Hauras, kestävä vai epähauras? - N. N. Taleb ja Antifragile-kirja

Sain hiljattain luettua Nassim Nicholas Talebin kirjan "Antifragile: Things that gain from disorder", vapaasti suomennettuna "Epähauras: Asiat jotka hyötyvät epäjärjestyksestä".

Tätä kiinnostavia ajatuksia pursuavaa ja perinteisiä ajattelumalleja hillittömästi kyseenalaistavaa teosta on minulle mahdotonta tiivistää blogipäivityksen mittaiseen tekstiin. Sen voi joko summata parilla lauseella, tai sitten pitää lukea itse kirja, jos haluaa kokonaiskuvan aiheesta.

Siispä esitän kirjan ydinajatuksen ja sitten esittelen muutamia itseäni kiehtoneita ajatuksia. Taleb on kuitenkin niin laajalti lukenut ja tietomassaansa vaivatta soveltava kirjoittaja, että kirjan lukeminen on äärimmäisen suositeltavaa.

Taleb on ansainnut kannuksensa riskien tutkimisessa, ja pitää omien näkemyksiensä mukaan elämistä eettisenä velvollisuutenaan, mikä erottaa hänet monista teoretisoijista, jotka eivät osoita luottamustaan ajatteluunsa käytännössä. Taleb onkin tehnyt kirjoittajamisen ohella menestyksekkään uran sijoitusmaailmassa, jossa hänet tunnetaan valtavirtaa vastustavana ja omat mielipiteensä armotta julkilausuvana outona lintuna.

Mistä siis on kyse? Talebin kirjan nimi, Antifragile, on loogisesti avain kirjan kantavaan teemaan. Asiat voidaan jakaa kolmeen kategoriaan, hauraisiin, kestäviin ja epähauraisiin. Hauraat asiat eivät pidä epäjärjestyksestä, esimerkiksi posliinikuppi on esine, jolle mahdollisimman vakaa ympäristö on paras mahdollinen. Kestävät asiat suhtautuvat välinpitämättömästi epäjärjestykseen, posliinikuppiin verrattuna vaikkapa kivi on kestävä.

Epähauraita taas ovat asiat, jotka hyötyvät epäjärjestyksestä. Ehkä paras esimerkki epähauraasta asiasta on ihmiskeho, jonka monimutkaiset järjestelmät perustuvat ympäristön epäjärjestyksen kohtaamiseen, siihen sopeutumiseen ja siinä menestymiseen. Toisin kuin teekuppi tai kivi, ihminen voi hyötyä ympäristön muutoksista ja ilman muutoksia lopputulos onkin kuolema.

Talebin kirjan läpikantava teema on syynätä monia tuntemiamme asioita ja ilmiöitä tämä kolmikko mielessä. Yleistäen voisi sanoa, että ihanteellinen tavoite pyrkiä epähaurauteen, joskin on ymmärrettävä, että saman ilmiön sisällä voi olla hauraita ja epähauraita ominaisuuksia. Esimerkiksi yksittäinen ravintola on hauras siinä mielessä, että se voi mennä konkurssiin, mutta tämän mahdollisuuden ansiosta ravintolat joukkona ovat epähauraita, koska yksittäiset konkurssit pitävät ravintoloiden joukon toimivana ja terveenä.

Hauraiden, kestävien ja epähauraiden ominaisuuksia.

EPÄJÄRJESTYS JA MUSTAT JOUTSENET
Epähaurauden ymmärtämiseksi on ymmärrettävä epäjärjestystä. Tätä varten Taleb lanseeraa Äärilandian (Extremistan) ja Keskiarvolan (Mediocristan) käsitteet. Äärilandia on paikka, jossa lämpötilaerot ovat suuret, ihmiset ovat vain pitkiä tai pätkiä ja niin edelleen. Keskiarvolassa taas asiat ovat, noh, keskimääräisiä.

Arkipäiväinen elämä on usein elämää Keskiarvolassa, mutta toisinaan, esimerkiksi lottovoiton tai syöpädiagnoosin osuessa kohdalle, vierailemme Äärilandiassa. Taleb pyrkii riskien ymmärtämisen kautta valottamaan tasapaksun ja radikaalisti vaihtelevan, "Mustiksi Joutseniksi" kutsuttujen ääritapauksien (syöpä, finanssikriisi, lapsikahdeksikon syntymä) sävyttämän elämän eroja.

Mustat Joutsenet ovat niitä ennenkuulumattomia tapahtumia, joista meillä ei ole aiempaa kokemusta. Maailmansodat olivat tällaisia, vuoden 2008 finassikriisi oli tällainen, mutta yhtälailla paljon henkilökohtaisemmat tapahtumat voidaan luokitella Mustiksi Joutseniksi, tämä riippuu vain siitä, millä tasolla asiaa halutaan katsoa.

Taitelijan tulkinta Natalie Portmanista esittämässä Mustaa Joutsenta.

Mustan Joutsenen idea käy selvemmäksi vertauskuvan avulla. Kuvitellaan kalkkuna, joka teurastetaan vaikkapa 1001 päivän päästä syntymästään. Koska kalkkuna on älykäs, on tämä palkannut joukon tieteilijöitä analysoimaan tähän astista elämäänsä. Tilastot näyttävät mainioilta, ruokaa on aina riittänyt yllinkyllin ja 1000. päivänä kalkkuna korkkaakin tilastotieteilijäväkensä kanssa samppanjapullot, koska ennusteiden perusteella nousukausi jatkuu. Ja sitten valkenee 1001. aamu ja Musta Joutsen liihottaa paikalle teurastajan hahmossa.

Talebin pointtina on yrittää ymmärtää epäjärjestystä niin, että ei itse tulisi kalkkunaksi, Mustan Joutsenen uhriksi. Näin ollen käsitykset tilastollisista keskiarvoista, ennusteista ja muusta modernin maailman lempilapsista lentävät romukoppaan Talebin käsittelyssä.

Taleb näkee keskeisenä ongelmana ihmisten taipumuksen "pelata" elämäänsä keskisuurilla panoksilla, mikä altistaa Mustille Joutsenille. Jos otat jatkuvasti keskisuuria riskejä ammut pitkällä aikavälillä itseäsi jalkaan, koska ennen pitkää jotain täysin odottamatonta tapahtuu, ja menetät kaiken. Esimerkiksi lähes kaikki "järkevästi" sijoittaneet menettivät valtavia summia 2008 kriisin takia.

Ratkaisu on niin kutsuttu levytanko-strategia. Tällä Taleb viittaa siihen, että riskit tulisi jakaa niin painot levytangossa: vain hurjia riskejä tai todella pieniä. Käytännön esimerkki löytyykin hauskasti levytankojen ja fyysisen harjoittelun maailamsta - Taleb itse on suuri maastavetojen fani: parasta mahdollista harjoittelua keholle on sellainen treeni, jossa joko treenataan täysillä, esimerkiksi maastavedetään, tai sitten ollaan todella chillisti, esimerkiksi kävellään pitkiä matkoja rauhalliseen tahtiin. Sen sijaan keskitason harjoittelu, esimerkiksi pitkän matkan hölkkä, on monilta osin haitallista, se haaskaa lihasmassaa, on ikävystyttävää, lyhentää eliniän odotetta ja niin edelleen.

Toinen esimerkki levytanko-strategiasta on taiteen ja työn sovittaminen. Monille taiteilijoille on osoittautunut erinomaiseksi vaihtoehdoksi olla turvallisessa, matalan riskin työssä esimerkiksi jossain valtion virastossa ja vapaa-ajalla harjoittaa riskeille altista taidetta. 

Voimamies Eddie Hall tuupertui maastanostettuaan 500 kiloa.

Sijoittamisessa taas Taleb suosittelee (ja käyttää itse) menetelmää, jossa lyödään vetoa Mustien Joutsenien puolesta, mikä lyhyellä aikavälillä johtaa jatkuvaan pienten virheiden kartuttamiseen sen kustannuksella, että ennen pitkää tapahtuu jotain odottamatonta. Taleb itse esimerkiksi osasi arvioida, että finanssijärjestelmä on sortumaisillaan ja pani rahansa likoon kriisin puolesta. Yltiöoptimistisen kauden jälkeen riskit realisoituivat ja Taleb korjasi omansa moninkertaisena takaisin, vaikka hän oli ollut pitkään "väärässä", veikatessaan systeemiä vastaan.

LUONTO, IHMISET JA TODISTUSTAAKKA
Taleb painottaa monesti kirjassaan luonnollisesti rakentuneiden järjestelmien piileviä ominaisuuksia. Tähän luonnollisten järjestelmien joukkoihin kuuluvat niin ihmiskeho, ekosysteemi, ihmisyhteisöt kuin uskonnotkin. Kaikkia näitä yhdistää se, että ne ovat muovautuneet niin pitkällä aikavälillä, että epäjärjestys, siis aika, on ehtinyt testata ja parantaa niitä kauan. Tämän prosessin seurauksena näihin järjestelemiin on koodautunut paljon sellaista, joka ei meille ole helposti, jos ollenkaan, selvitettävissä. 

Taleb korostaa, että luonnollisten järjestelmien puolella on ajan hampaan kestäminen, ja siksi niitä tulee kunnioittaa. Taleb kirjoittaakin, Nietzscheä mukaillen, että on paha virhe erehtyä pitämään jotain käsittämätöntä typeränä - ehkä oma käsityskykymme ei vain riitä ymmärtämään järjestelmän piileviä ominaisuuksia.

Tätä vastoin Taleb vieroksuu modernin maailman tehokkuus-, rationaalisuus- ja tilastovimmaa, joka jättää huomiotta luonnollisten järjestelmien hienovaraisuuden. Siinä missä luonnollisissa järjestelmissä on paljon päällekkäisyyksiä (esimerkiksi ihmisaivot voivat selvitä massiivisistakin vammoista ja ohjelmoida ehjät osat vanhojen kaltaisiksi), kun taas tehokkuusvaatimusten myötä tällaiset päällekkäisyydet pyritään minimoimaan, mikä taas tekee järjestelmästä hauraan ja siten alttiin Mustille Joutsenille. Menisitkö itse pitkän matkan lentokoneeseen, jossa ei olisi avustavaa pilottia kapteenin mukana...?

Taleb johtaa tästä luonnollisten järjestelmien menestysrespetistä periaatteen nimeltä "Via Negativa". Ajatus on se, että jos on mahdollista antaa luonnollisen järjestelmän hoitaa homma, pitää sen antaa tehdä tehtävänsä, eikä puuttua asiaan. Esimerkiksi iskiasta helpottavien selkäleikkausten helpotusennusteet ovat käytännössä olemattomat, toisin sanoen ilman leikkausta pärjäisi luultavasti yhtä hyvin, puhumattakaan itse leikkauksen riskeistä.

Via Negativa -periaatteen vastaparina näyttäytyy niin kutsuttu iatrogeniikka. Taleb käyttää tätä alunperin lääketieteestä peräisin olevaa käsitettä kuvailemaan sellaista toimintaa, jossa pakonomaisen tarpeen takia "tehdä jotain jollekin ongelmalle" ihmiset sortuvat sörkkimään järjestelmiä, joita eivät ymmärrä, kuten iskiaksen tapauksessa ja aiheuttavat näin vakavampia ongelmia kuin mitä alunperin oli käsillä.

Taleb kuvaa iatrogeniikkaa osuvalla kertomuksella, jossa 400 lapsesta puolelle suositeltiin lääketieteellistä toimenpidettä, jäljelle jääneestä 200:sta noin 100:lle suositeltiin samaa toimenpidettä, ja lopusta 100:sta taas 50:lle. Pointtina on siis se, että lääkäreiden halu hoitaa ongelmia ohitti järkevän suhtautumisen asiaan, ja näin monia lapsia altistettiin näennäisen tarpeen takia leikkaukseen, jossa riskit olivat paljon suuremmat, kuin itse vaivassa.

Laajemmassa mittakaavassa iatrogeniikan ongelma näkyy ylhäältä-alas -asenteessa, erityisesti byrokraattisissa järjestelmissä. Taleb kirjaa lukuisia esimerkkejä, joissa poliittiset tahot yrittävät tehdä "hyvää" asettamalla lisää määräyksiä ja sääntöjä, lisää Mustille Joutsenille sokeiden ennusteiden varassa tehtyjä toimenpiteitä, jotka ovat lisänneet järjestelmien haurautta ja siten Mustan Joutsenen vakavuuden nousua.

(Huom!: Aiemmin blogissa käsitelty How the West Won on kiehtova esimerkki tästä ilmiöstä ja siitä, kuinka kehitystä edelsi aina orgaaninen hajanaisuuden kausi, ja kuinka suuret valtakunnat olivat aina taantumuksellisia ja jäykkiä - Kun luonnollinen kasvu ja tuho eivät pääse valloilleen järjestelmän pienemmillä tasoilla, ongelmat kasvavat isommiksi ja isommiksi, kunnes ne lopulta tulevat esiin, esimerkiksi valtakunnan sortumisena).

Via Negativan ja iatrogeniikan ristipaineessa Taleb esittää nyrkkisäännön: jos halutaan osoittaa, että luonnollinen, ajan hampaan kestänyt toimintamalli on huonompi kuin sen tilalle ehdotettu, pitää todistusaineiston olla vankka. Toisin sanoen, todistustaakka on aina sillä, joka ehdottaa historian toimivaksi osoittaneen järjestelmän muovaamista ja sillä, joka puolustaa jotain uutta keksintöä.

Esimerkiksi trans-rasvoja ja tupakkaa juhlittiin terveyttä edistävinä tuotteina, ja epäilijöille ivailtiin "onko sinulla todisteita, että nämä ovat haitallisia". Kummankin tapauksessa todistusaineistoa ei ollut vielä saatavilla, koska vei vuosikymmeniä ennen kuin haitat olivat nähtävissä. Siitä, että todistusaineistoa ei ole, ei voi päätellä, etteikö vaaraa voisi olla. Vastaavasti taas lääkärin, joka suosittelee verenpainelääkkeitä korkean verenpaineen takia, ymmärtämättä verenpaineen luonnollista vaihtelua (verenpaine ei ole aina tasaista, vaan se vaihtelee, mikä itse asiassa on tärkeää terveydelle - verenkiertoelimistö on epähauras) taas on todistustaakan alla, koska hän menee sörkkimään jotain monimutkaista lääkkeillään.

OMA NAHKA PELISSÄ JA MUITA AIVOITUKSIA
Talebilta on pian ilmestymässä kirja "Skin in the Game", joka tulee käsittelmään riskinoton ja vastuunkannon välistä, syvästi eettistä ulottuvuutta. Antifragile tarjoaa kuitenkin esimakua tulevasta kirjasta. Talebin ajatus riskinotosta ja siihen liittyvästä etiikasta on yksinkertainen: se joka ottaa riskejä, on voittojen arvoinen.

Tämän yksinkertaisen maksiimin taustalla on kuitenkin syvä huoli ja inho nykyistä, "modernia" maailmaa kohtaan. Enenevissä määrin byrokraatit, lobbarit, akateemista seurapiirielämää leikkivät pseudo-tiedemiehet, tilastoista ennustavat humpuukimaakarit ja idioottimaiset journalistit, siis ylipäänsä henkilöt, jotka voidaan luokitella joukkoon "intellektuelli, silti idiootti" pääsevät vaikuttamaan asioihin, joissa heillä ei ole oma nahkansa pelissä.

Talebin syvä puistatus ja halvekusunta tällaisia "all talk, no action" henkilöitä kohtaan ei jää epäselväksi. Taleb mainitseekin monia kovan luokan nimiä avoimesti, julistaen heidät - hyvin perustein - petkuttajiksi.

Tällä miehellä on oma nahka pelissä.

Ne, jotka ottavat riskejä, ovat niitä, joiden on pakko ottaa opiksi virheistään. Esimerkiksi omassa kuplassaan elävät, Lähi-idän ongelmista kirjoittavat, ja niitä usein pahentavat journalistit ovat pahimman kaltaista roskasakkia Talebille.

Sen sijaan ne, jotka tekevät kuten sanovat ja ottavat henkilökohtaisia riskejä, ansaitsevat hänen kunnioituksensa. Antifragilen voikin nähdä eräänlaisena kädenojennuksena niille, jotka haluavat elää vapaasti, vastuun omasta elämästä kantaen.

Taleb kirjoittaakin, että "historia on luusereiden kirjoittama". Tällä hän tarkoittaa sitä, että ne ihmiset, jotka ovat oikeasti tekemässä asioita, eivätkä märehdi sitä, mitä muut tekevät, ovat niitä, jotka ansaitsevat kiitoksemme.

Lopuksi vielä joitain hauskoja yksityiskohtia vapaamuotoisten lainausten myötä:
"Atomipommit ovat turvallisempia kuin käsiaseet, koska ne laukeavat harvemmin." - Lausuja ei ymmärrä Mustia Joutsenia.

"Älä ole kalkkuna." - Jos joku sanoo, että tilastojen valossa kehitys on suotuisaa ja SIKSI kannattaa varautua suotuisaan kehitykseen tulevaisuudessa, hän ei ymmärrä Mustia Joutsenia.

Älä kysy lääkäriltä "mitä MINUN kannattaa tehdä", vaan "mitä SINÄ tekisit MINUN asemassani". - Näin saat ehkä hieman rehellisemmän vastauksen, saat lääkärin oman nahan peliin mukaan.

"Älä luennoi linnuille lentämisestä." - Teoriat menevät ja tulevat, toiminta ja tulokset pysyvät.

"Altista itsesi epäjärjestykselle, mutta älä niin paljon, että et selviä siitä." - Oppiminen ja kasvu, millä tahansa tasolla (toistan, millä tahansa tasolla), riippuu epäjärjestyksen henkilökohtaisesta kohtaamisesta, virheiden tekemisestä ja niistä oppimisesta. Vältä epäjärjestystä ja riskejä, jos haluat olla heikko, onneton ja ikävystyttävä.

"Jos joudut puhumaan muiden suulla, olet orja." - Jos henkilökohtainen elämäsi ja ajatuksesi ohjaantuvat sen perusteella, että "se on firman linja", olet myynyt osan sieluasi.

"Oma nahka pelissä on hyvä, oma sielu pelissä on parempi." - Minkä puolesta olisit valmis kuolemaan?

"Tieteen suunta ei ole akatemiasta maailmaan, vaan maailmasta akatemiaan." - Ei tarvitse selittää.

"Koulutus ei lisää hyvinvointia, hyvinvointi lisää koulutusta." - Jos olet eri mieltä, missä on todistusaineistosi? (How the West Wonista opin, että ensiksi syntyivät suuret keksinnöt, sitten syntyi tarve koulutetuille ihmisille, ei toisin päin.)

"Se mitä sinulle kävi on tärkeämpää kuin se, mitä itse asiassa tapahtui." - Ihmiset eivät koe maailmaa faktoina, vaan seurauksina, riskeinä, voittoina ja tappioina, hyötyinä ja haittoina.

"Jos yksi lasi viiniä tekee hyvää, tekee 10 lasia viiniä tosi hyvää." - Kun määrät muuttuvat, syntyy usein laadullisia muutoksia. 100 kiloa levytangossa voi olla vahvistava kokemus, 500 kiloa tappava. Ne jotka pitävät asioita lineaarisina, vain määrällisinä, ovat idiootteja.

"Jos kirja on ollut olemassa 5 vuotta, se on luultavasti vielä olemassa 5 vuotta; jos 2000, niin luultavasti vielä 2000." - Lindyn laki, joka viittaa asioihin, joissa ei ole "parasta ennen" -päivämäärää. Toisin sanoen, jos jokin on ollut olemassa tosi kauan, se on kestänyt ajan hammasta, ja on siten todennäköisesti parempi, kuin jokin uusi asia. ...kumpi on parempi, Shakespeare vai tämän vuoden New York Timesin bestseller (vinkki: jälkimmäistä ei muisteta ensi vuonna).

"Sivuuta puhe, jos voit toimia. Älä kysy, jos voit päätellä vastauksen toiminnasta." - Puhe on halpaa, varsinkin puhe, jolla ei ole seuraamuksia. Toiminta ja riskinotto mittaavat henkilön luottamuksen väitteisiinsä.

"Nobel-voittaja, joka pelkää kriitikoita, miljardööri, joka ei saa unta osakekurssien takia" - Status ja mammona eivät ole hyväksi, jos ne rajoittavat vapauttasi olla oma itsesi (kohtuuden rajoissa).

"On parempi olla väärässä, kuin oikeassa." - Jos tiedetään, että jokin on kertakaikkiaan virheellinen olettamus, sitä voidaan välttää, mutta mikään asia (elämässä) ei ole 
"loputtomasti" oikein, muista Mustat Joutsenet.

"Luvassa keskimäärin 20 astetta lämmintä." - Entäpä purkautuva tulivuori jäätiköllä? Viikko -25 c, sitten 1 tunti yli 500 c... Keskiarvot eivät ota huomioon äärimmäisyyksiä. Vrt. Mustat Joutsenet.

"Minun ei tarvitse tietää, mikä taksi on, tilatakseni taksin." - Se mitä pidämme usein välttämättömänä tietona, ei usein ole sitä.

"Jos osa voi kuolla yhteisön hyväksi, on järjestelmä epähauras." - Älä nyt vedä tästä mitään kommunistiutopia-johtopäätöstä. Mieti ennemmin vaikka omaa psyykeäsi ja jotain ominaisuuttasi, josta olisi hyvä päästää irti.

"Lue niin vähän kuin voit sitä, mitä täytyy lukea, ja lue niin paljon kuin jaksat sitä, mitä haluat lukea." - "Lue" voisi olla yhtä hyvin "tehdä".

"Sorki ajan hampaan kestäneitä asioita vain, jos tiedät mitä teet." - Viisaiden ja tyhmien konservatiivien puolesta, tyhmiä liberaaleja vastaan. Viisaat liberaalit ymmärtävät tämän.

"Hauraille iskua seuraa aina haitta, epähauraille iskusta seuraa etu, tiettyyn pisteeseen asti." - Hamua iskuja, jotka vahvistavat sinua.

How the West Won - Globalisaatio ja kolonialismi

Nyt on vuorossa viimeinen Rodney Starkin How the West Won -kirjan luku, “Globalisaatio ja kolonialismi”. Kirjan aiemmat luvut käsittelivät lännen nousun lähtö- ja yksityiskohtia, ja tämä luku summaa sen, miten länsimainen ja nykyaikainen maailmanjärjestys on levinnyt koko planeetalle. 

Globalisaatio on käytännössä levinnyt kolonialismin mukana, niin moraalisesti hyvin kuin arveluttavinkin motiivein. 1800-luvulla noin kolmasosa maailman maa-alueista oli eurooppalaisten hallitsemia, vuonna 1914 jo alle neljännes oli muiden kuin eurooppalalisten hallussa. 

Kolonialismille oli tyypillistä koulutuksen leviäminen alkuperäisväestön pariin, mikä on nykypäivän elinstandardien ennakkoehto. Toisaalta, tietyt pienet ryhmät hyötyivät suuresti kolonialismin tuomista riistomahdollisuuksista, mutta kolonialismi oli niin valloitetuille kuin Euroopan kantaväestöllekin tappiollinen järjestely. 

Voimakkaat poliittiset lobbaajat, jotka hyötyivät kolonialismista kuitenkin saivat luotua vaikutelman, että eurooppalaiset hyötyivät kokonaisuutena siitä. Yksi merkittävä kulunlähde olivat kolonialismin vaatimat byrokraatit ja virkamiehet, joiden palkat maksettiin emämaan teollistumisen tuomalla vauraudella. 

Kolonialismia on tyypillisesti kuvattu eurooppalaisten mahtivaltojen epäoikeutettuna kähmintänä, jonka seurauksena siirtomaat jäivät jälkeen kehityksestä. Tämä muodikas näkökulma on kuitenkin väärä. Ilman kolonialismia elintaso oli huomattavasti huonompi ympäri kolmatta maailmaa.

LÄÄKETIEDE
Ennen Etelä-Amerikkalaisesta puusta valmistetun kiniini-nimisen lääkkeen keksimistä, Afrikka oli läpitunkematon maanosa eurooppalaisille malarian takia. 1800-luvulla kiniini kuitenkin todettiin toimivaksi lääkkeeksi, ja näin Afrikka avautui. 

Samaten esimerkiksi keltatauti hidasti eurooppalaisia maailmanvalloituksessaan, mutta lääketieteen voittokulku osoittautui tautien mahtia vahvemmaksi. 

HÖYRYLAIVAT
Ennen höyrymoottorin keksimistä purjehdusmatka Atlantin yli vei noin kaksi kuukautta. Tämä typistyi Wattin keksinnön myötä kahteen viikkoon, mikä oli lähes välttämätön edellytys eurooppalaisten vaikutusvallalle ympäri maailmaa. 

Kilpavarustelu alkoi, laivojen koko, nopeus ja sotalaivojen tulivoima kasvoi massiivisesti. Aiemmin isoksi luokiteltu 30 metrinen purjealus olikin pikku purtilo uusien, jopa 150 metristen teräsjättiläisten rinnalla.

Isot laivat olivat kuitenkin valtamerikäyttöön suunniteltuja. Pienemmät ja ketterämmät, joissa sulavasti liikkuvat alukset olivat tärkeämpiä siirtomaiden hallinnassa. Nemesis-niminen, matalapohjainen sota-alus oli ensimmäinen täysin metallirunkoinen alus, jonka avulla - ja pian sen kopioiden avulla - brittien onnistui tunkeutua Kiinan joille ja pakottaa Kiina rauhansopimukseen kauppayhteyksien turvaamiseksi. (Kiinahan suhtautui hyvin vihamielisesti ulkopuoliseen kauppaan ja kulttuureihin). 

Laivojen lisäksi aseteknologia kehittyi huimasti. 1800-luvun lopussa Hiram Maxim keksi konekiväärin. Pian tätä seurasivat perästä ladattavat kiväärit, joiden lataaminen oli monin verroin helpompaa kuin muskettien. Messinkiammukset keksittiin myös, mikä mahdollisti entistä nopeamman tulituksen. Yksi Maksim-konekivääri vastasi tuliteholtaan kahdesti minuutissa ampuvaa, 300 henkistä muskettirivistöä. 

Yhteydenpito ja informaation kulku muuttui myös radikaalisti teollistumisen myötä. Vastauksen saaminen kirjeeseen Intian ja Britannian välillä saattoi viedä vuoden, mutta 1837 Samuel Morse keksi ylivertaisen lennättimen. 

Lennättimen avulla johtoa pitkin kulkevan sähkövirran ajoittainen katkaiseminen mahdollisti Morse-koodin käyttämisen pitkän matkan kommunikaatiossa, ja lennätinlinjoja pitkin viestit kulkivat salamannopeasti kaupungista toiseen. 1859 vuonna Britannian ja Intian välille laskettiin vedenalainen kaapeli, jolloin myös meren ylitse (vai alitse?) saattoi lähettää lennätinviestejä.

IMPERIALISMIN AIKA
Turkki, jotkin arabialaiset alueet, Persia, Afganistan, Tibet, Kiina, Mongolia, Siam, Japani, Antarktis ja Arktis, siinä alueet, jotka eivät ole olleet eurooppalaisten hallussa. Kaikki muu on ollut joko suoraan tai siirtomaana eurooppalaisen vallan alla. 

Espanjan ja Portugalin siirtomaavalta hiipui muita nopeammin, kun taas britit ja Alankomaat pitivät siirtomaitaan menestyksekkäästi hallussa kauan. Vastaavasti Saksa ja Italia vasta perustivat siirtomaitaan 1800-luvun lopulla. 

Siirtomaita kohdeltiin hyvin eri tavoin. Brutaalein esimerkki on Belgian kuningas Leopold II:n Kongo, jossa arvioiden mukaan useita miljoonia afrikkalaisia kuoli pakkotyön ja sadistisen määräysvallan seurauksena. 1960-luvulla siirtomaavallan aika jäi Kongossa taakse, mutta paikalliset tyrannit ovat pitäneet aluetta otteessaan siitä lähtien. 

Toisessa kohteluntapojen päässä taas ovat britit, joille - ajoittaisesta julmuudesta huolimatta - oli oleellista parantaa myös siirtomaidensa oloja. Koulutusta ja moderniteetin hyötyjä pyrittiin tuomaan ihmisten saataville, usein “valkoisen miehen taakan” nimissä. Ajatuksena oli se, että modernin maailman etuoikeutetun ihmisen velvollisuus on jakaa hyvästään muille. 

Nykyään “valkoisen miehen taakkaa” pidetään auttamattoman rasistisena ajatuksena, oikeutetusti. Kuitenkin kaksi brittiläisen siirtomaavallan synkintä tapausta liittyvät hieman ironisesti juuri valkoihoisten ihmisten kaltoinkohteluun. 1800-luvun puolivälissä Irlantia kohdannut nälänhätä jäi brittiläisen lainsäädännön jalkoihin, eikä ruoka-apua lähetetty varoista huolimatta. Toinen tapaus oli kolmivuotinen sota Afrikassa hollantilaisia buureja vastaan. 

LÄHETYSTYÖN VAIKUTUKSET
Brittiläisen siirtomaavallan seurauksena koulutus ja elinolot paranivat ympäri maailmaa. Yhtä tärkeänä vaikuttajana toimi kuitenkin kristinusko lähetystyöntekijöineen. 

Länsimaita, erityisesti kirkkoa on monesti syytetty länsimaisen maailmankuva pakottamisesta siirtomaiden kansojen ylle. Tämä syytös esitetään usein sen ajatuksen saattelemana, että tämä pakottaminen korruptoi alkuperäiset kulttuurit, jotka ovat yhtä arvokkaita kuin länsimainen kulttuurikin. 

Stark kuitenkin huomauttaa, että jos näin todella ajattelee, on pidettävä tyranniaa yhtä hyvänä kuin demokratiaa, on hyväksyttävä naisten jalkojen sitominen (kiinalainen tapa), naisten ympärileikkaus, nuorten poikien kastraatio, naisleskien elävältä polttaminen aviomiehen mukana, raiskauksen uhrien kivittäminen ja orjuus, sekä on pidettävä ennenaikaista hampaattomuutta, korkeaa lapsikuolleisuutta ja lukutaidottomuutta hyväksyttävinä vaihtoehtoina länsimaiselle eetokselle.

Edellä mainitut seikat olivat sellaisia, joita erityisesti kirkko ja lähetystyöntekijät vastustivat. Lähetystyöntekijät olivat usein paikallisväestön puolella, siirtomaavallan edustajia vastaan. 

Kristinuskon myönteiset vaikutukset näkyvät vielä nykypäivänä entisissä siirtomaissa. Robert D. Woodberry on osoittanut tutkimuksissaan osoittanut, että mitä enemmän tietyllä alueella on ollut protestanttisia lähetyssaarnaajia vuonna 1923, sitä todennäköisemmin alueesta on tullut demokraattinen tähän päivään mennessä. Edes bruttokansantuote ei ole ennustusvoimaltaan yhtä suuri. 

Syitä tälle demokratian kehitykselle ovat ainakin seuraavat, protestanttisten lähetyssaarnaajien tukemat asiat: koulutus, lukutaito, sanomalehdet ja järjestötoiminta. Woodberryn tulokset olivat niin ällistyttävät tiedemaailmassa, että hänen koko tietokantansa altistettiin ankaralle tarkastukselle; tutkimus osoittautui vedenpitäväksi. 

Kristillisen lähetystyön vaikutukset näkyvät myös siirtomaavallan jälkeisten poliittisten liikkeiden toiminnassa. Esimerkiksi sellaiset merkittävät hahmot kuten Mahatma Gandhi, Jawaharlal Nehru ja Jomo Jenyatta saivat koulutuksensa lähetystyön ansiosta Englannissa. 

Hieman huonommin tunnettu, kauaskantoinen vaikutus lähetystyöllä näkyy terveydenhoidon parissa. Protestanttiset lähetystyöntekijät tekivät massiivisia investointeja, perustaen 111 lääketieteellistä koulua ja lähes 600 sairaalaa vuoteen 1910 mennessä. Lähetystyöntekijät kouluttivat ja rekrytoivat paikallisia sairaanhoidon tehtäviin, ja tämän toiminnan seuraukset näkyvät vielä tänä päivänä ympäri maailmaa. 

Samoin kuin demokratian kohdalla, vuoden 1923 protestanttisten lähetyssaarnaajien suhteellinen lukumäärä on paras ennustin lapsikuolleisuuden laskulle verrattuna vuoteen 2000. Vaikutus on yhdeksän kertaa suurempi, kuin bruttokansantuotteella samassa vertailussa. 

Stark sanookin, että jos nämä ovat “kulttuuri-imperialismin” seurauksia, olkoonkin niin. 

Lukutaito on levinnyt ympäri maailmaa, kiitos länsimaisen ja kristillisen kulttuurin.

KOLONIALISMI JA “ALIKEHITYS”
Vuonna 1902 J. A. Hobson julkaisi teoksen “Imperialismi”, jossa väitettiin, että teollistuneet länsimaat ryöväsivät omaisuutensa raaka-aineita tuottavilta siirtomailtaan, sysäten nämä krooniseen alikehityksen tilaan. Lenin kopioi Hobsonin väitteet omaan teokseensa “Imperialismi kapitalismin korkeimpana vaiheena”, ja siitä lähtien nämä väitteet ovat olleet vasemmistolaisten, monien poliittisten tieteilijöiden ja entisten siirtomaiden nationalistien totena pitämiä. Väitteet ovat osoittautuneet vääriksi. 

Hobsonia mukaillen monet “maailmanjärjestelmäteoriaa” edustavat politiikan tutkijat ovat jakaneet maailman rikkaisiin teollisuusmaihin ja köyhiin raaka-aineiden tuottajiin. Tämä on virhe. 

Jos väite siitä, että raaka-ainetuottajamaat ovat aina köyhiä, ei voida selittää sitä, että Kanada ja USA ovat maailman suurimmat ruoan raaka-aineiden viejämaita. Lisäksi Yhdysvallat olivat merkittävä raa’an puuvillan, tupakan, puutavaran, turkisten ja hiilen viejä teollisen vallankumouksen alkutaipaleella, mikä entisestään asettaa väitteen huonompaan valoon. 

Huomattavasi vaikeampi seikka teorian kannalta selittää on se, että 59 maata sisältänyt vertailu osoitti, että raaka-ainetuotannon ja maan bruttokansantuotteen välillä ei ole korrelaatiota. Toisin sanoen, jos teoria pitäisi paikkansa, pitäisi systemaattisesti raaka-aineiden tuottajamaiden olla heikommassa asemassa. Jatkoväite, että raaka-aineiden tuottajamaiden talouskasvu olisi hyödyttänyt vain maan eliittiä, on myös osoittautunut vääräksi.

Merkittävin isku kuitenkin tälle eriarvoisuutta suomineelle teorialle oli Patrick O’Brienin tekemä tutkimus, joka osoitti, että länsimaat olivat tappiollisessa suhteessa siirtomaihinsa. Jotkut eliitin jäsenet ja jotkin satamakaupungit toki hyötyivät suuresti siirtomaista, mutta kokonaisuutena länsimaat olivat nettomaksajia siirtomaihin nähden. Ainoa poikkeus on arvometalleja haalinut Espanja, mutta kuten aiemmin näimme, tämä vauraus oli lyhytikäistä. 

Toinen, paljon absurdimpi väite maailmanjärjestelmäteoreetikkojen rivistä on ollut ajatus siitä, että mitä intensiivisemmässä kontaktissa siirtomaa on ollut emämaahan, sen huonommassa jamassa se on taloudellisesti. Toisin sanoen, jos tämä väite pitäisi paikkaansa, olisi Amazonin sademetsien heimot taloudellisesti kehittyneempiä kuin Brasilian rannikkokaupungit. 

Maailmanjärjestelmäteorialle tuli vielä dramaattinen isku Neuvostoliiton sortumisen ja kauheuksien paljastumisen myötä. Maailma ei toden totta edennytkään kohti väistämätöntä sosialistista järjestystä.

VAILLINAINEN NYKYAIKAISUUS
Vaikka länsimaisen kehityksen tietyt elementit - kuten matkapuhelimet, autot ja Coca Cola - ovat levinneet ympäri maailmaa, on tämä “länsimaistuminen” ollut vaillinaista. Ympäri maailmaa monet perustavanlaatuiset poliittiset ja moraaliset näkökulmat ovat jääneet paikallisten kulttuurien jalkoihin. 

Esimerkiksi arabimaissa monet puhuvat kännyköihin, ajavat autoja ja armeijat käyttävät modernia aseistusta. Tämä on kuitenkin vain ostettua ja maahantuotua länsimaisuutta, mistä puuttuvat länsimaiselle maailmankuvalle kriittiset elementit, kuten demokratia, naisten oikeudet, tai itse teollisuuskin. 

Ja vaikka teollisuutta löytyisikin, ei sekään takaa länsimaisuuttaa, niin kuin Kiinan kohdalla voidaan nähdä. Huolimatta teollistumisestaan, Kiina on yhä epädemokraattinen, despoottimaisesti johdettu maa. 

Stark lopettaakin teoksensa kirjoittamalla: “Epäilemättä moderneissa länsimaissa on rajoituksensa ja ongelmansa, mutta tästä huolimatta no ovat huimasti parempia kuin tuntemamme vaihtoehdot - eikä ensiksi tai tärkeiten teknologiansa takia, vaan niiden sitoutumisesta vapauteen, järkeen ja ihmisarvoon.”

---

Näin on vihdoin saatu päätökseen How the West Won. Itselleni lukukokemus oli antoisa, sillä monet aiemmat näkökulmani osoittautuivat virheellisiksi, perusteettoman pessimistisiksi ja negatiivisiksi. Teos valoi minuun uskoa sen suhteen, että länsimaiden perintö on vaalimisen arvoinen ja ainutlaatuinen ilmiö ihmiskunnan matkalla kohti (toivottavasti) parempaa, tosiasioihin perustuvaa, eikä utopioihin sortuvaa huomista tavoitellessa.. 

How the West Won - Teollistuminen, vapaus ja vauraus

Toiseksi viimeinen How the West Won -kirjan alaluku käsittelee niitä yhteiskunnallisia edellytyksiä, joita ilman esimerkiksi viimeksi käsitelty teollinen vallankumous olisi ollut mahdoton. 

Stark huomauttaa heti alkuun, että vaikka Karl Marxin ja Friedrich Engelsin kelvottomat teoriat yhteiskuntien kehityksestä ovat osoittautuneet kaikilla mittareilla, niin teoreettisen kestämättömyytensäkin kuin kymmenien miljoonien ruumiiden myötä katastrofaalisiksi kehitelmiksi, piili niissä yksi paikkansa pitävä havainto: teollinen vallankumous, vapauden ja hyvinvoinnin kasvu perustui vaurastuvan keskiluokan aikaansaannoksiin. 

Keskiluokan nousu alkoi ensiksi Britanniassa, Yhdysvalloissa ja myös Alankomaissa. Tämä luku tarkastelee syitä sille, mitkä olivat tämän kehityksen edellytykset. 

VAPAUS JA OMISTUSOIKEUS
Vapaus käyttää omaisuuttaan haluamallaan tavalla ja olla pelkäämättä kruunun ahnetta kättä, oli se sitten veronkantajan tai tyrannin, on edellytys sille, että oman asemaansa on mielekästä parantaa. 

Läpi historian - kuten aiemmissa luvuissa olemme nähneet - sääntönä on ollut se, että verot ovat kovat ja omaisuutta saatetaan takavarikoida miten sattuu. Britannian julkista valtaa rajoittanut säädöskokoelma Magna Carta (solmittu 1215) on esimerkki enimmäisistä merkittävistä lakimuutoksista, jotka ohjasivat Britanniaa kohti tulevaa kehitystään. 

Taloustieteilijä Adam Smith kirjoitti vuonna 1776, kun Britannian teollinen vallankumous oli pääsemässä vauhtiin, että lain turvaama omaisuus oli syy sille, miksi varakkuuden pimittämiseen sijaan sen tavoittelusta tuli hyväksyttävää, ja näin kilpailu ja keksinnöt tulivat kannattaviksi. 

Puhumattakaan esimerkiksi sen ajan Kiinan tai Lähi-idän oloista, edes Ranskassa tilanne ei ollut läheskään yhtä hyvä. Tunnettu kirjailija ja ajattelija Voltaire ihmettelikin Britannian-visiitillään, kuinka ihmisten ei tarvinnut peitellä omaisuuttaan - esimerkiksi tiilikattoja tai tervettä karjaa - verottajan pelossa. 

KORKEAT TYÖVOIMAKULUT
Teollistumisen seurauksena palkat nousivat Britanniassa. Tällä oli monia seurauksia, jotka näkyvät vielä tänäkin päivänä. Näitä muutoksia siivitti brittien oivallus keskittyä ihmismassoille markkinoimiseen, rikkaiden sijaan - tästä seurasi esimerkiksi puuvillateollisuuden suurenmoinen kasvu (ks. edellinen luku).

Ensiksi, kun koneista tuli halvempia kuin ihmisistä, todella kurjat työtehtävät alkoivat vähentyä. Vertaa esimerkiksi Roomaan, jossa orjatyövoima oli halvempaa kuin koneiden käyttö, jolloin motivaatiota koneiden kehittämiselle ei ollut.

Palkkojen noustessa lasten määrä laski, koska naiset pystyivät myös osallistumaan koneiden helpottamiin, rahakkaampiin työtehtäviin, ansaitsemaan ja näin viivyttämään avioitumista. Keskimääräinen brittinainen avioitui näihin aikoihin 26 vuotiaana, siinä missä teiniavioliitot olivat tyypillisiä muualla Euroopassa (ja muualla ylipäänsä). Teollinen vallankumous oli siis yksi naisten sosiaalisen vallan kasvun tärkeimpiä moottoreita. 

Syntyvyyden lasku entisestään lisäisi työn kysyntää, nostaen palkkoja, ja näin kehittyi uusi, varakas keskiluokka.

HALPA ENERGIA
Britit olivat edelläkävijöitä kivihiilen käyttöönotossa. Kivihiili palaa kuumemmin kuin puu, jolloin esimerkiksi höyrykoneet toimivat tehokkaammin. Kivihiilen kysyntä kasvoi, vapaiden investointien myötä sen tuotanto kasvoi, ja siten kivihiilen hinta pysyi alhaisena Britanniassa, mikä kirjaimellisesti toimi teollistumisen polttoaineena. 

KAUPANKÄYNNIN ILOT
Historiallisesti ylimystö on aina suhtautunut kaupankäyntiin halveksivasti. Aristoteles, Cicero, keisari Konstantinus, Bysantin keisari Teofilus, kiinalaiset hallitsijat ja monet muut ovat dokumentoidusti joko inhonneet tai rajoittaneet kaupankäyntiä. 

Sen sijaan britanniassa suhteet valtaapitävien ja kaupankäyjien sekä yrittäjien välillä alkoivat kehittyä yhteiskunnallisen ilmapiirin muutosten takia. Kaupankäynnin parissa menestyvät houkuttelivat alalle lisää yritteliäitä ihmisiä, heidän poliittinen vaikutusvalta kasvoi ja heidän sosiaalinen statuksensa nousi. Siinä missä esimerkiksi Ranskassa ja Espanjassa politiikka oli aateliston hommia, Britanniassa ja Yhdysvalloissa politiikka muuntautui keskiluokan toimeksi.

Briteissä myös ylimystö suhtautui myönteisesti kaupankäyntiin, mikä keskiluokkaisti ylimystöä, kun titteleitäkään ei saanut enää käyttää yli sukupolvien. Tämän seurauksena monet nuoret miehet, jotka aiemmin olisivat elelleet tittelinsä turvin, alkoivat keskiluokkaistua. Näin syntyi koulutettujen ja pian vaikutusvaltaisten keskiluokkaisten joukko, jonka vapautta ja omistusoikeutta korostavat ajatukset ohittivat kilpailussa monarkit ja despootit nopeasti. 

BRITTILÄISEN KOULUTUKSEN KASVU
1600-luvun alussa brittiläiset alkoivat panostaa koulutukseen, lähinnä yksityisten ihmisten rahoituksella. Lukutaito, laskutaito ja muut opit alkoivat yleistyä brittien parissa, sosiaalinen liikkuvuus parantui ja yliopistotkin alkoivat täyttyä muidenkin kuin aatelisten jälkikasvusta. 

1600-luvun puoliväliin tultaessa britit olivat maailman koulutetuin kansa, ja tämä on yksi syy, miksi teollistuminen onnistui ensiksi Britanniassa. 

AMERIKAN IHME
Teollisen vallankumouksen alkaessa Britanniassa ei Pohjois-Amerikassa ollut juuri muuta tuotantotoimintaa kuin laivanrakennusta. Mittava kehityksen aalto kuitenkin pääsi valloilleen ja 1830-luvulla Yhdysvallat vastasivat kolmanneksesta maailman tuotannosta, verrattuna esimerkiksi brittien ja saksalaisten 15 %:iin. 

Poliittinen vapaus, omaisuuden suoja, korkeat palkat, halpa energia ja koulutettu väestö olivat tämänkin muutoksen takana. 

Omaisuuden suoja ja patentit olivat yksi tärkeimmistä lain suomista eduista Yhdysvalloissa. Samoin kuin briteissä, turvasi Yhdysvaltain laki rajattoman omaisuuden turvan, jos se oli hankittu laillisesti. Poikkeuksena tähän oli kuitenkin valtion oikeus ostaa, toisin sanoen takavarikoida korvausta vastaan esimerkiksi jokin tehdas.

Patentit taas turvasivat keksintöjä, mikä siivitti amerikkalaiset valtavaan innovaatiotulvaan. 1800-luvun alusta muutamien tuhansien patenttien määrä kasvoi sadassa vuodessa miljoonaan, näiden joukossa muun muassa sähkölamppu, elokuvat, puhelin ja vetoketju.

Palkat olivat Britanniassa korkeat, mutta Yhdysvalloissa ne olivat huikeat. Yksityisen menestymisen mahdollisuuden, keksintöjen ja työvoimapulan takia kilpailu palkollisista oli kovaa yritysten välillä. Tuotantokulujen laskiessa, tehon noustessa, yhdysvaltalaiset tehtaiden kapasiteetti ohitti eurooppalaiset, ja siten reiluja palkkoja oli mahdollista maksaa.

Aikansa mittapuulla työolot olivat myös paremmat kuin missään muualla, sillä nokkelina kapitalisteina jenkit huomasivat, että tyytyväiset työntekijät ovat paras tae voitoista.

Amerikkalainen koulutus oli myös maailman huippua, ohittaen jopa brititkin. Keskeinen syy tälle oli protestanttisen kristillisyyden leviäminen Pohjois-Amerikassa, sillä sen yhtenä käytännön ydinteesinä oli, että jokaisen tuli itse muodostaa suhde Raamattuun. Tämä oli peruja muun muassa kirjapainon ja uskonpuhdistuksen ajoilta, jolloin ylimpien auktoriteettien tulkintoja alettiin kyseenalaistaa. 

Erilaiset lait siitä, että peruskoulutus tuli järjestää tietyn kokoisissa kylissä ja kilpailu korkeamman koulutuksen parissa johti siihen, että 1900-luvun alkuun tultaessa Yhdysvalloissa oli satoja lukioita ja monia yliopistoja ja väestö oli maailman lukutaitoisinta. Missään muualla ei vastaavanlaista koulutuskehitystä tapahtunut samassa mittakaavassa, ja siksi Yhdysvallat vastasivatkin yli 40 % maailman tuotannosta 1900-luvun alussa. 

Maahanmuutto, nimen omaan mahdollisuuksien, yrittämisen ja rohkeuden perusteella, oli myös Amerikan voimavara. Yhdysvaltoihin virtasi valtava määrä ihmisiä, ei köyhyyttä pakoon, vaan mahdollisuuksien ja työn perässä. Maahanmuuton ja väestönkasvun seurauksena Yhdysvaltojen asukasmäärä kasvoi 1750-luvun reilusta miljoonasta 1900-luvun 75 miljoonaan, jolloin myös kotimaiset markkinat olivat jo kauan sitteen jättäneet jalkoihinsa brittien 32 miljoonaisen väestön. 

Esimerkiksi Alexander Graham Bell, Thomas Alva Edison ja Nicola Tesla olivat kaikki maahanmuuttajia. 

Thomas A. Edison keskittyneenä keksimiseen. ...tai johonkin muuhun.

ORGANISOITU KEKSELIÄISYYS
Sattuman kautta syntyneet keksinnöt ovat satukirjojen tuotetta. Tosiasiassa keksinnöt ovat usein parannuksia olemassa olevien ongelmien ratkaisumenetelmiin. Yhdysvalloissa keksintöjen arvo ymmärrettiin, parhaimpana esimerkkinä Thomas Edison. 
Edisonin monien keksintöjen ohella hänen tärkeä oivalluksensa oli rakentaa laboratorio, jossa systemaattisesti etsittiin ratkaisuja ongelmiin. Nykyään koko talousjärjestelmämme perustuu oletukseen siitä, että yritykset yrittävät kehitellä ja parannella tuotteitaan, ja tämä on pitkälti Edisonin perua. 

VAPAUDESTA VAURAUTEEN
Kun kreikkalaiset perustivat yhteiskunnan vapauden mukaan, syntyi ennennäkemätön kehityksen aalto. Kun roomalaiset runnoivat keisarillisen hallinnon valtakunnan ylle, kehitys tyssäsi. Rooman langettua kehitys pääsi taas jatkumaan. Rooman jäljiltä hajanainen Eurooppa jätti - niin hyvässä kuin pahassakin - muun maailman taakseen. Tämän kehityksen kulminaatio oli teollinen vallankumous, jonka jälkivaikutuksia on lähes mahdotonta aliarvioida. 

Ensi kerralla on vuorossa viimeinen luku, joka käsittelee globalisaation ja kolonialismin suhdetta. 

How the West Won - Teollinen vallankumous

Viides ja viimeinen kolmen alaluvun rutistus Rodney Starkin How the West Won -kirjasta alkaa nyt. Modernia aikaa, siis 1750-luvulta eteenpäin, käsittelevä luku alkaa teollisen vallankumouksen kartoituksella. 

Nykypäivänä länsimainen ihminen elää 16 kertaa varakkaammin ja kolme kertaa pidempään kuin 1600-luvulla. Vastaavasti nykypäivän mittareilla kovin kehnon Kongon tasavallankin kansalainen elää 25 vuotta pidempään, kuin 1800-luvun ranskalainen. Tämän kehityksen takana on teollinen vallankumous.

Teollinen vallankumous alkoi 1700-luvulla ja se on maanviljelyn ja kotieläinten käyttöönoton lisäksi merkittävin ihmisten elintasoa nostanut tekijä. Elintason nousun myötä lapsikuolemien määrä romahti, ihmisten elinikä kasvoi, ja näiden positiivisten muutosten seurauksena uudet ongelmat, kuten vanhenevan väestön huolto alkoivat painaa yhteiskuntia. 

Tässä luvussa Stark käy läpi keskeisimmät teollisen vallankumouksen materiaaliset muutokset, esimerkiksi puuvillateollisuuden ja höyrymoottorin. 

PUUVILLAN VALLANKUMOUS

Vuosien 1760 ja 1830 välillä Britannian puuvillateollisuus kasvoi räjähdysmäisesti koneiden myötä. Ajanjakson alussa britit maahantoivat jonkin verran päälle miljoona kiloa puuvilla, ja reilussa 50 vuodessa määrä oli noussut yli 160 miljoonaan kiloon. Puuvillamyllyjen määrä monikymmenkertaistui, eikä tämä muutos olisi ollut mahdollista ilman ihmistyön korvaamista koneilla. 

Yhdysvalloissa keksittiin puuvillaan poimintaa ja puhdistamista nopeuttavia laitteita, ja puuvillan raakatuotanto myös kasvoi moninkertaisesti. Vesivoimalla toimineet tehtaat saivat kuitenkin uuden kilpailijan höyryvoimasta, joka on toinen merkittävä teollisen vallankumouksen tuotos. 

HÖYRY

James Watt (11736-1819) keksi höyrykoneen 1765 ja on siten teollisen vallankumouksen tärkein yksittäinen henkilö. Höyrymoottori toimii seuraavasti:

Boilerissa olevaa vettä kuumennetaan tulella kiehumispisteeseen, vesihöyry ohjataan sylinteriin, jossa on pumppumekanismi, höyry pakottaa pumppumekanismin liikkumaan ja kun pumppu sylinteriä pitkin sen loppuun, jolloin höyry pääsee ulos ja paine laskee, pumppu laskeutuu takaisin, ja uusi voimantuottosykli alkaa alusta. 

Tyypillisesti edellä kuvailtu mekanismi on kiinnitetty mäntään, joka sitten pyörittää jotain muuta mekanismia, esimerkiksi junan pyöriä.

Höyrykone on inspiroinut steampunk-nimistä fiktiogenreä, jossa höyry on sähkön sijaan päämuotoinen teknologian energianlähde. Ohessa steampunk-henkinen kahvimylly.

Wattilla ei ollut rahoitusta, joten hän joutui lyömään hynttyyt yhteen Matthew Boultonin kanssa. Vuonna 1775 höyrykone pääsi markkinoille ja levisi kulovalkean tavoin ympäri kehittynyttä maailmaa. 

Höyrykone muutti kaiken. Niitä pystyi rakentamaan minne vain, ne olivat suhteellisen edullisia ja ne olivat tehokkaita. Entiseen verrattuna nyt tarjolla oli loputon määrä mekaanista voimaa ja sen myötä teollisuus alkoi kehittyä huimaa vauhtia. 

UUSI RAUTAKAUSI

Höyrykoneen ehkä tärkein seuraus oli rautateollisuuden kehittyminen. Keskiajan suuri metallurginen keksintö oli ollut masuuni, joka perustui kuuman ilman puhaltamiseen palkeiden avulla. Höyrykoneen myötä entistä suurempia palkeita pystyttiin käyttämään, ja näin malmia pystyttiin kuumentamaan tehokkaammin. 

Valuraudan karkeus ja pehmeys olivat ongelmia, joihin Henry Cort (1740-1800) kehitti 1700-luvun loppupuolella ratkaisuja. Putlaus oli menetelmä, jolla sulaa rautaa sekoitettiin rautasauvoilla, jotka sulivat seokseen, vähentäen sen hiilipitoisuutta, tehden siitä kestävämmän. 

Toinen Cortin keksintö oli valssaus, jossa kahden pyörivän rullan välistä puristettu hehkuva rauta saatiin puristettua tiiviimmäksi ja kestävämmäksi. Cortin keksinnöillä kestävämpää rautaa ja terästä saatiin valmistettua, jonka ehkä merkittävin seuraus oli se, että pystyttiin rakentamaan kevyempiä höyrykoneita. Näin syntyivät myös edellytykset junille ja höyrylaivoille.

RAUTATIET

Ihmisten ja tavaroiden paremman liikkumisen aikakausi alkoi rautateiden yleistyttyä. Matkustus ja kansainväliset tavaramarkkinat kehittyivät huimaa vauhtia, kun kiskot yhdistivät kaupungit ja maat toisiinsa. 

Tärkein rautateiden kehittäjä oli George Stephenson (1781-1848), joka ponnistettuaan lukutaidottomuudesta ja köyhyydestä keksintöjen pariin paransi rautateitä ja kehitti ensimmäiset, riittävän kevyet ja tehokkaat veturit. 

Vuonna 1829 Stephensonin veturi “Raketti” voitti brittiläisen veturikisan ylivoimaisesti, ja hänen veturimallistaan tuli junamaailman standardi yli sadaksi vuodeksi. 

Britannia johti rautateiden käyttöönotossa koko maailmaa rautateollisuutensa ansiosta. Yhdysvallat, Saksa ja Ranska seurasivat perässä, tosin Ranska jäi jälkeen voimakkaan hallinnollisen kontrollin takia (järkevät vaihtoehdot jäivät poliittisten päämäärien jalkoihin). 

1800-luvun alkupuoliskolla ensimmäiset rautatiekilometrit alkoivat pidentyä. 1860-luvulle tultaessa monissa maissa oli tuhansia ja jopa kymmeniä tuhansia kilometrejä käyttökelpoisia rautateitä. 

HÖYRYLAIVAT

Robert Fulton ratkaisi muiden puuttellisten yritysten jälkeen kannattavan höyrylaivan. Oltuaan vuosia niin Napoleonin kuin brittienkin palveluksessa Fulton palasi kotimaahansa Yhdysvaltoihin ja otti Wattin höyrykoneen käyttöön. 

Fultonin “Clermont”-höyrylaiva klassisine roottoreineen oli jymymenestys. 1800-luvun alusta eteenpäin jokilaivat yleistyivät niin Amerikassa kuin Euroopassakin, ja ennenpitkää myös höyrymoottorein varustetut valtameritaivat pääsivät vauhtiin. 

KAUPUNGISTUMINEN JA MAATALOUS

Teollistumisen myötä ihmiset muuttivat tehdastyön perässä kaupunkeihin. Britannia johti myös tätä kehitystä, ja esimerkiksi 1600-luvulta 1800-luvulle siirtyessä Lontoon väkiluku kasvoi 200 000:sta lähes miljoonaan. 

Kaupungistuminen ei olisi ollut mahdollista ilman edistystä maataloudessa. Brittien matalat verot ja suhteellisen vapaa poliittinen ilmapiiri kannusti maanviljeliöitä kehittämään toimintaansa. Kun tämä yhdistettiin edällä käsiteltyihin keksintöihin, pystyi merkittävä osa väestöstä siirtymään pois maataloudesta teollisuuteen. 

NYKYAIKA JA SIIHEN TYYTYMÄTTÖMÄT

Stark kirjoittaa, kuinka alusta asti teollista vallankumousta on pidetty katastrofina, joka pilasi luonnonmukaisesti elävien, keittiöpuutarhooissa käyskentelevien ja luovaa työtä tekevien ihmisten elämän ja aiheutti liudan ongelmia, jotka olivat huono kauppa suhteessa vanhaan, hyvään aikaan. 

Tosiasiassa elämä ennen teollista vallankumousta oli rankan työn, nälän, puutteen ja ennenaikaisen vanhenemisen sekasotku, jossa edes ylimystö ei elänyt nykypäivän standardien mukaisesti. 

-Lapsityö

Vaikka tehdastyö on klassinen esimerkki lapsityön kauheudesta, tulee ymmärtää, että tehdastyö ei aloittanut lapsityön käyttöä, vaan motivoi sen lopettamisen. Teollisen vallankumouksen alussa lapset, jotka olivat ennen tehneet perheissään täysiä työpäivä, koottiin tehtaisiin, joissa lasten kurjat olot herättivät poliittiset toimijat parantamaan lasten oloja ja ennen pitkää lopettamaan lapsityön käytön. 

-Teknokammo

Teolliseen vallankumoukseen liittyy myös nykypäivänäkin kulttuurissa sitkeästi elävä ajatus siitä, että koneiden parissa työskentely erkaannuttaa ihmiset oikeasta, mielekkäästä työstä, vieraannuttaen heidät ennen pitkää jopa itsestään. 

Stark kuitenkin huomauttaa, että nämä romantisoidut mielikuvat ovat aina olleet peräisin älyköiltä ja muilta ruumiilliselta työltä välttyneiltä haihattelijoilta. Yksi keskeinen syy tehdastyön suosiolle oli juuri se, että se oli itse asiassa usein vähemmän rasittavaa, kuin sitä edeltäneet vaihtoehdot. 

-Luddiittien fantasiat

Marraskuussa 1811 myöhemmin luddiitteina tunnetut kimpaantuneet kutojat tuhosivat monia mekaanisia kutomoita Nottinghasmhiressa, Englannissa. Luddiitteja on sittemin juhlittu esimerkiksi vasemmistolaisten historioitsijoiden keskuudessa pahaa ja vieraannuttavaa työkulttuurin muutosta vastustaneina sankareina. 

Luddiittien huolena oli sama huoli, joka on kerta toisensa jälkeen osoittautunut vääräksi, eli huoli siitä, että teknologinen kehitys tekisi ihmisistä hyödyttömiä. Stark argumentoi, että toistaiseksi jokainen vastaavanlainen ennustus on mennyt täysin mönkään, ja että teknologian myötä uudenlaisia tarpeita ja siten töitä myös syntyy. (Aika näyttää, mutta nykypäivänä olemme kuitenkin uudenlaisessa tilanteessa tekoälyn kehittymisen myötä, ja on tavattoman vaikea ennakoida, mitä tulee tapahtumaan esim. kuljetustöille.)

Teollinen vallankumous oli Starkin mukaan eräänlainen länsimaisen sivilisaation kulminaatiopiste, joka perustui tiedon tavoitteluun ja vapauteen. 

Ensi kerralla Stark käsittelee tarkemmin vapauden ja vaurauden teemoja modernin ajan alkupuolella. 

How the West Won - Tieteen aika alkaa

Ennen viimeistä kolmen luvun rypästä, jossa Rodney Stark käsittelee lännen kehityksen keskeisimmät vaiheet 1750-luvulta eteenpäin, on luvassa Valistuksen ajan tieteen kehityksen kartoitus.

TIEDE TÄYSI-IKÄISTYY
Länsimaiselle ajattelutavalle on tyypillistä pitää tieteen kehitystä lähes kokonaan 1500-luvun suurista ajattelijoista alkaneena kehityskulkuna, Isaac Newton (1642-1727) sen huippuna. Mutta, kuten keskiajan tiedekehitystä puineessa luvussa käytiin läpi, tosiasiassa tiede on kehittynyt tasaisen hitaasti, tuhansia vuosia.

Stark korostaa, että tieteellinen vallankumous on ajatuksena väärä edellä mainitusta syystä. Tämän lisäksi hän painottaa, että kolme seuraavaa uskomusta tieteen kehityksestä eivät pidä paikkaansa: ensiksi, usein väitetään, että Uudella Ajalla tieteentekijät jättivät uskonnon taakseen; toiseksi väitetään, että protestanttinen reformaatio vapautti tieteen "katolisen kirkon ikeestä"; kolmanneksi ajatellaan, että yliopistojen uskonnollisen ilmapiirin takia tiede kehittyi yliopistojen ulkopuolella.

Tilanne on kuitenkin Starkin mukaan se, että tiedettä ei olisi kehittynyt ilman kristinuskon positiivista vaikutusta ja tästä syystä tiede onkin alunperin puhtaasti länsimainen ilmiö.

MITÄ ON TIEDE?
Stark määrittelee tieteen näin: Tiede on _orgainoisoitua toimintaa_ ohjaava _menetelmä_, jota käytetään _luontoa koskevien selitysten muodostamiseksi_, ja näiden selitysten muokkaamiseksi ja korjaamiseksi _systemaattisen havainnoinnin_ avulla.

Toisin sanoen, tieteen muodostavat kaksi osaa, selitykset ja havainnot, eli teoria ja empiria. Kreikkalaisen filosofian parissa järkeen, puhtaaseen teoretisointiin perustuva maailman ymmärtäminen oli vallalla, kun taas kaikkia käytännön keksintöjä ja oivalluksia voidaan pitää empiirisen testaamisen tuloksina.

Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että muina aikakausina ja muualla tehtyjä teknologisia oivalluksia ei voi pitää tieteenä. Teorian ja havainnon välinen suhde kiteytyi vain länsimaisessa, kristillisessä kulttuurissa.

On hyvä myös huomata, että tieteen näkökulma rajoittuu luonnolliseen ja aineelliseen todellisuuteen - sellaisiin asioihin, joita on mahdollista havainnoida. Tästä syystä tiede ei sano yhtään mitään esimerkiksi uskonnollisista väittämistä, jotka määritelmällisesti eivät kuulu tieteen piiriin (tämä tosin ei estä tiedemiehiä kommentoimasta asiaa tieteen auktoriteettiin verhoutuen, mutta se on aivan eri kysymys)
.
Vain Euroopassa pyrittiin etsimään teoreettisia selityksiä luonnonilmiöille, ja vain Euroopassa näitä selityksiä pyrittiin testaamaan empiirisesti. Alkemiaa oli ympäri maailmaa, mutta kemia kehittyi vain Euroopassa - astrologiaa oli samaten monissa paikoissa, mutta astronomiaa vain Euroopassa.

Tieteellisen toiminnan organisoituneisuus taas näkyy jo viimeistään 1500-luvulta eteenpäin vilkkaan kirjeenvaihdon muodossa.

TIEDEMIEHET TILASTOINA
Stark käy läpi 1500- ja 1600 -lukujen tunnetuimmat 52 tiedemiestä ja luetteloi näiden keskeisiä ominaisuuksia. Tämän määrällisen menetelmän avulla hän kumoaa ajan tieteen harjoitusta koskevia uskomuksia. 

Mielenkiintoista, joskin ei erityisen mullistavaa on se, että näiden 52 tiedemiehen alat ovat käytännössä jakautuneet neljään, lähes yhtä suureen osaan fysiikan, astronomian, biologian/fysiologian sekä matematiikan välillä. 

Sen sijaan käsitys valistuneesta, uskonnon kahleet taaksensa jättäneestä tiedemiesten joukosta on harhaa. Vaikka sellaiset suuret nimet, kuten Voltaire, Hume, Rousseau ja Locke kääriytyivät sekulaarin älyllisyyden huopaan, ei kukaan heistä tehnyt tiedettä. 

Stark tutki jokaisen 52 tiedemiehen elämää ja sijoitti heidät uskonnollisuutensa perusteella joko syvästi, tavallisesti tai skeptisesti uskontoon suhtautuviin. Tulokset ovat brutaaleja sekulaarin tieteen juhlijoille: 31 tiedemiehistä oli syvästi uskonnollisia, näiden joukossa muun muassa Newton, Kepler ja Robert Boyle. 

20 kohdalla mitään osoitusta skeptisyydestä Jumalan olemassaoloa tai muita uskonnollisia kysymyksiä kohtaan ei löytynyt, ja usein merkkejä ajalle tyypillisestä uskonnollisesta elämästä löytyi runsaasti. Vain yhden tiedemiehen, Edmond Halleyn kohdalla Stark sai kaivettua esiin ateismiin viittaavia tietoja. Näin ollen ajatus Valistuksen harjalla kohonneesta sekulaarista tieteestä on yhtä virheellinen ajatus, kuin aiemmin käsitelty Pimeän Keskiajan myytti.

Mitä taas tulee kristinuskon sisäisiin jakolinjoihin tiedemiesten välillä, oli 26 katolilaista ja 26 protestanttia, mikä viittaa siihen, että useiden historioitsijoiden suosimat käsitykset tiedettä rajoittaneesta, takapajuisesta katolilaisuudesta ja sitä edistäneestä, järkevästä protestanttisuudesta ovat harhaa.

Myös uskomukset siitä, että keskiajan ja Uuden Ajan yliopisto olisi ollut tiedevastainen instituutio, saa kovan käsittelyn. 48 tiedemiehistämme oli yliopistokoulutettuja, suurin osa jopa vuosikymmenen verran, ja monella oli elämänsä aikana professuuri. Toisessa, vuosien 1550-1650 aikana toiminutta tiedemiestä koskevassa tutkimuksessa tulokset olivat samanlaisia: 87%:lla oli yliopistokoulutus.

Viimeinen tilastollinen havainto koskee näkemyksiä Englannista modernin tieteen kehtona. Väkilukuun suhteutettuna Englannissa oli enemmän tiedemiehiä, kuin muualla Euroopassa. Stark jäljittää tämän seikan samoihin vaikuttimiin kuin Englannin muunkin kehityksen, poliittiseen ja taloudelliseen vapauteen. 

Liikkuvuus sosiaaliluokkien välillä oli Englannissa helpompaa, ja näin niin ylimystö, keskiluokka ja köyhemmätkin saattoivat pyrkiä yliopistoon. Keskeisintä oli kuitenkin ylemmän keskiluokan muotoutuminen yliopistoinstituution kanssa: kauppiaiden, upseerien ynnä muiden keskiluokkaisten yhteiskunnan jäsenten laittaessa lapsensa korkeakoulutukseen, oma sosiaaliluokkansa alkoi muodostua työväen ja ylimystön väliin, ja Englannin vapaan ilmapiirin takia tämä kehitys kiihtyikin siellä ensiksi. 

Joka tapauksessa modernin tieteen nousu oli kristinuskoon elimellisesti yhteydessä oleva, eurooppalainen ilmiö, joka nojasi yliopistoinstituutioon. 

TIETEEN KRISTILLINEN PERUSTA
Siinä missä kaukoidän uskonnoille on ollut tyypillistä nähdä todellisuus persoonattomana, käsityskyvyn tuolla puolen olevana mysteerinä, jota voi vain lähestyä meditaation ja sisäisen tarkkailun avulla, siinä missä kreikkalaiset selittivät elottoman maailman liikkeitä psykologisilla käsityksillä, ja siinä missä islamissa suhtaudutaan ajatukseen luonnon salojen paljastamisesta Allahin vapautta loukkaavana tekona, kehkeytyi ajatus älykkäästä suunnittelijasta, maailman rationaalisuudesta ja ihmisen kyvystä selvittää tämä vyyhti lännen judeo-kristillisessä kulttuurissa.

Kristillisen teologian ajatus Jumalasta rationaalisena luojana on välttämätön oletus tieteen kehitykselle ja ylipäänsä sille, että tieteen harjoitus saa motivaationsa. Jos ei oleta, että maailma on ymmärrettävissä järjen, teorian ja havainnoinnin avulla, ei ole syytä tehdä tiedettä. 

Ajatus maailman ymmärrettävyydestä on historiallisesti ollut käytännössä aina rationaaliseen Jumalaan vetoavaa. Tämä ajatus on peräisin juutalaisuudesta ja kristinuskosta, mutta koska juutalaiset olivat yhteiskunnallisesti sorretussa ja hajanaisessa asemassa aina 1800-luvulle asti, kehittyi tiede kristinuskon parissa.

Stark lainaa Albert Einsteinia, joka korosti sitä, että olisi intuitiivista olettaa todellisuuden olevan sekasortoinen, yli ihmisen ymmärryksen menevä soppa. Einsteinin mukaan on eräänlainen jatkuva ihme, kuinka maailma kuitenkin kerta toisensa paljastuu ihmisen järjellä ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Se, mitä tästä maailman “järkevästä” luonteesta pitäisi päätellä ei ole selvää, mutta joka tapauksessa ilman ajatusta rationaalisesta Jumalasta tämä inhimillisen tiedonhankinnan prosessi ei olisi koskaan lähtenyt liikenteeseen. 

On hyvä kuitenkin huomata, että uskonnon ja tieteen välillä on myös ollut konflikteja, joista tunnetuimpana kiista aurinkokeskeisestä maailmankuvasta. Tämä kiista kuitenkin eteni esimerkiksi Lutherin ja paavin vastustuksesta huolimatta, ja Starkin mukaan kirkon vastustus ei ikinä ollut kovinkaan pontevaa.

ENTÄPÄ GALILEI?
Kuuluisin tieteen ja uskonnon välistä kamppailua koskeva tapaus on Galileo Galilein vääntö paavi Urbanus VIII:n kanssa. Klassisesti Galilei on kuvailtu uskonnollisia fundamentalisteja vastaan kamppailleena järjen ja tieteen marttyyrina, mutta tämä ei aivan pidä paikkaansa. 

Galilei oli alunperin Urbanus VIII:n hyvä ystävä, mutta näiden välit viilenivät. Syy välirikolle oli kyllä uskonnollinen, mutta ei niin puhtaan vastakohtainen, mitä yleensä kerrotaan. Vastauskonpuhdistus oli kovassa käynnissä ja tästä syystä oppineiden parissa oli tapana julkaista tieteelliset tuloksensa kovimpia fundamentalisteja tyynnyttelevin sanamuodoin. 

Urbanus VIII neuvoi Galileita - joka oli hyvin uskovainen itsekin - tekemään samalla tavoin, mutta muiden tulosten plagioinnista ja suuresta egostaan tunnettu Galilei ei suostunut tähän. Fundamentalistit olivat uhka Galileille, mutta paavi käytti kuitenkin valtaansa ja määräsi tämän kotiarestiin - ei kidutettavaksi tai inkvisition vankilaan, niin kuin joskus kerrotaan - samalla rankaisten, mutta myös suojellen Galileita fundamentalistien vihalta.

Galilein oikeudenkäynti

Galilein jääräpäisyydestä seurasi se, että vastareformaatio kävi intellektuaaliseen vapauteen käsiksi rajummin. Ironista tilanteessa on kuitenkin se, että merkittävä osa kohun aiheuttaneesta “Dialogi kahdesta suuresta maailmankuvasta” sisälsi paljon huonoa ja virheellistä tiedettä. 

Toinen ironinen seikka on se, että Galilein teosta yritettiin suitsia siksi, että jotkin teologit pitivät löydöksiä osoituksena astrologisten selitysmallien voimasta. Toisin sanoen Galilein työtä yritettiin myös suojata väärintulkinnalta. 

Galilein tapaus on hyvä esimerkki siitä, kuinka mielikuvitusta ja tunteita kiihottavat kertomukset marttyyreista ja näiden vastustajista ovat usein huomattavasti monimutkaisempia ja paikoin arkisempia tapahtumaketjuja, kuin mitä asiaa romantisoivat kirjoittajat antavat ymmärtää. 

KEHITYSTÄ KAKSILLA URILLA
Eräs tärkeä huomio on tieteen ja teknologian suhteellinen ero edellä käsitellyssä ajassa. Keskeiset tieteelliset löydökset olivat nykyäänkin yliopistoväen paljon peräänkuuluttamaa perustutkimusta, jonka käytännön sovellutukset antoivat odottaa itseään vuosikausia. 

Teknologia vuorostaan kehittyi omilla raiteillaan, ja vuorovaikutus tiedemiesten ja insinöörien välillä ei ollut erityisen rikasta. 

Loppuun Stark painottaa vielä, että moderni tiede ei kehittynyt missään muualla, kuin kristillisessä Euroopassa, ja juurikin kristillisten lähtöoletusten pohjalta. Hän kuitenkin huomauttaa, että nykypäivänä tiede on toki itsenäinen instituutio, joka ei välttämättä tarvitse kristillisiä olettamuksia tuekseen. 

On kuitenkin hyvä muistaa, että usko maailmaan rationaalisuuteen, mahdollisuuteen ymmärtää sen toimintaa ja ylipäänsä motivaatio selvittää näitä asioita on juutalais-kristillisen maailmankuvan historiallinen yksinoikeus, joka on vasta menestyksensä myötä saavuttanut laajemma suosion niin ei-uskovaisten kuin muidenkin kulttuurien riveissä. 

Näin päättyy toiseksi viimeinen iso kokonaisuus How the West Won -kirjassa. Ensi kerralla on sitten vuorossa teollisen vallankumouksen historia, joka on ensimmäinen kolmesta modernia maailmaa käsittelevästä luvusta.