How the West Won - Vapaus ja kapitalismi keskiajalla

Jebou, vuorossa paluu How the West Won -kirjan maailmaan, tällä kertaa siirrymme viikingeistä eteenpäin lukuun, jossa RodneyStark käsittelee länsimaisen vapaus-käsitteen ja kapitalismin taustoja. Nämä ajatukset pääsivät erityisesti kehittymään keskiajan Italiassa.

VAPAUS JA KAPITALISMI

Menneisyyden kulttuureille on ollut tyypillistä uskoa kohtaloon. Sen sijaan länsimaissa alkoi kehittyä ajatus vapaasta tahdosta ja siten yksilön vastuusta maailmassa. Samalla myös yksilönvapauden kunnioitus alkoi koodautua kulttuuriin. Samoihin aikoihin – erityisesti italialaisten – luostarit olivat keränneet merkittävää varallisuutta ja kaupankäynti kasvoi. Tämän seurauksena keksittiin kapitalismi, jota tuettiin muun muassa teologisten oppien uudelleen muotoilulla. Italialaista kaupunkivaltioista tuli demokratian, pankkitoiminnan, kaupankäynnin ja jopa teollisuuden keskuksia.

VAPAA TAHTO

Juutalaisuuden ja kristinuskon taustalla on muista uskonnoista poiketen se ajatus, että Jumala on antanut ihmisille vapaan tahdon, ja että hyvistä teoista Jumala palkitsee, pahoista rankaisee. Tämä ajatus näkyy niin Raamatussa, kuin kirkkoisien kirjotuksissa. Esimerkiksi Pyhä Augustinus (354-430 jKr.) kirjoitti paljon vapaasta tahdosta ja siihen liittyvistä kysymyksistä. Vajaat tuhat vuotta myöhemmin Tuomas Akvinolainen jatkoi vapaan tahdon filosofian kehittelyä.

Vaikka vapaa tahto olikin jossain määrin ollut filosofisen pohdinnan aiheena esimerkiksi Roomassa, vasta juutalaisuus ja kristinusko korottivat vapaan tahdon uskonsa kivijalaksi. Usko vapaaseen tahtoon asetti kyseenalaiseksi yksilönvapautta rajoittavien sosiaalisten instituutioiden oikeutuksen, kuten orjuuden ja hirmuvallan.

EUROOPPALAISEN ORJUUDEN LAKKAUTTAMINEN

Vapaan tahdon käsitteen vanavedessa erityisesti kristilliset uskonoppineet alkoivat suhtautua negatiivisesti orjuuteen. Tämä on hyvin poikkeuksellista, sillä orjuus on ollut aina osa sivilisaatioita, niin Roomassa kuin Amerikan alkuperäisasukkaillakin. Stark viittaa myös nykypäivän tilastoihin, joiden mukaan maailmassa on yhä noin 27 miljoonaa orjaa, suurin osa keski-Afrikassa ja islamilaisissa valtioissa.

Orja on sosiaalisesti ja lain edessä toisen ihmisen omaisuutta. Tämä oikeuttaa orjan täyteen kontrollointiin, monesti aina tappamiseen asti. Jos on taloudellisesti edullisempaa pitää orjia kuin käyttää joitain muita menetelmiä, orjien kysyntä kasvaa. Tuotannon lisäksi orjia on käytetty paljon kulutustuotteina, kuten viihdyttäjinä ja palvelijoina, mikä on ollut tyypillistä islamilaisille yhteiskunnille.

Kaikki varhaiset valtakunnat käyttivät paljon orjia. Kreikassa ja Roomassa orjia oli jopa enemmän kuin kansalaisia. Rooman valtakauden lopulla asetelma alkoi rikkoutua, mutta vielä germaani-heimojen aikana orjia pidettiin huomattavia määriä, ja heidän laillinen asemansa oli sama kuin karjalla.

Keskiajalla orjuudesta siirryttiin niin kutsuttuun maatyöläisyyteen/-orjuuteen (engl. serf, serfdom). Maaorjat eivät kuitenkaan olleet enää orjia sanan varsinaisessa mielessä, sillä heillä oli huomattavasti parempi asema lain edessä. Esimerkiksi avioliitot tapahtuivat vapaasti, perheitä ei saanut myydä ja heillä oli täydellisen työvastuun sijasta määrätyt työpäivät maaherrojen alaisuudessa. Mistään modernista vapaudesta ei siis puhuta, mutta kehitys on kuitenkin huomattavaa.

Historioitsijoiden keskuudessa on tyypillistä ollut marxilaisen teorian hengessä vedota taloudellisiin voimiin orjuuden poistamisen syynä ja vähätellä kristinuskon roolia. Stark kuitenkin argumentoi, että vielä esimerkiksi ennen Yhdysvaltojen sisällissotaa orjuus oli taloudellisesti kannattavaa, ja vain kristinuskon myötä, sen sakramenttien ulottamisella jokaiseen ihmiseen, orjuus saatettiin kieltää.

Kristillisessä opissa uskottiin, että jokaisella kristityllä, ja näin ollen kristinuskoon kääntyneellä, on sielu, ja että sielu on pyhä ja loukkaamaton. Tämä ajatus sai kehittyä kristillisillä alueilla, mutta siellä missä kristikunnan rajat olivat vuorovaikutuksessa esimerkiksi muslimien kanssa, molemminpuolinen orjuuttaminen oli osa jokapäiväistä elämää. Myös kirkon kehotuksia vastustaneet italialaiset kauppasivat slaavilaisia (engl. Slav, josta tulee sana slave) orjia muslimeille, mutta kokonaisuudessaan määrät olivat vähäisiä.

Amerikan valloitusten myötä orjuus tosin palasi suurella voimalla. Ajan paavit vastustivat orjuutta intensiivisesti, mutta heillä oli vain vähän vaikutusvaltaa. Huomionarvoista tässä orjuuden kristillessä vastustamisessa on se, että kristinuskoon oli päässyt pesiytymään täysin poikkeuksellinen ajatus siitä, että menneet uskonnolliset auktoriteetit ovat saattaneet olla väärässä.

Näin oppeja korjailtiin ja muokattiin suhteessa ajan henkeen. Kristinuskolle ja juutalaisuudelle onkin tyypillistä ollut korostaa ihmisoikeuksia enemmän suhteessa sosiaalisiin velvollisuuksiin. Tämä tekee kristillisestä kulttuurista ennemmin "syyllisyyden" (guilt) kuin "häpeän" (shame) kulttuurin.

UUDET DEMOKRATIAT

Esimerkkeinä keskiajan uusista, entistä demokraattisemmista keskuksista ovat Italian Venetsia ja Geneve. Demokratiasta tuli luontevampi hallintomuoto, kun armeijan, kirkon ja ylimystön rinnalle nousivat sellaiset intressiryhmät, kuten pankkiirit, kauppiaat ja työläisten killat.

Venetsia onnistui puolustautumaan lombardien valloitusyrityksiltä, ja se jäi Bysantin alaisuuteen. Tämä antoi suuren edun idän kaupassa. Haalitun varallisuuden avulla Bysantista kaukana sijainnut Venetsia pystyi kehittymään poliittisesti itsenäisemmäksi ja demokraattisemmaksi. Kaikki ne, joilla oli joko varallisuutta tai vastuita yhteisölle saivat olla mukana päättämässä esimerkiksi, kuka valittiin Venetsian herttuaksi (engl. duke, italiaksi "doge").

Dogen valta väheni ajan mittaan, kun erilaiset neuvostot saivat enemmän valtaa, mikä lopulta johti "commune":n syntyyn, mikä käytännössä oli äänestyskelpoisten kansalaisten valitsema lainsäätäjien ja toimeenpanijoiden poliittinen elin.

Venetsian poliittiseen hierarkiaan kuuluivat siten doge, tämän alainen kuusihenkinen neuvosto, jonka jäsenet edustivat eri kaupunginosia, heidän alaisuudessaan "Neljäkymmentä", eräänlainen valitustuomioistuin ja kuusikymmentäpäinen senaatti, jotka vastasivat ulkoasioista ja kaupankäynnistä. Lisäksi laajana poliittisena elimenä toimi Suuri Neuvosto, jonka jopa tuhatpäisestä massasta edellisten elinten jäsenet valittiin. Kaikkein suurin poliittinen toimija oli Suuri Kokous, jonka jäseniä kaikki äänestyskelpoiset olivat.

Killoilla oli suuri valta Venetsiassa, ja niillä oli usein suuri edustus edellämainituissa elimissä.

Venetsian demokraattisuuden yksi edellytys oli myös sen suhteellisen pieni koko, vain 30 tuhatta asukasta. Tämä piti poliittisen järjestelmän ja kansan selkeässä ja tehokkaassa vuorovaikutussuhteessa, mikä on on hyvän demokratian edellytys.

Genevessä vuorostaan poliittinen järjestelmä oli erikoinen, mutta toimiva. Joka vuosi Geneven kaksi poliittista osapuolta, jotka olivat alunperin taistelleet toisensa henkihieveriin, palkkasivat ulkopuolisen podestáksi nimetyn johtajan, jolla oli ylin valta ja omat sotajoukkonsa. Podestá tai tämän alaiset eivät kuitenkaan saaneet omistaa kiinteistöjä tai maata Genevessä, tai mennä naimisiin Geneveläisten kanssa.

Podestá oli sotilaallisesti riittävän vahva päihittääkseen toisen Geneven osapuolista liittossa, mutta ei yksinään. Näin eräänlainen kolmikantainen kauhun tasapaino piti Geneven hyvin toiminnassa. Vastaavaa järjestelmää käytettiin myös muissa italialaisissa kaupunkivaltioissa. Ajalle oli tyypillistä, että kirkolliset toimijat osallistuivat myös politiikkaan, korostaen demokratian merkitystä.

KAPITALISMIA KEKSIMÄSSÄ

Monet varmasti tuntevat Max Weberin teesin protestanttisen kristinuskon vaikutuksesta kapitalismin syntyyn. Kapitalismi on kuitenkin tosiasiassa vuosisatoja vanhempi, kuin mitä Weber antaa olettaa. Sen sijaan, että kapitalismi olisi protestanttisen kristillisyyden ansiota, ovat sen juuret syvemmällä, 900-luvun katolilaisissa luostareissa.

Mitä sitten kapitalismi on? Stark huomauttaa, että kapitalismi on alunperin 1800-luvun vasemmistolaisten käyttämä halventava ilmaus, mikä osaltaan aiheuttaa ongelmia sanan tulkinnassa. Stark kuitenkin määrittelee käsitteen näin: kapitalismi on talousjärjestelmä, jossa yksityisesti omistetut, suhteellisen organisoidut ja vakaat yritykset harjoittavat monimutkaista kaupankäyntiä suhteellisen vapaiden markkinoiden sisällä, ottaen pitkäjänteisen asenteen sijoituksiin ja varallisuuden hoitoon tuotantotoiminnassa, johon kuuluu palkattu työvoima ja jota ohjaa odotetut ja tosiasialliset voitot.

Tämän määritelmän takana piilevät sellaiset keskeiset ajatukset, kuten luoton antaminen, systemaattinen kirjanpito ja epäsuora sijoittaminen (kuten pankkitoiminta tai osakkeenomistus). Määritelmään ei sen sijaan kuulu esimerkiksi valtion harjoittama kaupankäynti tai verotus. Samoin orjatyövoimaan perustuva työ ei kuulu tähän määritelmään. Määritelmään ei myöskään kuulu yksinkertainen kaupankäynti, jota on harjoitettu maailman sivu.

Vapaat markkinat, omistusoikeus ja vapaaehtoinen työ on kapitalismin perusta. Ilman niitä kapitalismi ei olisi se tuottoisa talousjärjestelmä, joka se tosiasiassa on.

Kristinuskon vaikutukset kapitalismiin ovat moninaiset. 900-luvulta lähtien luostarilaitokset olivat pystyneet keräämään merkittävää varallisuutta, mikä mahdollisti niiden omien toimintojen keskittämisen esimerkiksi viinin, tietyn viljan tuotantoon tai esimerkiksi hevosten kasvattamiseen.

Tämän erikoistumisen taustalla oli kristinuskon valtavirtaistuminen Rooman valtakaudella (vrt. aiemmat päivitykset): kun kristinuskosta tuli suositumpaa, arkielämän edut alkoivat painaa ankaraa asketismia enemmän vaakakupissa. Kun kaupankäynti tuli uskonnollisesti sallitummaksi, luostarit pystyivät suuntaamaan varallisuutensa tehokkaasti valikoimilleen aloille.

Luostarit laajenivat parhaimmillaan pieniksi kaupungeiksi, jolloin ne joutuivat kehittämään organisaatiotaan. Luostareiden uskonnollinen hierarkia toimi myös käytännöntasolla, jolloin kokeneet yhteisön jäsenet olivat automaattisesti auktoriteettiasemassa, ja kokemattomat pääsivät oppimaan näiden mukana.

Edellä mainittu erikoistuminen oli myös keskeinen muutos. Nyt yksittäinen luostari saattoi keskittyä vain siihen, minkä parhaiten osasi, ja näin se pystyi kauppaamaan tuotteitaan kilpailjoitaan edullisemmin.

Kolmas merkittävä muutos oli luototus. Kun siirryttiin omaisuudesta rahaan, luotottamisesta tuli yksinkertaisempaa ("maksan sinulle ensi vuonna 200 kanaa" on paljon epämääräisempää kuin "maksan sinulle ensi vuonna 2 unssia kultaa"). Luostarit lainasivat toisilleen, mutta myös ylimystölle suuria summia, ja keksittiinpä myös "kuolinlupaus" (mort-gage, engl. mortgage, eli asuntolaina), johon kuului maaomaisuuden panttaaminen.

Kun luostarit rikastuivat, ne palkkasivat ulkopuolista työvoimaa. Näin luostareista tuli hyvin modernien yritysten kaltaisia, toimitusjohtajien ohjaamia yksiköitä. Johtavassa asemassa oleville kirkonmiehille jäi myös vapaa-aikaa, joka myöhempinä vuosisatoina johti tieteen, talouden ja opetuksen kehittämiseen.

Weberin ajatus protestanttisesta etiikasta kapitalismia ajavana voimana ei kuitenkaan ollut aivan väärä. Kyseessä oli nimittäin katolinen etiikka, joka ajoi tätä varhaisen kapitalismin kehitystä. Katolilaisuuteen on lähes alusta asti kuulunut työn kunnioitus. Esimerkiksi Pyhän Benediktuksen luostarisääntö korostaa työn tärkeyttä. Tämä on suuressa kontrastissa muihin kulttuureihin, joissa työtä vieroksuttiin ja kulutusta pidettiin hyvinvoinnin merkkinä.

On kuitenkin huomautettava, että kristinuskon sisällä oli merkittäviä eroja. Ensiksikin, itäisessä kristinuskossa, josta myöhemmin tuli ortodoksisuus, korostettiin enemmän askeettisia ja henkisiä arvoja, mikä esti kapitalismia kehittymästä. Samoin taas läntisen kristikunnan sisällä erityisesti kirkkojen ja veljeskuntien välillä oli suuria eroja: edelliset olivat huomattavasti maallisempia, ja edellä mainitun kehityksen puolestapuhujia, kun taas jälkimmäiset vastustivat sitä. Maallistuva kirkko oli useiden skandaalien kohteena, ja lopulta tästä seurasi reformaatio.

Kirkkojen luoma pohja kapitalismille levisi nopeasti tässä luvussa käsiteltyihin italialaisiin kaupunkivaltioihin, joissa esimerkiksi pankkitoiminta kehittyi hurjalla vauhdilla: 1200-luvulla Italiassa oli jo 173 pankkia. Sama vapaus keskushallinnosta, mikä mahdollisti Kreikan kaupunkivaltioiden kilpailun ja kehityksen yhdistettynä kristinuskon luomaan aattelliseen phjaan, mahdollisti nyt uuden, entistä kilpailullisemman taloudellisen kehityksen.

Stark summaa täten: "Jos yksi tekijä on vaikuttanut Lännen nousuun, se on vapaus. Vapaus toivoa. Vapaus toimia. Vapaus sijoittaa. Vapaus nauttia omien haaveiden sekä työn hedelmistä. Valtava osa tästä vapaudesta kehittyi niin kutsutulla Pimeällä keskiajalla. Tämän seuraukset tultaisiin tuntemaan vuosisatojenkin päästä."

Ensi kerralla siirrytään myöhäiseen keskiaikaan ja sen aikana tapahtuineisiin mullistuksiin.