nimetyt, itseään ruoskivat, kiertelevät uskovaiset saivat paljon seuraajia. Jopa kymmeniä tuhansia miehiä vannoivat kuukauden mittaisen valan seurata flagellantti-johtajiaan ankarien sääntöjen alaisina, julistaen Jumalan rangaistusta ja syntien katumusta. Aluksi paavi kannatti liikettä, mutta julisti nopeasti sen vääräuskoiseksi liikkeen jäsenten kehitellessä omia näkemyksiään ja väitteitään uskosta: joitain johtohahmoja teloitettiin ja liike haipui.

Toinen reaktio oli – yllätys yllätys – syyttää juutalaisia. Esimerkiksi Espanjassa joitain kymmeniä juutalaisia tapettiin epäiltynä kaivojen myrkyttämisestä, mutta paavin määräyksellä (bullalla) piispat käskivät lopettamaan juutalaisten vainon perusteettomana.

Poikkeuksellisena alueena oli Rein-joen alue (esimerkiksi Erfurt, Starburg, Augsburg, Munchen, Nuremberg ja Frankfurt sijaitsevat siellä). Tätä aluetta sävytti poliittinen ja uskonnollinen hajanaisuus, jolloin paavin bullalla ei ollut vaikutusta. Alueella oli myös jo 1090-luvulta lähtien valinnut juutalaisvastaisuus, jolla jopa ylpeiltiin kuulumalla Judenbreter-perheeseen (vapaa käännös "juutalaisten korventaja"). Jopa 20 000 juutalaista saatettiin tappaa alueella Mustan Surman aikana, ja tämä Rein-joen alueen anti-semitismi löysi suurimman liittolaisensa vielä lähes 600 vuotta myöhemmin eräästä ensimmäisen maailmansodan veteraanista, joka ei päässyt taidekouluun...

Rutto ei kuitenkaan jättänyt Eurooppaa rauhaan, vaan jatkui vielä 1400-luvun puoleen väliin asti. Loppusaldona oli jopa 75% Euroopan väestöstä, eikä lämpimän kauden huippulukemiin päästy kuin vasta 1500-luvun ollessa jo pitkällä.

MAAORJUUDEN LOPPU

Ruton myötä maanomistajat kasvattivat tilojensa kokoja, kun heidän maaorjansa olivat kuolleet, ja näin suku menettänyt perimäoikeutensa maahan. Maanomistajille seurasi tästä ongelma: työntekijöitä ei ollut tarpeeksi. Näin maanomistajat alkoivat kilpailla työvoimasta, mikä lyhyessä ajassa ensiksikin viisinkertaisti talonpoikien palkat ja toiseksi vapautti monet maaorjuudesta. Ne jotka olivat maaorjia yksinkertaisesti lähtivät toisen maaherran leipiin, vapaina talonpoikina.

Työvoiman puutteen takia monet maanomistajat myös panostivat enemmän karjanhoitoon, mikä vaati vähemmän työvoimaa. Tämän seurauksena proteiinin määrä ruokavaliossa kasvoi, jolloin väestö alkoi kasvaa pitemmäksi ja voimakkaammaksi.

1300-luvun loppupuolella kuitenkin nähtiin monia talonpoikaiskapinoita, jotka kukistettiin väkivaltaisesti. Maaherrojen ja ylimystön asema oli kuitenkin järkkynyt ja edellä kuvattu talouden muutos väistämättä heikensi heidän asemaansa. Tavallisen tallaajan asema koheni rutkasti, kaupungeissa avautui uusia hyvin palkattuja työpaikkoja ja vapauden määrä kasvoi huomattavasti.

LYHYESTI AJAN INNOVAATIOISTA

Mustaan Surmaan ei ole yhdistetty pitävästi mitään ajan keksintöjä, mutta pikkujääkauden voi perustella vaikuttaneen ainakin seuraaviin innovaatioihin: lasi-ikkunat, sukset, luistimet, aurinkolasit (alunperin lumisokeutta varten), viinatisleet, housut, kudotut vaatteet, napit ja savupiiput.

Esimerkiksi savupiippu oli merkittävä muutos, jonka myötä eurooppalainen elämäntapa muuttui. Aiempi, katossa oleviin reikiin perustunut savunpoisto oli tehotonta. Savupiippujen seurauksena suuret, takkojen lämmittämät salit jäivät vähemmälle käytölle ja huoneiden keskikoko pieneni rajusti. Eräs kiinnostava seuraus huonekoon pienenemisestä on muutos seksuaalimoraalissa: aiemmin seksiin suhtaudutiin Starkin sanoin "puolijulkisena" toimenpiteenä, mutta pienet huoneet lisäsivät yksityisyyden määrää, jolloin seksiin alettiin suhtautua enemmän yksityisasiana.

HISTORIAN VÄÄRINLUVUSTA

Stark päättää tämän osuuden kommentteihin Thomas Malthusista (1766-1834) alkunsa saaneesta ylikansoitusteoriasta. Malthusin mukaan keskiajan nälänhädät ja kulkutaudit olivat väistämättömiä seurauksia liikakansoituksesta ja hänen teoriansa on ollut jossain määrin suosittu myös ennustaessa nykypäivän tapahtumia. Esimerkiksi 1960- ja 70-luvuilla monet spekuloivat, että ennennäkemättömät katastrofit odottavat muutamien kymmenien vuosien päästä ja että sadat ja taas sadat miljoonat tulevat kuolemaan nälänhätään jälleen.

Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, ja malthusilainen pessimismi on kerta toisensa jälkeen osoittautunut vääräksi, niin menneisyyttä selittävänä kuin tulevaisuutta ennustavana teoriana, vaikka vielä toki kuulee puhetta, että "ihmisiä on liikaa/planeetta voisi paremmin ilman ihmisiä" ja niin edelleen. Oman käsitykseni mukaan nykyarviot ennustavat väestönkasvun pysähtyvän 9 miljardin kohdalla, joten ajat tulevat muuttumaan sen myötä, kukapa tietää miten.

Mitä taas heihin tulee, jotka olisivat tyytyväisiä ihmisten hävittämiseen maapallolta luontoäidin pelastamiseksi, niin ehdotan seuraavaa happaman sarkastisesti: ison ongelman ratkaisemiseksi kannattaa se pilkkoa pienempiin osiin, ihmiskunnan tapauksessa esimerkiksi etnisiin ryhmiin; hyviä lähteitä tällaisen prosessin hahmottamiseksi ovat esimerkiksi Vankileirien Saaristo -kirja tai Ordinary Men -tutkimus. Lukuiloa!

How the West Won - Vapaus ja kapitalismi keskiajalla

Jebou, vuorossa paluu How the West Won -kirjan maailmaan, tällä kertaa siirrymme viikingeistä eteenpäin lukuun, jossa RodneyStark käsittelee länsimaisen vapaus-käsitteen ja kapitalismin taustoja. Nämä ajatukset pääsivät erityisesti kehittymään keskiajan Italiassa.

VAPAUS JA KAPITALISMI

Menneisyyden kulttuureille on ollut tyypillistä uskoa kohtaloon. Sen sijaan länsimaissa alkoi kehittyä ajatus vapaasta tahdosta ja siten yksilön vastuusta maailmassa. Samalla myös yksilönvapauden kunnioitus alkoi koodautua kulttuuriin. Samoihin aikoihin – erityisesti italialaisten – luostarit olivat keränneet merkittävää varallisuutta ja kaupankäynti kasvoi. Tämän seurauksena keksittiin kapitalismi, jota tuettiin muun muassa teologisten oppien uudelleen muotoilulla. Italialaista kaupunkivaltioista tuli demokratian, pankkitoiminnan, kaupankäynnin ja jopa teollisuuden keskuksia.

VAPAA TAHTO

Juutalaisuuden ja kristinuskon taustalla on muista uskonnoista poiketen se ajatus, että Jumala on antanut ihmisille vapaan tahdon, ja että hyvistä teoista Jumala palkitsee, pahoista rankaisee. Tämä ajatus näkyy niin Raamatussa, kuin kirkkoisien kirjotuksissa. Esimerkiksi Pyhä Augustinus (354-430 jKr.) kirjoitti paljon vapaasta tahdosta ja siihen liittyvistä kysymyksistä. Vajaat tuhat vuotta myöhemmin Tuomas Akvinolainen jatkoi vapaan tahdon filosofian kehittelyä.

Vaikka vapaa tahto olikin jossain määrin ollut filosofisen pohdinnan aiheena esimerkiksi Roomassa, vasta juutalaisuus ja kristinusko korottivat vapaan tahdon uskonsa kivijalaksi. Usko vapaaseen tahtoon asetti kyseenalaiseksi yksilönvapautta rajoittavien sosiaalisten instituutioiden oikeutuksen, kuten orjuuden ja hirmuvallan.

EUROOPPALAISEN ORJUUDEN LAKKAUTTAMINEN

Vapaan tahdon käsitteen vanavedessa erityisesti kristilliset uskonoppineet alkoivat suhtautua negatiivisesti orjuuteen. Tämä on hyvin poikkeuksellista, sillä orjuus on ollut aina osa sivilisaatioita, niin Roomassa kuin Amerikan alkuperäisasukkaillakin. Stark viittaa myös nykypäivän tilastoihin, joiden mukaan maailmassa on yhä noin 27 miljoonaa orjaa, suurin osa keski-Afrikassa ja islamilaisissa valtioissa.

Orja on sosiaalisesti ja lain edessä toisen ihmisen omaisuutta. Tämä oikeuttaa orjan täyteen kontrollointiin, monesti aina tappamiseen asti. Jos on taloudellisesti edullisempaa pitää orjia kuin käyttää joitain muita menetelmiä, orjien kysyntä kasvaa. Tuotannon lisäksi orjia on käytetty paljon kulutustuotteina, kuten viihdyttäjinä ja palvelijoina, mikä on ollut tyypillistä islamilaisille yhteiskunnille.

Kaikki varhaiset valtakunnat käyttivät paljon orjia. Kreikassa ja Roomassa orjia oli jopa enemmän kuin kansalaisia. Rooman valtakauden lopulla asetelma alkoi rikkoutua, mutta vielä germaani-heimojen aikana orjia pidettiin huomattavia määriä, ja heidän laillinen asemansa oli sama kuin karjalla.

Keskiajalla orjuudesta siirryttiin niin kutsuttuun maatyöläisyyteen/-orjuuteen (engl. serf, serfdom). Maaorjat eivät kuitenkaan olleet enää orjia sanan varsinaisessa mielessä, sillä heillä oli huomattavasti parempi asema lain edessä. Esimerkiksi avioliitot tapahtuivat vapaasti, perheitä ei saanut myydä ja heillä oli täydellisen työvastuun sijasta määrätyt työpäivät maaherrojen alaisuudessa. Mistään modernista vapaudesta ei siis puhuta, mutta kehitys on kuitenkin huomattavaa.

Historioitsijoiden keskuudessa on tyypillistä ollut marxilaisen teorian hengessä vedota taloudellisiin voimiin orjuuden poistamisen syynä ja vähätellä kristinuskon roolia. Stark kuitenkin argumentoi, että vielä esimerkiksi ennen Yhdysvaltojen sisällissotaa orjuus oli taloudellisesti kannattavaa, ja vain kristinuskon myötä, sen sakramenttien ulottamisella jokaiseen ihmiseen, orjuus saatettiin kieltää.

Kristillisessä opissa uskottiin, että jokaisella kristityllä, ja näin ollen kristinuskoon kääntyneellä, on sielu, ja että sielu on pyhä ja loukkaamaton. Tämä ajatus sai kehittyä kristillisillä alueilla, mutta siellä missä kristikunnan rajat olivat vuorovaikutuksessa esimerkiksi muslimien kanssa, molemminpuolinen orjuuttaminen oli osa jokapäiväistä elämää. Myös kirkon kehotuksia vastustaneet italialaiset kauppasivat slaavilaisia (engl. Slav, josta tulee sana slave) orjia muslimeille, mutta kokonaisuudessaan määrät olivat vähäisiä.

Amerikan valloitusten myötä orjuus tosin palasi suurella voimalla. Ajan paavit vastustivat orjuutta intensiivisesti, mutta heillä oli vain vähän vaikutusvaltaa. Huomionarvoista tässä orjuuden kristillessä vastustamisessa on se, että kristinuskoon oli päässyt pesiytymään täysin poikkeuksellinen ajatus siitä, että menneet uskonnolliset auktoriteetit ovat saattaneet olla väärässä.

Näin oppeja korjailtiin ja muokattiin suhteessa ajan henkeen. Kristinuskolle ja juutalaisuudelle onkin tyypillistä ollut korostaa ihmisoikeuksia enemmän suhteessa sosiaalisiin velvollisuuksiin. Tämä tekee kristillisestä kulttuurista ennemmin "syyllisyyden" (guilt) kuin "häpeän" (shame) kulttuurin.

UUDET DEMOKRATIAT

Esimerkkeinä keskiajan uusista, entistä demokraattisemmista keskuksista ovat Italian Venetsia ja Geneve. Demokratiasta tuli luontevampi hallintomuoto, kun armeijan, kirkon ja ylimystön rinnalle nousivat sellaiset intressiryhmät, kuten pankkiirit, kauppiaat ja työläisten killat.

Venetsia onnistui puolustautumaan lombardien valloitusyrityksiltä, ja se jäi Bysantin alaisuuteen. Tämä antoi suuren edun idän kaupassa. Haalitun varallisuuden avulla Bysantista kaukana sijainnut Venetsia pystyi kehittymään poliittisesti itsenäisemmäksi ja demokraattisemmaksi. Kaikki ne, joilla oli joko varallisuutta tai vastuita yhteisölle saivat olla mukana päättämässä esimerkiksi, kuka valittiin Venetsian herttuaksi (engl. duke, italiaksi "doge").

Dogen valta väheni ajan mittaan, kun erilaiset neuvostot saivat enemmän valtaa, mikä lopulta johti "commune":n syntyyn, mikä käytännössä oli äänestyskelpoisten kansalaisten valitsema lainsäätäjien ja toimeenpanijoiden poliittinen elin.

Venetsian poliittiseen hierarkiaan kuuluivat siten doge, tämän alainen kuusihenkinen neuvosto, jonka jäsenet edustivat eri kaupunginosia, heidän alaisuudessaan "Neljäkymmentä", eräänlainen valitustuomioistuin ja kuusikymmentäpäinen senaatti, jotka vastasivat ulkoasioista ja kaupankäynnistä. Lisäksi laajana poliittisena elimenä toimi Suuri Neuvosto, jonka jopa tuhatpäisestä massasta edellisten elinten jäsenet valittiin. Kaikkein suurin poliittinen toimija oli Suuri Kokous, jonka jäseniä kaikki äänestyskelpoiset olivat.

Killoilla oli suuri valta Venetsiassa, ja niillä oli usein suuri edustus edellämainituissa elimissä.

Venetsian demokraattisuuden yksi edellytys oli myös sen suhteellisen pieni koko, vain 30 tuhatta asukasta. Tämä piti poliittisen järjestelmän ja kansan selkeässä ja tehokkaassa vuorovaikutussuhteessa, mikä on on hyvän demokratian edellytys.

Genevessä vuorostaan poliittinen järjestelmä oli erikoinen, mutta toimiva. Joka vuosi Geneven kaksi poliittista osapuolta, jotka olivat alunperin taistelleet toisensa henkihieveriin, palkkasivat ulkopuolisen podestáksi nimetyn johtajan, jolla oli ylin valta ja omat sotajoukkonsa. Podestá tai tämän alaiset eivät kuitenkaan saaneet omistaa kiinteistöjä tai maata Genevessä, tai mennä naimisiin Geneveläisten kanssa.

Podestá oli sotilaallisesti riittävän vahva päihittääkseen toisen Geneven osapuolista liittossa, mutta ei yksinään. Näin eräänlainen kolmikantainen kauhun tasapaino piti Geneven hyvin toiminnassa. Vastaavaa järjestelmää käytettiin myös muissa italialaisissa kaupunkivaltioissa. Ajalle oli tyypillistä, että kirkolliset toimijat osallistuivat myös politiikkaan, korostaen demokratian merkitystä.

KAPITALISMIA KEKSIMÄSSÄ

Monet varmasti tuntevat Max Weberin teesin protestanttisen kristinuskon vaikutuksesta kapitalismin syntyyn. Kapitalismi on kuitenkin tosiasiassa vuosisatoja vanhempi, kuin mitä Weber antaa olettaa. Sen sijaan, että kapitalismi olisi protestanttisen kristillisyyden ansiota, ovat sen juuret syvemmällä, 900-luvun katolilaisissa luostareissa.

Mitä sitten kapitalismi on? Stark huomauttaa, että kapitalismi on alunperin 1800-luvun vasemmistolaisten käyttämä halventava ilmaus, mikä osaltaan aiheuttaa ongelmia sanan tulkinnassa. Stark kuitenkin määrittelee käsitteen näin: kapitalismi on talousjärjestelmä, jossa yksityisesti omistetut, suhteellisen organisoidut ja vakaat yritykset harjoittavat monimutkaista kaupankäyntiä suhteellisen vapaiden markkinoiden sisällä, ottaen pitkäjänteisen asenteen sijoituksiin ja varallisuuden hoitoon tuotantotoiminnassa, johon kuuluu palkattu työvoima ja jota ohjaa odotetut ja tosiasialliset voitot.

Tämän määritelmän takana piilevät sellaiset keskeiset ajatukset, kuten luoton antaminen, systemaattinen kirjanpito ja epäsuora sijoittaminen (kuten pankkitoiminta tai osakkeenomistus). Määritelmään ei sen sijaan kuulu esimerkiksi valtion harjoittama kaupankäynti tai verotus. Samoin orjatyövoimaan perustuva työ ei kuulu tähän määritelmään. Määritelmään ei myöskään kuulu yksinkertainen kaupankäynti, jota on harjoitettu maailman sivu.

Vapaat markkinat, omistusoikeus ja vapaaehtoinen työ on kapitalismin perusta. Ilman niitä kapitalismi ei olisi se tuottoisa talousjärjestelmä, joka se tosiasiassa on.

Kristinuskon vaikutukset kapitalismiin ovat moninaiset. 900-luvulta lähtien luostarilaitokset olivat pystyneet keräämään merkittävää varallisuutta, mikä mahdollisti niiden omien toimintojen keskittämisen esimerkiksi viinin, tietyn viljan tuotantoon tai esimerkiksi hevosten kasvattamiseen.

Tämän erikoistumisen taustalla oli kristinuskon valtavirtaistuminen Rooman valtakaudella (vrt. aiemmat päivitykset): kun kristinuskosta tuli suositumpaa, arkielämän edut alkoivat painaa ankaraa asketismia enemmän vaakakupissa. Kun kaupankäynti tuli uskonnollisesti sallitummaksi, luostarit pystyivät suuntaamaan varallisuutensa tehokkaasti valikoimilleen aloille.

Luostarit laajenivat parhaimmillaan pieniksi kaupungeiksi, jolloin ne joutuivat kehittämään organisaatiotaan. Luostareiden uskonnollinen hierarkia toimi myös käytännöntasolla, jolloin kokeneet yhteisön jäsenet olivat automaattisesti auktoriteettiasemassa, ja kokemattomat pääsivät oppimaan näiden mukana.

Edellä mainittu erikoistuminen oli myös keskeinen muutos. Nyt yksittäinen luostari saattoi keskittyä vain siihen, minkä parhaiten osasi, ja näin se pystyi kauppaamaan tuotteitaan kilpailjoitaan edullisemmin.

Kolmas merkittävä muutos oli luototus. Kun siirryttiin omaisuudesta rahaan, luotottamisesta tuli yksinkertaisempaa ("maksan sinulle ensi vuonna 200 kanaa" on paljon epämääräisempää kuin "maksan sinulle ensi vuonna 2 unssia kultaa"). Luostarit lainasivat toisilleen, mutta myös ylimystölle suuria summia, ja keksittiinpä myös "kuolinlupaus" (mort-gage, engl. mortgage, eli asuntolaina), johon kuului maaomaisuuden panttaaminen.

Kun luostarit rikastuivat, ne palkkasivat ulkopuolista työvoimaa. Näin luostareista tuli hyvin modernien yritysten kaltaisia, toimitusjohtajien ohjaamia yksiköitä. Johtavassa asemassa oleville kirkonmiehille jäi myös vapaa-aikaa, joka myöhempinä vuosisatoina johti tieteen, talouden ja opetuksen kehittämiseen.

Weberin ajatus protestanttisesta etiikasta kapitalismia ajavana voimana ei kuitenkaan ollut aivan väärä. Kyseessä oli nimittäin katolinen etiikka, joka ajoi tätä varhaisen kapitalismin kehitystä. Katolilaisuuteen on lähes alusta asti kuulunut työn kunnioitus. Esimerkiksi Pyhän Benediktuksen luostarisääntö korostaa työn tärkeyttä. Tämä on suuressa kontrastissa muihin kulttuureihin, joissa työtä vieroksuttiin ja kulutusta pidettiin hyvinvoinnin merkkinä.

On kuitenkin huomautettava, että kristinuskon sisällä oli merkittäviä eroja. Ensiksikin, itäisessä kristinuskossa, josta myöhemmin tuli ortodoksisuus, korostettiin enemmän askeettisia ja henkisiä arvoja, mikä esti kapitalismia kehittymästä. Samoin taas läntisen kristikunnan sisällä erityisesti kirkkojen ja veljeskuntien välillä oli suuria eroja: edelliset olivat huomattavasti maallisempia, ja edellä mainitun kehityksen puolestapuhujia, kun taas jälkimmäiset vastustivat sitä. Maallistuva kirkko oli useiden skandaalien kohteena, ja lopulta tästä seurasi reformaatio.

Kirkkojen luoma pohja kapitalismille levisi nopeasti tässä luvussa käsiteltyihin italialaisiin kaupunkivaltioihin, joissa esimerkiksi pankkitoiminta kehittyi hurjalla vauhdilla: 1200-luvulla Italiassa oli jo 173 pankkia. Sama vapaus keskushallinnosta, mikä mahdollisti Kreikan kaupunkivaltioiden kilpailun ja kehityksen yhdistettynä kristinuskon luomaan aattelliseen phjaan, mahdollisti nyt uuden, entistä kilpailullisemman taloudellisen kehityksen.

Stark summaa täten: "Jos yksi tekijä on vaikuttanut Lännen nousuun, se on vapaus. Vapaus toivoa. Vapaus toimia. Vapaus sijoittaa. Vapaus nauttia omien haaveiden sekä työn hedelmistä. Valtava osa tästä vapaudesta kehittyi niin kutsutulla Pimeällä keskiajalla. Tämän seuraukset tultaisiin tuntemaan vuosisatojenkin päästä."

Ensi kerralla siirrytään myöhäiseen keskiaikaan ja sen aikana tapahtuineisiin mullistuksiin.

Psykologinen välinäytös englanniksi

Sain inspiraation perehtyä viimeaikoina jossain määrin tutuksi tulleeseen Big 5 -persoonallisuusteoriaan, joten paketoin kasaan tällaisen kaikenlaista siihen liittyvää käsittelevän esseen. Koska tutkimukset olivat englanniksi, ja käsitteitä oli paljon, päätin itsekin kirjoittaa englanniksi. How the West Won jatkuu sitten ensi kerralla. 

Index

INTRODUCTION

OPENNESS

EXTRAVERSION

AGREEABLENESS

CONSCIENTOUSNESS

NEUROTICISM

FURTHER READING

INTRODUCTION

In this essay I will summarize interesting tidbits about the Big 5 personality theory and related topics based on my laymans reading of different studies. The information presented is based on peer reviewed studies that used a wide array of methods to investigate different matters, such as age group and gender differences. The five traits are Openness, Extraversion, Agreeableness, Conscientousness and Neuroticism. These traits are further differentiated into two aspects each and the aspects are spread into individual facets that border on specific emotional and behavioral outputs. The emphasis in this essay will be on the traits and the aspects. I have used direct quotes from the studies without indicating the quotes, but I have collected the studies to the end of the essay for further reading.

The Big 5 personality system builds on the concept of the ”Huge 2” called Plasticity and Stability. Stability appears to represent a general tendency to regulate or restrain potentially disruptive emotion and behavior, whereas Plasticity appears to represent a general tendency to explore and engage with possibilities. Plasticity is generally related to dopaminergic systems, which means that plasticity deals with things that are more approaching-a-goal -oriented, whereas stability is related to serotonin, which, instead of having to do with approaching a goal is related to getting to the goal and consuming the reward. The Big 5 traits Openness and Extraversion are related to Plasticity and the rest of the traits to Stability. For example, people high in stability are lower in externalizing behaviors, higher in conformity, higher in morningness, and lower in divergent thinking, and people high in plasticity are the opposite.

It should be noted, that everything claimed is in text is general information and does not take into account specific instances of people having unexpected personality configurations. This means that a statement like ”Women are more agreeable than men” doesn't mean that a specific man can't be more agreeable than a specific woman, it means that that is generally the case.

As it happens to be relevant to me, Neuroticism got the most attention.

OPENNESS

Openness is a Big 5 trait that is broken down into Intellect and Openness, which respectively reflect the interest in ideas and the interest in aesthetics. Openness explains such things as the sense for fantasy, aesthetics and feelings, which are more closely related to the Aspect Openness, whereas interest in ideas and working memory relates to Intellect . Women have been found to score higher than men on the facets of Esthetics and Feelings, whereas men tend to score higher on the Ideas facet. More broadly: women scored higher than men in Openness and men scored higher than women in Intellect. In adolescents interest in ideas declines and in young adults it increases. In boys openness to aesthetic experience grows as they age. 

Intellect is associated with implicit learning, which is the ability to detect  covariance patterns in sensory information automatically. It is associated with high verbal skill and langauge acquisition.  An interesting phenomenon related to Openness is apophenia, which is basically implicit learning gone astray. It means the perception of patterns or causal connections where none exist. It is a preceding symptom of psychosis and schizophrenia. It has been argued that apophenia is linked to high levels of Openness and that General Intelligence (IQ) works as a kind of regulatory system for it. This means that IQ, the ability to solve problems generally helps to test the patterns that apophenia creates, keeping the apophenic person functional. However, low IQ combined with high apophenia means that the person might be incapable of distinguishing between working (therefore at least pragmatically true) and false patterns. It is suggested that because of apophenia, high levels of Openness might produce high levels of Neuroticism, so that Neuroticism works as a buffer system, that carefully weeds out the harmful ideas caused by apophenia.

EXTRAVERSION

The aspects of extraversion are Assertiveness and Enthusiasm. Enthusiasm reflects sociability, gregariousness, and experiences of positive emotion. Women score higher than men in Enthusiasm, whereas men score higher than women on Assertiveness and Excitement Seeking. Men tend to be more dominant and agentic than women which is due to higher Assertiveness. Enthusiasm covaries with Agreeableness Aspect Compassion due to their relatedness to social interaction.

Extraversion is positively associated with brain activity at rest or in response to positive or rewarding stimuli, which might mean something like daydreaming and goal attainment, especially in social situations giving high hormonal rewards.

Assertiveness, Intellect and Conscientousness Aspect Industriousness are strongly correlated. These aspects are more typical of men, which in part explains why there are more men in leadership positions. Roughly speaking, self-confident, assertive, smart and hard working people become succesful better than many others.

Extroverted people are usually initially ranked higher in social situations, compared to Neurotic people. This is due to Extroversion related behaviors such as dominance, expression of confidence and Enthusiasm creating a high level of expectations and Neuroticism with it's aspect Withdrawal low expectations. This creates a situation, where Extraverted people are punished more easily if they only do the required amount of work, whereas Neurotic people gain social status slowly but surely, as they surpass the (low) expectations they so painstakingly try to fulfill. In other words Extroversion offers short term benefits that might create larger future expectations and Neuroticism creates lower expectations. Also Extraverted people can be seen as poor listeners in the long run, which can be detrimental in leadership positions for the group. 

It has also been found that Extroversion with it's positive social element (wanting positive social interactions and Neuroticism with it's negative element (avoiding negative social situations) produce two pathways to social cooperation: Extroverts cooperate because they like it and Neurotics cooperate because they fear the consequences of not cooperating. 

AGREEABLENESS

The two Aspects of Agreeableness are Compassion and Politeness. Compassion, for example, is clearly marked by the tendency to affiliate with others emotionally and to take interest in others’ emotions, whereas Politeness contrasts the tendency to respect others with the tendency to pursue one’s own desires at the expense of others, even to the point of belligerence. As people get older they get more Agreeable.

Women are more Agreeable than men in both Aspects. An imPolite person may have narcissistic and Machiavellianic tendencies, which means that these tendencies are more typical of men. Gender differences in Agreeableness may be related to gender differences in self-construal. Men tend to have an independent self-construal, or a sense of self that is separate from cognitive representations of others. Women have a more interdependent self-construal, in which their sense of self includes others.

All of the traits encompassed by Agreeableness appear to reflect a tendency toward altruism and cooperation as opposed to antisocial and exploitative behavior. Agreeable people are interested in and considerate of others’ needs, desires, and feelings, and they avoid aggressing or imposing their will on others. Such behavior requires the ability to understand others’ emotions, intentions, and mental states, and Agreeableness has been found to predict tests of empathy, theory of mind, and other forms of social information processing.

Agreeableness also appears to be associated with the ability to suppress aggressive impulses and other socially disruptive emotions. Presumably because aggression is often driven by anger, trait anger is correlated with Agreeableness as well as with Neuroticism, and anger has sometimes been seen as a component of low Agreeableness.

CONSCIENTOUSNESS

Industriousness and Orderliness are the Aspects of trait Conscientousness. Conscientousness is defined as individual differences in the propensity to follow socially prescribed norms for impulse control, to be goal-directed, planful, able to delay gratification, and to follow norms and rules

Conscientousness is associated with better health, lower criminal activity, and better economic, interpersonal, and workplace outcomes. Orderliness is generally the tendency to keep things in their right place (think of a tidy mom) and Industriousness the tendency to work hard (think of the dad who never has a vacation). As people age they get more Conscientous.

Conscientous individuals are clean and tidy, work hard, follow the rules of society and social decorum, think before acting, and are organized. For example, Conscientous people tend to write down important dates, comb their hair, polish their shoes, stand up straight, and scrub floors. People who are less Conscientous exceed their credit limit, watch more television, cancel plans, curse, oversleep, and break promises.

Conscientousness appears to reflect the ability to exert self-control in order to follow rules or maintain goal pursuit. Women score somewhat higher than men on some facets of Conscientousness, such as orderliness, dutifulness, and self-discipline.

If out of two equally Industrious people one has higher Orderliness, they are likely to be also more high in Neuroticism. This supports the finding that women are generally more Neurotic than men. Also if one examines a group of people with equal levels of Orderliness, the men in that group will on average score higher in Industriousness than the women.

NEUROTICISM

The final trait, Neuroticism, is differentiated into Volatility and Withdrawal. Depression and anxiety ar typical for Withdrawal, whereas getting angry, upset or irritated relates to Volatility. Women are more Neurotic than men, especially when measuring Withdrawal. This is related to things like depression, anxiety and low self-esteem. The only thing related to Neuroticism that men score higher is anger and it's expression. As people age, they get less Neurotic, especially women, who generally get more Neurotic during puberty: depression and anxiety decrease over time. During male puberty anxiety generally goes down and depression stays the same. 

Neuroticism and Conscientousness are linked in the following way: both predict positive job performance, both are related to feelings such as frustration and work related motivation and behavior, like investing effort but usually they correlate negatively when comparing persons (i.e. more Conscientousness in a person, therefore less Neuroticism). This suggests that individuals who tend to be more Neurotic compared to others in the same population, also tend to be less Conscientous than others in the same population. However, at the level of the individual this relationship was reversed, suggesting that when individuals experience Neurotic tendencies, such as negative affect, they tend to engage in Conscientous behaviors. Therefore, I think, that it requires careful assessment when claiming either one as the cause of negative emotion, e.g. a highly Industrious man would be frustrated at doing nothing, but the frustration wouldn't necessarily be a sign of high Neuroticism. 

Negative affect (associated with Neuroticism) has been shown to promote a more bottom-up, detail-oriented, systematic thinking style; while positive affect has been shown to facilitate a more top-down, schemabased and generative thinking style. Also negative affects such as sadness indicate the capability to remember things better, make less judgemental errors and produce persuasive arguments. Neuroticism therefore helps when working on tasks that require systematic, bottom-up processing and the incorporation of new knowledge.

Neuroticism is a combination of social and genetic factors. Low Neuroticism predicts longevity after controlling for age, sex, education, smoking, alcohol consumption, physical activity, and baseline health. Neurotic people perform well when social expectations are high, because they prepare intensively, since they want to avoid social situations where they are punished or threatened, either formally or informally. 

Neuroticism is the single most important factor associated with many forms of psychopathology and behavioral health, in particular the common mental disorders including anxiety, depressive, and substance use disorders. It is related to a negative bias in attention and interpretation, although mood or stress induction seems to be required to activate these biases. Moreover, it is associated with stressful event generation and ineffective coping, increased momentary negative affect, less momentary positive affect, and probably with increased reactivity and affect variability. What this means is that a more Neurotic person will likely feel worse for the same negative event than a less Neurotic person, feel less joy for a positive event, ruminate more about possible negative situations and use emotional tools more unpredictably and inefficiently when trying cope.

Neurotic people like to be pre-emptive and well prepared and they prefer encountering familiar problems rather than previously unknown situations. Although some individuals feel little discomfort when facing the unknown, those high in Neuroticism find it aversive. This is based on the idea that what is unknown is actually the thing one has to be most prepared for, from an evolutionary perspective, because the severity of an unknown threat might exceed everything that has been encountered (and succesfully fended off) thus far. Therefore Neuroticism is advantageous, since a general stress response is needed for all-around preparation.

Neuroticism is associated with brain activity at rest or in response to aversive or novel stimuli. So compared to the the day dreaming Extrovert, a Neurotic person thinks more about possible bad things happening and keeps on going through negative events that are in the past.

Neuroticism has been associated with higher baseline levels of the stress hormone cortisol, but with reduced phasic increases of cortisol in response to specific stressors. This pattern suggests that those high in Neuroticism tend to be not only chronically stressed but also less able to mobilize resources to deal with particularly stressful situations.

Neuroticism has been associated with lower levels of serotonergic function. Which, if I understand correctly, would mean less positive emotion acquired from consuming a reward, such as delicious food, satisfying sex or a pay raise.

Parents who manifest higher levels of Extraversion, Agreeableness, Conscientousness, and Openness and lower levels of Neuroticism engage in more warm and structured parenting.

FURTHER READING

The Relations Between Parents’ Big Five Personality Factors and Parenting:

A Meta-Analytic Review

The Devil You Know

Neuroticism Predicts Neural Response to Uncertainty

Openness to experience, plasticity, and creativity: Exploring lower-order,

high-order, and interactive effects

Personality Neuroscience and the Biology of Traits

Gender differences in personality across the ten aspects of the Big Five

What do conscientous people do? Development and validation of the

Behavioral Indicators of Conscientousness

From madness to genius: The Openness/Intellect trait domain as a

paradoxical simplex

The biological and psychological basis of neuroticism: Current status and future

directions

Extraversion, neuroticism, and the prisoner’s dilemma

The Downfall of Extraverts and Rise of Neurotics: The dynamic process of status allocation in task groups

Interpreting neuroticism scores across the adult life course: immutable or

experience-dependent set points of negative affect?

It depends how you look at it: On the relationship between neuroticism

and conscientousness at the within- and the between-person levels of analysis

Age Differences in Personality Traits From 10 to 65:

Big Five Domains and Facets in a Large Cross-Sectional Sample

Between Facets and Domains: 10 Aspects of the Big Five

How the West Won - Viikingit ja pohjoinen Eurooppa

Viikon kiireiden jälkeen on aika jälleen paneutua How the West Won -kirjan maailmaan. Tänään luvassa luku 5, jonka aiheena on Pohjois-Euroopan, erityisesti viikinkien vaikutus lännen kehitykseen. Aiempiin blogiteksteihin on uponnut yllättävän aikaa, joten pyrin suoraviivaistamaan kirjoitustyyliäni, tavoitteenani on saada asiat vielä tiiviimpään muotoon, katsotaan, kuinka onnistun siinä.

POHJOISET VALOT KRISTIKUNNAN YLLÄ

Historioitsijoilla on ollut taipumus korostaa edellisessä päivityksessä käsiteltyjen karolingien roolia länsimaiden kehityksessä, mutta Starkin mukaan viikingeillä on ollut heitä suurempi vaikutus. Viikingit olivat jo karolingien aikaan alkaneet tehdä ryöstöretkiä ympäri Eurooppaa ja vuonna 860 ruotsalaiset viikingit purjehtivat Dnepr-jokea ja valtasivat Kiovan ja jatkoivat matkaa Konstantinopoliin. Kiovan viikinkidynastia kesti 700 vuotta (nimi Russia tulee ruotsalaisia viikinkejä tarkoittaneesta sanasta Rus).

1000-luvulla viikingit valtasivat heidän mukaansa sittemmin nimetyn Normandian Ranskasta ja 1066 Wilhelm-herttuan johdolla valtasivat Englannin. Normanneilla oli merkittävä vaikutus myös ristirektiin, sillä ensimmäisen retken aikaan kaksi neljästä sotapäälliköstä olivat normanneja. Kehittyneiden aseidensa ansiosta normannien joukot voittivat kerta toisensa jälkeen suuremmat muslimien joukot taisteluissa. Ristiretket ovat esimerkki siitä, että varsinaista eurooppalaista identiteettiä ei ollut vielä syntynyt, vaan kristinusko oli yhdistävä tekijä lännessä.

VIIKINKIEN AIKA

Historioitsijat ovat tyypillisesti pitäneet viikinkejä raakalaisina. Tämä on kuintenkin puppua, kuten edellisessä päivityksessä mainittu Helgön yhteisö osoittaa. Vastaavasti viikinkien aseteknologia, laivat ja navigaatiotaidot olivat ensiluokkaiset aikaan nähden.

Teknologia

Viikinkien aseet olivat tavanomaisen laadukkaita, mutta eivät kuitenkaan poikkeuksellisia. Sen sijaan heidän laivansa olivat parhaita, mitä maa päällään kantoi. Sotalaivat (skei) olivat hieman hoikempia ja ketterämpiä, kuin rahdin kuljettamiseen tarkoitetut knarri-laivat.

Viikingit yhdistelivät purjeiden ja airojen käyttöä taitavasti, ja matalat pohjat soveltuivat hyvin jokipurjehdukseen. Hyvissä olosuhteissa laivat pystyivät kulkemaan jopa 20 solmun vauhtia, verrattuna Kolumbuksen ajan 8 solmuun. Suurimmat skeit olivat lähes 40 metriä pitkiä, kaksipäisiä, jotta ne pystyivät vaihtamaan suuntaa kääntämättä.

Roomalaiset ja kreikkalaiset navigoivat saarelta toiselle ja rantaviivoja pitkin. Viiingit sen sijaan sovelsivat teknologisia laitteita leveysasteiden tunnistamiseen ja tarkkailivat virtausten suuntia, merilintuja ja taivaankappaleita. Viikingit käyttivät myös tietynlaista kristallia, jonka avulla pystyy pilvisenäkin päivänä paikallistamaan auringon.

Ryöstöretket ja siirtokunnat

Ryöstöretket kehnosti puolustautuneihin eteläisemmän Euroopan kohteisiin alkoi 700-luvun lopulla. Englanti, Irlanti ja Ranska olivat tyypillisiä ryöstökohteita. Ryöstöretkien brutaaliutta on selitetty Kaarle Suuren ajan väkivaltaisilla kristinuskoon käännyttämismenetelmillä, esimerkkinä 4500 saksilaisen pakkokaste ja teloitus.

Ryöstöretkien koko kasvoi vuosien mittaan. Suurimmat ryöstöretket saavuttivat jopa 700 laivan koon (yhdessä laivassa oli noin 50 miestä). 900-luvulle tultaessa viikingeillä oli hallussaan pohjoinen Skotlanti, Venäjä, Normandia ja monia muita pienempiä siirtokuntia. Starkin mukaan Normandia on länsimaiden kannalta tärkein.

NORMANNIEN MENESTYS

Normannit toimivat suhteellisen itsenäisesti suhteessa muihin ranskalaisiin, ja monet liittyivät heidän joukkoihin ja paljon avioliittoja solmittiin normannimiesten ja frankkinaisten välillä.

Vuonna 1066 voittoisa Wilhelm-herttua valloitti Englannin norjalaisen Harald III:n avustamana. Normannit ottivat omistukseensa lähes kaiken englantilaisen omaisuuden (tiedot koottiin Domesday Book:ina tunnettuun kirjaan) ja pysyivät ranskaa puhuvana eliittinä vuosisatoja.

Viikinkien perinteisiin kuului rajoittaa kuninkaan valtaa ja osittain tähän perinteeseen perustuen vuonna 1215 normannit pakottivat kuningas Juhana Maattoman solmimaan valtaansa rajoittavan Magna Carta -sopimuksen, joka voidaan nähdä hapuilevina demokratian ensiaskelina Euroopassa.

Italia ja Sisilian kuningaskunta

Bysantti-kenraali Georgios Maniakesin johtamiin joukkoihin kuului suuri määrä normannialaisia palkkasotureita. Maniakes oli menestyksekäs, mutta kun hän kieltäytyi palkanmaksusta, normannit pillastuivat. Sotkuisten poliittisten kuvioiden jälkeen kahakoiden repimä Sisilia palasi muslimien valtaan, mutta normannit olivat Maniakesin aikana saaneet selville sen olevan varakas kuningaskunta.

Vilhelm Rautakäden kohdolla normannit hyökkäsivät Italiaan ja valtasivat Melfin kaupungin. Bysanttilaisten johtaja lähetti neuvottelijan, joka tarjosi joko turvallista pakoa normanneille tai taistelua normannit varjoonsa jättävän bysanttiarmeijan kanssa. Isokokoinen viikinkisoturi löi viestintuojan hevosta panssaroidulla kädellään päähän. Hevonen kuoli, ja taistelu alkoi seuraavana päivänä.

Normannit voittivat bysanttilaiset kolmeen otteeseen ylivoimaisesti, ja bysanttilaiset jättivät heidät sitten rauhaan. Normannit suuntasivat nyt muslimien hallitsemaan Sisiliaan. Normannit voittivat muslimit, mutta sadan vuoden aikana normannien valta Sisiliassa hiipui. Muslimien valta ei kuitenkaan koskaan palannut Sisiliaan.

RISTIRETKET

Vuonna 1095 paavi Urbanus II kutsui ensimmäisen ristiretken koolle, kun kristittyjen olot ja pyhiinvaellukset Jerusalemiin muuttuivat yhä vaarallisemmiksi jatkuvasti ankarampien muslimihallitsijoiden määräyksien johdosta.

Rekrytointi

Vaikka paljon on kirjoitettu ryöväämishimoisista ristiretkeläisistä, suurin osa osallistuneista ritareista joutuivat rahoittamaan suurin summin oman osallistumisensa, ilman tietoa tai toivoa taloudellisten tappioiden kuittaamisesta. Kuninkaat panttasivat maitaan ja panivat toimeen uusia veroja.

Bysantin keisari Alexius – joka oli pyytänyt paavilta apua – suhtautui kuitenkin viimein paikalle saapuneisiin 40 000 soturiin nihkeästi, eikä tätä kiinnostanut Jerusalem, vaan Bysantin muiden alueiden palauttaminen valtakuntaan. Tämä kylvi siemenen, joka 1200-luvulla, neljännen ristirekten aikaan johti siihen, että läntiset joukot ryöväsivät Konstantinopolin.

Voitot

Ristiretkeläisjoukot saavuttivat monia voittoja. Bohemond-kutsumanimen ansainnut normannijohtaja valloitti Antiokian kaupungin, ja hänen liittolaisensa jatkoivat aina Jerusalemiin asti. Matkan varrella normannien joukot voittivat kerta toisensa jälkeen paljon itseään mittavammat muslimijoukot niin perin pohjaisesti, että meni hyvin pitkä aika, ennen kuin muslimit uskaltautuivat kohtaamaan läntiset joukot taistelussa.

Ristiretkeläisten valtakunnat

Ristiretkeläiset perustivat neljä valtakuntaa, Edessaan, Tripoliin, Antiokiaan ja Jerusalemiin. Muiden muassa Temppeliritarien ja Johaniittain ritarikunnat suojasivat Jerusalemia aina vuoteen 1291 asti, jolloin länsimaisten sotilaiden määrä väheni ja puolustus tuli liian kalliiksi, ja muslimit jälleen valtasivat Jerusalemin.

Ristiretkien "sotarikokset"

Starkin mukaan nykypäivän asenteet kuvastavat syvää inhoa ristiretkeläisten tekoja kohtaan. Heitä on verrattu natseihin ja kristinuskoa on ristiretkien nojalla kutsuttu sisäsyntyisesti väkivaltaiseksi uskonnoksi. Starkin mukaan tämä on soopaa.

Stark kirjoittaa, että on typerää nykypäivän näkökulmasta arvottaa menneisyyden toimintaa. Sen ajan sodankäynnin säännöt olivat yksinkertaisesti erilaiset. Esimerkiksi kaupunkia piirittäessä oli tyypillistä, että jos kaupunki ei antautunut ja pakotti piirittäjät muureille – mikä vaati paljon kuolonuhreja – päästettiin sotajoukot vapaasti riehumaan kaupunkiin varoittavana esimerkkinä ympäröiville alueille.

Monet ovat myös väittäneet, että ritarillisuus olisi peräisin muslimeilta, ja että ristiretkien ajan muslimit olivat sivistyneitä verrattuna "raakalaismaisiin" ristiretkeläisiin. Tosiasiassa molemmat osapuolet tekivät hirmutekoja, uskontoon katsomatta. Tosin, Baybaari-muslimien kontolla ovat ristiretkien ajan suurimmat verilöylyt, joissa tapettiin niin miehet, naiset kuin lapsetkin, suurimpana esimerkkinä Antiokian verilöyly vuodelta 1266.

KRISTIKUNTA

Kirkko oli ainoa taho, joka keskiajalla pystyi edes jossain määrin yhdistämään läntisen kristikunnan yhdeksi toimijaksi.

Kaksi kirkkoa

Stark näkee, että keskiajan kirkko jakaantui "Vallan Kirkkoon" ja "Hurskauden Kirkkoon". Edellinen näistä koostui maallistuneista, jo keisari Konstantinuksen ajoista asti varakkaisiin kirkon virkoihin koronneista henkilöistä, kun taas jälkimmäiseen kuuluivat luostarilaitoksen uskonnon vakavammin ottaneet. Esimerkiksi pohjoisen Euroopan käännyttäminen oli ennemmin jälkimmäisten hommaa, kun edelliset pitivät jo olemassa olevaa kristikuntaa otteessaan.

Pohjoisen käännyttäminen

Vaikka aatteellista sisältöä on usein pidetty tärkeänä osana onnistunutta käännytystä, keskeisin käännytyksen onnistumisen mekanismi on kuitenkin se, että ihmiset kääntyvät tyypillisesti uskoon, jonka jäsenten sosiaaliset suhteet ovat tärkeämmät, kuin uskoon kääntymistä vastustavien. Kyseessä on siis yksinkertainen kaupankäyntitilanne, johon itse uskonnon oppisisältö ei juurikaan vaikuta.

Pohjoisen Euroopan käännytykset etenivät tasaisen hitaasti, ja usein viikinkijohtajien tarvitessa tukea esimerkiksi karolingeilta. Kristyiksi kääntyneet viikingit taistelivat usein pakanaviikinkien kanssa.

Vaikka käännytykset ennen pitkää onnistuivat, ainakin siihen pisteeseen asti, että lähes kaikki korkeassa asemassa olevat olivat uskossa, pakanauskonnot jatkoivat elämäänsä vielä vuosisatoja, osittain jopa meidän päiviimme asti.

Organisoitu uskonto

Keskiajan Euroopan yhdistävä tekijä oli kirkko. Kulttuuri, koulutus, kirjat, musiikki, rahan lainaus, uutiset ja paikallisten hallitsijoiden ja mahtimiehien moraalinen suitsiminen kuuluivat kaikki kirkon tehtäviin. Kirkko oli myös ainoa instituutio, jonka organisaatio oli kehittynyt niin pitkälle, että se pystyi laajoilla maantieteellisillä alueilla koordinoimaan toimintaansa.

HISTORIA YLÖSALAISIN

Stark korostaa luvun päätöksessä, että turhan kauan historioitsijat ovat pitäneet suuria valtakuntia arvossaan. Tosiasiassa hajanaisuus on aina se tekijä, jonka kautta suurimmat harppaukset on otettu eteenpäin, ja suuret valtakunnat ovat lähtökohtaisesti olleet aina pysähtyneitä, usein jopa valloitus- ja verenhimoisia.