How the West Won - Viikingit ja pohjoinen Eurooppa

Viikon kiireiden jälkeen on aika jälleen paneutua How the West Won -kirjan maailmaan. Tänään luvassa luku 5, jonka aiheena on Pohjois-Euroopan, erityisesti viikinkien vaikutus lännen kehitykseen. Aiempiin blogiteksteihin on uponnut yllättävän aikaa, joten pyrin suoraviivaistamaan kirjoitustyyliäni, tavoitteenani on saada asiat vielä tiiviimpään muotoon, katsotaan, kuinka onnistun siinä.

POHJOISET VALOT KRISTIKUNNAN YLLÄ

Historioitsijoilla on ollut taipumus korostaa edellisessä päivityksessä käsiteltyjen karolingien roolia länsimaiden kehityksessä, mutta Starkin mukaan viikingeillä on ollut heitä suurempi vaikutus. Viikingit olivat jo karolingien aikaan alkaneet tehdä ryöstöretkiä ympäri Eurooppaa ja vuonna 860 ruotsalaiset viikingit purjehtivat Dnepr-jokea ja valtasivat Kiovan ja jatkoivat matkaa Konstantinopoliin. Kiovan viikinkidynastia kesti 700 vuotta (nimi Russia tulee ruotsalaisia viikinkejä tarkoittaneesta sanasta Rus).

1000-luvulla viikingit valtasivat heidän mukaansa sittemmin nimetyn Normandian Ranskasta ja 1066 Wilhelm-herttuan johdolla valtasivat Englannin. Normanneilla oli merkittävä vaikutus myös ristirektiin, sillä ensimmäisen retken aikaan kaksi neljästä sotapäälliköstä olivat normanneja. Kehittyneiden aseidensa ansiosta normannien joukot voittivat kerta toisensa jälkeen suuremmat muslimien joukot taisteluissa. Ristiretket ovat esimerkki siitä, että varsinaista eurooppalaista identiteettiä ei ollut vielä syntynyt, vaan kristinusko oli yhdistävä tekijä lännessä.

VIIKINKIEN AIKA

Historioitsijat ovat tyypillisesti pitäneet viikinkejä raakalaisina. Tämä on kuintenkin puppua, kuten edellisessä päivityksessä mainittu Helgön yhteisö osoittaa. Vastaavasti viikinkien aseteknologia, laivat ja navigaatiotaidot olivat ensiluokkaiset aikaan nähden.

Teknologia

Viikinkien aseet olivat tavanomaisen laadukkaita, mutta eivät kuitenkaan poikkeuksellisia. Sen sijaan heidän laivansa olivat parhaita, mitä maa päällään kantoi. Sotalaivat (skei) olivat hieman hoikempia ja ketterämpiä, kuin rahdin kuljettamiseen tarkoitetut knarri-laivat.

Viikingit yhdistelivät purjeiden ja airojen käyttöä taitavasti, ja matalat pohjat soveltuivat hyvin jokipurjehdukseen. Hyvissä olosuhteissa laivat pystyivät kulkemaan jopa 20 solmun vauhtia, verrattuna Kolumbuksen ajan 8 solmuun. Suurimmat skeit olivat lähes 40 metriä pitkiä, kaksipäisiä, jotta ne pystyivät vaihtamaan suuntaa kääntämättä.

Roomalaiset ja kreikkalaiset navigoivat saarelta toiselle ja rantaviivoja pitkin. Viiingit sen sijaan sovelsivat teknologisia laitteita leveysasteiden tunnistamiseen ja tarkkailivat virtausten suuntia, merilintuja ja taivaankappaleita. Viikingit käyttivät myös tietynlaista kristallia, jonka avulla pystyy pilvisenäkin päivänä paikallistamaan auringon.

Ryöstöretket ja siirtokunnat

Ryöstöretket kehnosti puolustautuneihin eteläisemmän Euroopan kohteisiin alkoi 700-luvun lopulla. Englanti, Irlanti ja Ranska olivat tyypillisiä ryöstökohteita. Ryöstöretkien brutaaliutta on selitetty Kaarle Suuren ajan väkivaltaisilla kristinuskoon käännyttämismenetelmillä, esimerkkinä 4500 saksilaisen pakkokaste ja teloitus.

Ryöstöretkien koko kasvoi vuosien mittaan. Suurimmat ryöstöretket saavuttivat jopa 700 laivan koon (yhdessä laivassa oli noin 50 miestä). 900-luvulle tultaessa viikingeillä oli hallussaan pohjoinen Skotlanti, Venäjä, Normandia ja monia muita pienempiä siirtokuntia. Starkin mukaan Normandia on länsimaiden kannalta tärkein.

NORMANNIEN MENESTYS

Normannit toimivat suhteellisen itsenäisesti suhteessa muihin ranskalaisiin, ja monet liittyivät heidän joukkoihin ja paljon avioliittoja solmittiin normannimiesten ja frankkinaisten välillä.

Vuonna 1066 voittoisa Wilhelm-herttua valloitti Englannin norjalaisen Harald III:n avustamana. Normannit ottivat omistukseensa lähes kaiken englantilaisen omaisuuden (tiedot koottiin Domesday Book:ina tunnettuun kirjaan) ja pysyivät ranskaa puhuvana eliittinä vuosisatoja.

Viikinkien perinteisiin kuului rajoittaa kuninkaan valtaa ja osittain tähän perinteeseen perustuen vuonna 1215 normannit pakottivat kuningas Juhana Maattoman solmimaan valtaansa rajoittavan Magna Carta -sopimuksen, joka voidaan nähdä hapuilevina demokratian ensiaskelina Euroopassa.

Italia ja Sisilian kuningaskunta

Bysantti-kenraali Georgios Maniakesin johtamiin joukkoihin kuului suuri määrä normannialaisia palkkasotureita. Maniakes oli menestyksekäs, mutta kun hän kieltäytyi palkanmaksusta, normannit pillastuivat. Sotkuisten poliittisten kuvioiden jälkeen kahakoiden repimä Sisilia palasi muslimien valtaan, mutta normannit olivat Maniakesin aikana saaneet selville sen olevan varakas kuningaskunta.

Vilhelm Rautakäden kohdolla normannit hyökkäsivät Italiaan ja valtasivat Melfin kaupungin. Bysanttilaisten johtaja lähetti neuvottelijan, joka tarjosi joko turvallista pakoa normanneille tai taistelua normannit varjoonsa jättävän bysanttiarmeijan kanssa. Isokokoinen viikinkisoturi löi viestintuojan hevosta panssaroidulla kädellään päähän. Hevonen kuoli, ja taistelu alkoi seuraavana päivänä.

Normannit voittivat bysanttilaiset kolmeen otteeseen ylivoimaisesti, ja bysanttilaiset jättivät heidät sitten rauhaan. Normannit suuntasivat nyt muslimien hallitsemaan Sisiliaan. Normannit voittivat muslimit, mutta sadan vuoden aikana normannien valta Sisiliassa hiipui. Muslimien valta ei kuitenkaan koskaan palannut Sisiliaan.

RISTIRETKET

Vuonna 1095 paavi Urbanus II kutsui ensimmäisen ristiretken koolle, kun kristittyjen olot ja pyhiinvaellukset Jerusalemiin muuttuivat yhä vaarallisemmiksi jatkuvasti ankarampien muslimihallitsijoiden määräyksien johdosta.

Rekrytointi

Vaikka paljon on kirjoitettu ryöväämishimoisista ristiretkeläisistä, suurin osa osallistuneista ritareista joutuivat rahoittamaan suurin summin oman osallistumisensa, ilman tietoa tai toivoa taloudellisten tappioiden kuittaamisesta. Kuninkaat panttasivat maitaan ja panivat toimeen uusia veroja.

Bysantin keisari Alexius – joka oli pyytänyt paavilta apua – suhtautui kuitenkin viimein paikalle saapuneisiin 40 000 soturiin nihkeästi, eikä tätä kiinnostanut Jerusalem, vaan Bysantin muiden alueiden palauttaminen valtakuntaan. Tämä kylvi siemenen, joka 1200-luvulla, neljännen ristirekten aikaan johti siihen, että läntiset joukot ryöväsivät Konstantinopolin.

Voitot

Ristiretkeläisjoukot saavuttivat monia voittoja. Bohemond-kutsumanimen ansainnut normannijohtaja valloitti Antiokian kaupungin, ja hänen liittolaisensa jatkoivat aina Jerusalemiin asti. Matkan varrella normannien joukot voittivat kerta toisensa jälkeen paljon itseään mittavammat muslimijoukot niin perin pohjaisesti, että meni hyvin pitkä aika, ennen kuin muslimit uskaltautuivat kohtaamaan läntiset joukot taistelussa.

Ristiretkeläisten valtakunnat

Ristiretkeläiset perustivat neljä valtakuntaa, Edessaan, Tripoliin, Antiokiaan ja Jerusalemiin. Muiden muassa Temppeliritarien ja Johaniittain ritarikunnat suojasivat Jerusalemia aina vuoteen 1291 asti, jolloin länsimaisten sotilaiden määrä väheni ja puolustus tuli liian kalliiksi, ja muslimit jälleen valtasivat Jerusalemin.

Ristiretkien "sotarikokset"

Starkin mukaan nykypäivän asenteet kuvastavat syvää inhoa ristiretkeläisten tekoja kohtaan. Heitä on verrattu natseihin ja kristinuskoa on ristiretkien nojalla kutsuttu sisäsyntyisesti väkivaltaiseksi uskonnoksi. Starkin mukaan tämä on soopaa.

Stark kirjoittaa, että on typerää nykypäivän näkökulmasta arvottaa menneisyyden toimintaa. Sen ajan sodankäynnin säännöt olivat yksinkertaisesti erilaiset. Esimerkiksi kaupunkia piirittäessä oli tyypillistä, että jos kaupunki ei antautunut ja pakotti piirittäjät muureille – mikä vaati paljon kuolonuhreja – päästettiin sotajoukot vapaasti riehumaan kaupunkiin varoittavana esimerkkinä ympäröiville alueille.

Monet ovat myös väittäneet, että ritarillisuus olisi peräisin muslimeilta, ja että ristiretkien ajan muslimit olivat sivistyneitä verrattuna "raakalaismaisiin" ristiretkeläisiin. Tosiasiassa molemmat osapuolet tekivät hirmutekoja, uskontoon katsomatta. Tosin, Baybaari-muslimien kontolla ovat ristiretkien ajan suurimmat verilöylyt, joissa tapettiin niin miehet, naiset kuin lapsetkin, suurimpana esimerkkinä Antiokian verilöyly vuodelta 1266.

KRISTIKUNTA

Kirkko oli ainoa taho, joka keskiajalla pystyi edes jossain määrin yhdistämään läntisen kristikunnan yhdeksi toimijaksi.

Kaksi kirkkoa

Stark näkee, että keskiajan kirkko jakaantui "Vallan Kirkkoon" ja "Hurskauden Kirkkoon". Edellinen näistä koostui maallistuneista, jo keisari Konstantinuksen ajoista asti varakkaisiin kirkon virkoihin koronneista henkilöistä, kun taas jälkimmäiseen kuuluivat luostarilaitoksen uskonnon vakavammin ottaneet. Esimerkiksi pohjoisen Euroopan käännyttäminen oli ennemmin jälkimmäisten hommaa, kun edelliset pitivät jo olemassa olevaa kristikuntaa otteessaan.

Pohjoisen käännyttäminen

Vaikka aatteellista sisältöä on usein pidetty tärkeänä osana onnistunutta käännytystä, keskeisin käännytyksen onnistumisen mekanismi on kuitenkin se, että ihmiset kääntyvät tyypillisesti uskoon, jonka jäsenten sosiaaliset suhteet ovat tärkeämmät, kuin uskoon kääntymistä vastustavien. Kyseessä on siis yksinkertainen kaupankäyntitilanne, johon itse uskonnon oppisisältö ei juurikaan vaikuta.

Pohjoisen Euroopan käännytykset etenivät tasaisen hitaasti, ja usein viikinkijohtajien tarvitessa tukea esimerkiksi karolingeilta. Kristyiksi kääntyneet viikingit taistelivat usein pakanaviikinkien kanssa.

Vaikka käännytykset ennen pitkää onnistuivat, ainakin siihen pisteeseen asti, että lähes kaikki korkeassa asemassa olevat olivat uskossa, pakanauskonnot jatkoivat elämäänsä vielä vuosisatoja, osittain jopa meidän päiviimme asti.

Organisoitu uskonto

Keskiajan Euroopan yhdistävä tekijä oli kirkko. Kulttuuri, koulutus, kirjat, musiikki, rahan lainaus, uutiset ja paikallisten hallitsijoiden ja mahtimiehien moraalinen suitsiminen kuuluivat kaikki kirkon tehtäviin. Kirkko oli myös ainoa instituutio, jonka organisaatio oli kehittynyt niin pitkälle, että se pystyi laajoilla maantieteellisillä alueilla koordinoimaan toimintaansa.

HISTORIA YLÖSALAISIN

Stark korostaa luvun päätöksessä, että turhan kauan historioitsijat ovat pitäneet suuria valtakuntia arvossaan. Tosiasiassa hajanaisuus on aina se tekijä, jonka kautta suurimmat harppaukset on otettu eteenpäin, ja suuret valtakunnat ovat lähtökohtaisesti olleet aina pysähtyneitä, usein jopa valloitus- ja verenhimoisia.