Matka Rodney Starkin parissa jatkuu jälleen, tällä kertaa luvassa on kaikkein perustavanlaatuisimman elementin, tiedon tavoittelun merkitys länsimaiden menestyksen siivittäjänä. Huolimatta sen nykyisestä epämuodikkaasta asemesta, on teologia ollut keskeisessä roolissa tiedonjanon sytyttämisessä länsimaissa. Keskiajan teologia, skolastiikka on erityisesti ollut edelläkävijänä tieteellisen menetelmän ja yliopistojen kehittämisessä. Teologia kantoi mukanaan rationaalisen kreikkalaisen filosofian perinnettä, luoden pohjan esimerkiksi luonnonfilosofialle, joka edelsi luonnontieteitä.
TEOLOGIA JA LUONNONFILOSOFIA
Länsimaisen teologian lähtökohtana on ajatus Jumalasta ja tämän luomistyöstä rationaalisena, tietoisena ja kaikkivoipana olentona. Oletus Jumalan rationaalisesta, tietoisesta luonteesta mahdollisti järjen soveltamisen Jumalan ja luomistyön ymmärtämiseen ja uskon siihen, että ihmisellä on kyky ymmärtää maailmaa tietoisen järkensä avulla.
Esimerkiksi kaukoidän uskonnoissa Jumalaa ei pidetty tietoisena olentona, joka toimisi järjellisesti, ja islamissa Jumalaan suhtauduttiin ihmisille käsittämättömänä mysteerinä, minkä seurauksena Jumalan luomistyön järjelliseen tutkimukseen suhtauduttiin penseästi.
Länsimaiset teologit olivat elimellisessä roolissa järjen soveltamisessa kysymyksiin esimerkiksi astrologiasta, orjuudesta ja kaupankäynnistä, joiden kaikkien kohdalla tapahtui merkittävää kehitystä teologisten doktriinien kehittymisen myötä.
Luonnonfilosofia, siis varsinaisia luonnontieteitä edeltänyt luonnon tutkiminen oli keskeinen osa teologien koulutusta, ja monet teologit opettivatkin uriensa alussa luonnonfilosofiaa yliopistoissaan.
YLIOPISTOJA KEKSIMÄSSÄ
Vaikka nykypäivänä on ollut lukuisia yrityksiä jäljittää yliopistojen historia länsimaiden ulkopuolelle, ei siitä pääse eroon, että ensimmäiset yliopistot, joissa keskityttiin tiedon tavoitteluun – eikä esimerkiksi uskonnon ja kulttuurin toisintamiseen – ovat länsimainen ja kristillinen ilmiö.
Ensimmäinen yliopisto perustettiin 1088 Italian Bolognaan ja seuraavien parin sadan vuoden aikana kymmeniä yliopistoja alkoi ilmestyä ympäri länttä, aina Ruotsin Uppsalaan asti.
Yliopistojen teologisilta skolastikoilta perimään ajatusmaailmaan kuului uuden tiedon tavoittelu, vanhan tiedon kyseenalaistaminen sekä voimakas painotus empiiriseen tutkimukseen; jos asiaa voitin tutkia empiirisesti, sitä tuli tutkia siten. Esimerkiksi ruumiinavaukset yleistyivät keskiajalla, jolloin lääketieteellinen ja kuolinsyytutkimus kehittyivät roimasti.
Yliopistot olivat niin kirkon, paavin kuin kuninkaiden ja paikallishallinnon suosiossa ja tutkijoita haalittiin suurilla taloudellisilla houkuttimilla minkä kerettiin. Tästä seurasi tutkijoiden ja siten uuden tiedon siirtyminen ja leviäminen paikasta toiseen, erityisesti kun latina oli oppineiden käyttämä kieli joka paikassa.
PARIISIN YLIOPISTO
Pariisin yliopisto on länsimaisen yliopistoinstituution arkkityyppi. Käytännössä kaikki yliopistot ovat velkaa niin tieteellisessä kuin hallinnollisessa mielessä Pariisin yliopistolle. Pariisin yliopistosta ovat peräisin muun muassa sellaiset nimet kuin Peter Abelard, Tuomas Akvinolainen ja Jean Calvin, sekä lukuista kopernikaanisen käänteen tiedemiehet.
Pariisin yliopistossa oli jo 1200-luvulla arvioiden mukaan 2500-5000 opiskelijaa ja useita satoja henkilökunnan jäseniä. Tyypillinen oppilas aloitti opintonsa 14-15 vuotiaana ja oli yleensä keskiluokkaisesta perheestä, esimerkiksi ritarin, kauppiaan tai käsityöläisen poika. Myös köyhiä oppilaita oli, ja yliopisto myönsi heille erityisluvan kerjätä. Pariisin latinalaiskortteli on saanut nimensä latinaa puhuneesta yliopiston väestä.
Yliopiston oppilaiden elämään kuului myös alkoholin ja prostituoitujen huuruinen elämä. Yksi tämän railakkaan menon seurauksista oli 1229 sattunut useamman opiskelijan hengen vaatinut selkkaus viranomaisten kanssa. Yliopisto meni pariksi vuodeksi lakkoon, ja tästä seuranneet suuret taloudelliset tappiot saivat ennen pitkää itse paavin myöntämään yliopistolle täydellisen "akateemisen" vapauden, oikeuden valita opiskelijansa ja pitää yllä kuria siviilioikeudesta riippumatta.
Yliopistojen opintotarjonta oli samankaltaista kaikkialla. Alussa opiskeltiin kielioppia, retoriikkaa ja logiikkaa (yhdessä nk. trivium) sekä aritmetiikkaa, geometriaa, astronomiaa ja musiikkia (yhdessä quadrivium). Kehittyneempiin opintoihin kuului klassikkojen opiskelua, erityisesti Aristoteleen logiikkaa, joka ohjasi suhtautumista kaikkiin oppiaineisiin.
Pitkälle edenneet jaettiin neljään ryhmään, teologiaan, lakiin, lääketieteeseen ja luonnonfilosofiaan.
Itse yliopiston henkilökunnalle opettaminen oli ensisijainen velvollisuus ja vain harvat päätyivät itse tutkimaan ja edistämään tietoa. (Stark kritisoi happamasti modernia yliopistoa, jossa monet tiedekunnat suoltavat ulos tarpeetonta triviatietoa, koska siihen, että kaikki tekevät tutkimusta, uskotaan kuin pyhään lehmään.)
SKOLASTIIKKA JA KOPERNIKAANINEN KÄÄNNE
Stark argumentoi, että nykyään "Tieteellisenä vallankumouksena" tunnettu Valistuksen ajan ajatus kristinuskon voiman hiipumisesta ja siten tieteellisen ajattelun noususta on puppua. Tosiasiassa Uuden Ajan suurimmat tiedemiehet rakensivat nimen omaan vuosisatoja kasvaneen teologisen ja skolastisen tiedon varaan. Esimerkiksi Nikolaus Kopernikuksen teoria aurinkokeskeisestä maailmasta ei syntynyt tyhjästä, vaan Kopernikus sai oppinsa merkittävissä yliopistoissa ympäri Italiaa.
Seuraavaksi seuraa joukko tiivistelmiä merkittävistä keskiajan ajattelijoista:
Robert Grosseteste (1175-1253)
Normannien kasvattama Grosseteste vaikutti Oxfordissa ja Pariisissa. Hän edisti optiikkaa ja fysiikkaa. Merkittävimmän panoksensa hän antoi kuitenkin tieteelliselle menetelmälle. Grosseteste painotti yksittäisestä tapauksesta yleistämistä, mikä on empiirisen menetelmän kulmakivi.
Johannes de Sacrobosco (1195-1256)
Brittitaustainen de Sacrobosco vaikutti Pariisissa. Hän toi hindu-arabialaiset numeromerkit Euroopan yliopistoihin ja vakiinnutti käsityksen taivaankappaleiden pyöreästä muodosta.
Albertus Magnus (1200-1280)
Baijerilainen Magnus opiskeli Paduassa ja ympäri Saksaa, päätyen lopulta Pariisiin. Hän kehitti kasvitiedettä, teologiaa, maantiedettä, astronomiaa ja kemiaa lähes neljässäkymmenessä teoksessaan, ansaiten lempinimen "Doctor Universalis".
Roger Bacon (1214-1294)
Filosofina ja fransiskaanimunkkina tunnettua Baconia on kutsuttu "Ensimmäiseksi tiedemieheksi", sillä hän otti Grossetesten havaintoja painottavan tutkimusmenetelmän vakavissaan ja kehitti sitä eteenpäin. Baconin Opus Majus kattaa 2000 sivussaan massiivisen määrän eri alojen tieteellistä tietoa. Bacon korosti kokeilun arvoa ja väheksyi auktoriteettiuskoa. Baconin johdolla empiirinen menetelmä valtasi alaa vain järkeä painottaneilta edeltäjiltään. Kiinnostavana seikkana voi mainita Opus Majuksessa ennustetun esimerkiksi mikroskoopit, teleskoopit ja lentävät kojeet. Kokeilun, tarkkailun ja matematiikan yhdistämällä Bacon varusti tulevaisuuden tiedemiehet heidän tärkeimmillä työkaluillaan.
Campanus da Novara (1220-1296)
da Novara oli erinomainen matemaatikko, mutta hänen tärkeimmät saavutuksensa oli Eukleideen "Alkeet" -teoksen ja Ptolemaioksen pääteoksen Almagestin kääntäminen. Molemmat olivat länsimaisen yliopistomaailman merkkiteoksia satoja vuosia.
Theodoric de Fribourg (1250-1310)
de Fribourg kehitti optiikkaa suurin harppauksin tutkimalla sateenkaaria kokeellisesti.
Tuomas Bradwardine (1290-1349)
Ruttoon kuolleen Bradwardinen perintö liikkeen ja dynamiikan tutkimuksessa on merkittävä.
William Okkamilainen (1285-1349)
Lähinnä selityksen yksinkertaisuutta korostavasta periaatteesta, "Okkamin partaveitsestä" tunnettu Okkamilainen oli tuottoisa filosofi. Okkamin keskeinen tieteellinen keksintö oli, että avaruus on itse asiassa tyhjiö, ja Newtonin ensimmäistä lakia ennakoiden hän päätteli, että kerran kun taivaankappale on liikkeessä, ei se tyhjiössä pysähdy. Kreikkalaiset olivat aiemmin siis uskoneet, että tyhjiötä ei voi olla, ja että taivaankappaleet ovat eläviä olentoja, jotka jatkuvasti työskentelevät avaruuden kitkaa vastaan.
Jean Buridan (1300-1358)
Hohdokkaana pariisilaishahmona tunnettu Buridan kehitti ajatuksen inertiasta, jonka mukaan ilman vastusta kappale jatkaa liikettään, esimerkiksi jos heität pallon eikä ilmanvastusta olisi, jatkaisi se liikettään. Buridanin ja Okkamilaisen ajatukset siis olivat hyvin lähellä toisiaan tällä saralla, mutta teologiassa miehet olivat ankaria kiistakumppaneita.
Nicole Oresme (1320-1382)
Lisieuxin piispana tunnettu Oresme oli merkittävä taivaankappaleiden liikkeiden tutkija. Hän osoitti, että maa pyörii akselinsa ympäri, minkä takia muut taivaankappaleet näyttävät pyörivän maan ympäri. Oresme oivalsi myös, että maapallon pyörimisliike vaikutti myös sen pinnalla oleviin kohteisiin, myös ilmakehään. Näin Oresme kumosi ajatuksen siitä, että jatkuvan pyörimisliikkeen pitäisi aiheuttaa jatkuvaa tuulta.
Albert Saksilainen (1316-1390)
Saksilainen jatkoi Buridanin fysiikan kehittelyä, mutta hänen päätyönsä oli edeltäjiensä töiden summaaminen ja lukuisten todistusten kehittely teoksessaan "Physics", jota luettiin useita satoja vuosia Euroopan yliopistoissa.
Pierre d'Ailly (1350-1420)
d'Ailly tarkensi maapalloa koskevia mittauksia "Ymago Mundi" teoksessessaan.
Nikolaus Cusalainen (1401-1464)
Cusalainen päätteli, että oli mahdotonta yksinkertaisten havaintojen perusteella päätellä, liikkuiko maa muiden taivaankappaleiden ollessa paikoillaan, vai päinvastoin. Näin ollen ei voi myöskään olettaa, että maa pysyisi paikallaan. Okkamin partaveistä soveltaen Cusalainen oletti, että maa liikkuu, ei muut taivaankappaleet.
Nikolaus Kopernikus (1473-1543)
Kopernikus oli hyvin perillä kaikista edellä mainituista tieteellisistä kehityksistä. Kopernikuksen työn viehätysvoima perustui kuitenkin siihen, että hän osoitti matemaattisesti auringon olevan maailmankaikkeuden keskipiste. On kuitenkin huomautettava, että Kopernikus joutui keksimään ad hoc -selityksiä laskelmiensa epätarkkuuksille, koska hän ei tiennyt planeettojen kiertoratojen olevan ellipisin, ei puhtaan ympyrän muotoisia. Kopernikuksen laskelmat eivät siis olleet väitetty suuri käänne, vaan yksi pykälä tieteellisessä kehityskulussa, joka myöhemmin sai jatkoa niin Newtonin kuin Einsteininkin töissä.
Kukaan edellä käsitellyistä ei ollut kapinallinen sekularisti, vaan he olivat kristillisiä ajattelijoita, monet vieläpä piispoja tai pappeja.
Kristinuskosta ponnistanut yliopistoinstituutio ja sen sisällä kasvaneet tieteelliset löydöt ovat puksuttaneet eteenpäin tasaista kehityskulkua. Ajatukset suurista, eritoten uskonnonvastaisista, tieteellisistä vallankumouksista ovat sen sijaan virheellisiä, viihteellisiä kuvauksia ajan tapahtumista.
Ensi kerralla on vuorossa paluu maan pinnalle tieteen ja filosofian sfääreistä, talouden, kaupan ja teknologian pariin.
TEOLOGIA JA LUONNONFILOSOFIA
Länsimaisen teologian lähtökohtana on ajatus Jumalasta ja tämän luomistyöstä rationaalisena, tietoisena ja kaikkivoipana olentona. Oletus Jumalan rationaalisesta, tietoisesta luonteesta mahdollisti järjen soveltamisen Jumalan ja luomistyön ymmärtämiseen ja uskon siihen, että ihmisellä on kyky ymmärtää maailmaa tietoisen järkensä avulla.
Esimerkiksi kaukoidän uskonnoissa Jumalaa ei pidetty tietoisena olentona, joka toimisi järjellisesti, ja islamissa Jumalaan suhtauduttiin ihmisille käsittämättömänä mysteerinä, minkä seurauksena Jumalan luomistyön järjelliseen tutkimukseen suhtauduttiin penseästi.
Länsimaiset teologit olivat elimellisessä roolissa järjen soveltamisessa kysymyksiin esimerkiksi astrologiasta, orjuudesta ja kaupankäynnistä, joiden kaikkien kohdalla tapahtui merkittävää kehitystä teologisten doktriinien kehittymisen myötä.
Luonnonfilosofia, siis varsinaisia luonnontieteitä edeltänyt luonnon tutkiminen oli keskeinen osa teologien koulutusta, ja monet teologit opettivatkin uriensa alussa luonnonfilosofiaa yliopistoissaan.
YLIOPISTOJA KEKSIMÄSSÄ
Vaikka nykypäivänä on ollut lukuisia yrityksiä jäljittää yliopistojen historia länsimaiden ulkopuolelle, ei siitä pääse eroon, että ensimmäiset yliopistot, joissa keskityttiin tiedon tavoitteluun – eikä esimerkiksi uskonnon ja kulttuurin toisintamiseen – ovat länsimainen ja kristillinen ilmiö.
Ensimmäinen yliopisto perustettiin 1088 Italian Bolognaan ja seuraavien parin sadan vuoden aikana kymmeniä yliopistoja alkoi ilmestyä ympäri länttä, aina Ruotsin Uppsalaan asti.
Yliopistojen teologisilta skolastikoilta perimään ajatusmaailmaan kuului uuden tiedon tavoittelu, vanhan tiedon kyseenalaistaminen sekä voimakas painotus empiiriseen tutkimukseen; jos asiaa voitin tutkia empiirisesti, sitä tuli tutkia siten. Esimerkiksi ruumiinavaukset yleistyivät keskiajalla, jolloin lääketieteellinen ja kuolinsyytutkimus kehittyivät roimasti.
Yliopistot olivat niin kirkon, paavin kuin kuninkaiden ja paikallishallinnon suosiossa ja tutkijoita haalittiin suurilla taloudellisilla houkuttimilla minkä kerettiin. Tästä seurasi tutkijoiden ja siten uuden tiedon siirtyminen ja leviäminen paikasta toiseen, erityisesti kun latina oli oppineiden käyttämä kieli joka paikassa.
PARIISIN YLIOPISTO
Pariisin yliopisto on länsimaisen yliopistoinstituution arkkityyppi. Käytännössä kaikki yliopistot ovat velkaa niin tieteellisessä kuin hallinnollisessa mielessä Pariisin yliopistolle. Pariisin yliopistosta ovat peräisin muun muassa sellaiset nimet kuin Peter Abelard, Tuomas Akvinolainen ja Jean Calvin, sekä lukuista kopernikaanisen käänteen tiedemiehet.
Pariisin yliopistossa oli jo 1200-luvulla arvioiden mukaan 2500-5000 opiskelijaa ja useita satoja henkilökunnan jäseniä. Tyypillinen oppilas aloitti opintonsa 14-15 vuotiaana ja oli yleensä keskiluokkaisesta perheestä, esimerkiksi ritarin, kauppiaan tai käsityöläisen poika. Myös köyhiä oppilaita oli, ja yliopisto myönsi heille erityisluvan kerjätä. Pariisin latinalaiskortteli on saanut nimensä latinaa puhuneesta yliopiston väestä.
Yliopiston oppilaiden elämään kuului myös alkoholin ja prostituoitujen huuruinen elämä. Yksi tämän railakkaan menon seurauksista oli 1229 sattunut useamman opiskelijan hengen vaatinut selkkaus viranomaisten kanssa. Yliopisto meni pariksi vuodeksi lakkoon, ja tästä seuranneet suuret taloudelliset tappiot saivat ennen pitkää itse paavin myöntämään yliopistolle täydellisen "akateemisen" vapauden, oikeuden valita opiskelijansa ja pitää yllä kuria siviilioikeudesta riippumatta.
Yliopistojen opintotarjonta oli samankaltaista kaikkialla. Alussa opiskeltiin kielioppia, retoriikkaa ja logiikkaa (yhdessä nk. trivium) sekä aritmetiikkaa, geometriaa, astronomiaa ja musiikkia (yhdessä quadrivium). Kehittyneempiin opintoihin kuului klassikkojen opiskelua, erityisesti Aristoteleen logiikkaa, joka ohjasi suhtautumista kaikkiin oppiaineisiin.
Pitkälle edenneet jaettiin neljään ryhmään, teologiaan, lakiin, lääketieteeseen ja luonnonfilosofiaan.
Itse yliopiston henkilökunnalle opettaminen oli ensisijainen velvollisuus ja vain harvat päätyivät itse tutkimaan ja edistämään tietoa. (Stark kritisoi happamasti modernia yliopistoa, jossa monet tiedekunnat suoltavat ulos tarpeetonta triviatietoa, koska siihen, että kaikki tekevät tutkimusta, uskotaan kuin pyhään lehmään.)
SKOLASTIIKKA JA KOPERNIKAANINEN KÄÄNNE
Stark argumentoi, että nykyään "Tieteellisenä vallankumouksena" tunnettu Valistuksen ajan ajatus kristinuskon voiman hiipumisesta ja siten tieteellisen ajattelun noususta on puppua. Tosiasiassa Uuden Ajan suurimmat tiedemiehet rakensivat nimen omaan vuosisatoja kasvaneen teologisen ja skolastisen tiedon varaan. Esimerkiksi Nikolaus Kopernikuksen teoria aurinkokeskeisestä maailmasta ei syntynyt tyhjästä, vaan Kopernikus sai oppinsa merkittävissä yliopistoissa ympäri Italiaa.
Seuraavaksi seuraa joukko tiivistelmiä merkittävistä keskiajan ajattelijoista:
Robert Grosseteste (1175-1253)
Normannien kasvattama Grosseteste vaikutti Oxfordissa ja Pariisissa. Hän edisti optiikkaa ja fysiikkaa. Merkittävimmän panoksensa hän antoi kuitenkin tieteelliselle menetelmälle. Grosseteste painotti yksittäisestä tapauksesta yleistämistä, mikä on empiirisen menetelmän kulmakivi.
Johannes de Sacrobosco (1195-1256)
Brittitaustainen de Sacrobosco vaikutti Pariisissa. Hän toi hindu-arabialaiset numeromerkit Euroopan yliopistoihin ja vakiinnutti käsityksen taivaankappaleiden pyöreästä muodosta.
Albertus Magnus (1200-1280)
Baijerilainen Magnus opiskeli Paduassa ja ympäri Saksaa, päätyen lopulta Pariisiin. Hän kehitti kasvitiedettä, teologiaa, maantiedettä, astronomiaa ja kemiaa lähes neljässäkymmenessä teoksessaan, ansaiten lempinimen "Doctor Universalis".
Roger Bacon (1214-1294)
Filosofina ja fransiskaanimunkkina tunnettua Baconia on kutsuttu "Ensimmäiseksi tiedemieheksi", sillä hän otti Grossetesten havaintoja painottavan tutkimusmenetelmän vakavissaan ja kehitti sitä eteenpäin. Baconin Opus Majus kattaa 2000 sivussaan massiivisen määrän eri alojen tieteellistä tietoa. Bacon korosti kokeilun arvoa ja väheksyi auktoriteettiuskoa. Baconin johdolla empiirinen menetelmä valtasi alaa vain järkeä painottaneilta edeltäjiltään. Kiinnostavana seikkana voi mainita Opus Majuksessa ennustetun esimerkiksi mikroskoopit, teleskoopit ja lentävät kojeet. Kokeilun, tarkkailun ja matematiikan yhdistämällä Bacon varusti tulevaisuuden tiedemiehet heidän tärkeimmillä työkaluillaan.
Campanus da Novara (1220-1296)
da Novara oli erinomainen matemaatikko, mutta hänen tärkeimmät saavutuksensa oli Eukleideen "Alkeet" -teoksen ja Ptolemaioksen pääteoksen Almagestin kääntäminen. Molemmat olivat länsimaisen yliopistomaailman merkkiteoksia satoja vuosia.
Theodoric de Fribourg (1250-1310)
de Fribourg kehitti optiikkaa suurin harppauksin tutkimalla sateenkaaria kokeellisesti.
Tuomas Bradwardine (1290-1349)
Ruttoon kuolleen Bradwardinen perintö liikkeen ja dynamiikan tutkimuksessa on merkittävä.
William Okkamilainen (1285-1349)
Lähinnä selityksen yksinkertaisuutta korostavasta periaatteesta, "Okkamin partaveitsestä" tunnettu Okkamilainen oli tuottoisa filosofi. Okkamin keskeinen tieteellinen keksintö oli, että avaruus on itse asiassa tyhjiö, ja Newtonin ensimmäistä lakia ennakoiden hän päätteli, että kerran kun taivaankappale on liikkeessä, ei se tyhjiössä pysähdy. Kreikkalaiset olivat aiemmin siis uskoneet, että tyhjiötä ei voi olla, ja että taivaankappaleet ovat eläviä olentoja, jotka jatkuvasti työskentelevät avaruuden kitkaa vastaan.
Jean Buridan (1300-1358)
Hohdokkaana pariisilaishahmona tunnettu Buridan kehitti ajatuksen inertiasta, jonka mukaan ilman vastusta kappale jatkaa liikettään, esimerkiksi jos heität pallon eikä ilmanvastusta olisi, jatkaisi se liikettään. Buridanin ja Okkamilaisen ajatukset siis olivat hyvin lähellä toisiaan tällä saralla, mutta teologiassa miehet olivat ankaria kiistakumppaneita.
Nicole Oresme (1320-1382)
Lisieuxin piispana tunnettu Oresme oli merkittävä taivaankappaleiden liikkeiden tutkija. Hän osoitti, että maa pyörii akselinsa ympäri, minkä takia muut taivaankappaleet näyttävät pyörivän maan ympäri. Oresme oivalsi myös, että maapallon pyörimisliike vaikutti myös sen pinnalla oleviin kohteisiin, myös ilmakehään. Näin Oresme kumosi ajatuksen siitä, että jatkuvan pyörimisliikkeen pitäisi aiheuttaa jatkuvaa tuulta.
Albert Saksilainen (1316-1390)
Saksilainen jatkoi Buridanin fysiikan kehittelyä, mutta hänen päätyönsä oli edeltäjiensä töiden summaaminen ja lukuisten todistusten kehittely teoksessaan "Physics", jota luettiin useita satoja vuosia Euroopan yliopistoissa.
Pierre d'Ailly (1350-1420)
d'Ailly tarkensi maapalloa koskevia mittauksia "Ymago Mundi" teoksessessaan.
Nikolaus Cusalainen (1401-1464)
Cusalainen päätteli, että oli mahdotonta yksinkertaisten havaintojen perusteella päätellä, liikkuiko maa muiden taivaankappaleiden ollessa paikoillaan, vai päinvastoin. Näin ollen ei voi myöskään olettaa, että maa pysyisi paikallaan. Okkamin partaveistä soveltaen Cusalainen oletti, että maa liikkuu, ei muut taivaankappaleet.
Nikolaus Kopernikus (1473-1543)
Kopernikus oli hyvin perillä kaikista edellä mainituista tieteellisistä kehityksistä. Kopernikuksen työn viehätysvoima perustui kuitenkin siihen, että hän osoitti matemaattisesti auringon olevan maailmankaikkeuden keskipiste. On kuitenkin huomautettava, että Kopernikus joutui keksimään ad hoc -selityksiä laskelmiensa epätarkkuuksille, koska hän ei tiennyt planeettojen kiertoratojen olevan ellipisin, ei puhtaan ympyrän muotoisia. Kopernikuksen laskelmat eivät siis olleet väitetty suuri käänne, vaan yksi pykälä tieteellisessä kehityskulussa, joka myöhemmin sai jatkoa niin Newtonin kuin Einsteininkin töissä.
Kukaan edellä käsitellyistä ei ollut kapinallinen sekularisti, vaan he olivat kristillisiä ajattelijoita, monet vieläpä piispoja tai pappeja.
Kristinuskosta ponnistanut yliopistoinstituutio ja sen sisällä kasvaneet tieteelliset löydöt ovat puksuttaneet eteenpäin tasaista kehityskulkua. Ajatukset suurista, eritoten uskonnonvastaisista, tieteellisistä vallankumouksista ovat sen sijaan virheellisiä, viihteellisiä kuvauksia ajan tapahtumista.
Ensi kerralla on vuorossa paluu maan pinnalle tieteen ja filosofian sfääreistä, talouden, kaupan ja teknologian pariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti