How the West Won - Rutto ja pikkujääkausi

Tänään siirrymme Rodney Starkin How the West Won -kirjan kolmanteen päälukuun, jossa käydään läpi 1200-1500 -lukujen keskeisimmät länttä kourineet muutokset, rutto ja pikkujääkausi (sekä jälkimmäistä edeltänyt lämmin kausi). Starkin motivaationa on nostaa Mustan Surman ja pikkujääkauden profiilia länsimaiden historiaan vaikuttaneina tekijöinä, sillä tyypillisesti ne on historiankirjoituksessa sivuutettu muutamalla lauseella, jopa tunnetuimmissa tutkimuksissa.

KESKIAJAN ILMASTO

Uusien, puiden ja jäätikköjen vuosirenkaisiin (kyllä, jäätiköilläkin on "vuosirenkaat", joista voi päätellä kaikenlaista!) perusteella on pystytty osoittamaan, että 800-1250 -luvuilla Euroopassa oli poikkeuksellisen lämmintä ja maanviljely oli mahdollista jopa Grönlannin eteläisissä osissa. Lämpötilat alkoivat laskea, ja kauden loppuun mennessä alkoi pikkujääkausi, joka kesti aina 1800-luvun puoliväliin. Joinakin vuosina oli jopa niin kylmä, että Itämeri jäätyi kokonaan, Thames-joen päällä saattoi luistella ja monet nääntyivät nälkään satojen surkastuessa.

Edellä mainittu lämminkausi helli erityisesti viikinkejä. Lämpimät säät helpottivat maanviljelyä ja pohjoinen Atlantti oli turvallisempi purjehtia. Muutaman sattumanvaraisen ekskursion jälkeen Islantia alettiin asuttaa 800-luvulla (ensimmäinen kristitty piispa astui virkaan 1056). Hieman ennen 1000-lukua myös Grönlanti asutettiin – Tanskan kuninkaalle lähetettiin jääkarhu! – ja Vinland-niminen siirtokunta perustettiin Newfoundlandiin, Pohjois-Amerikkaan.

Muualla Euroopassa nautittiin myös: Englannissa kasvoi suuria määriä rypäleitä, joista tehtiin viiniä ja maanosan väkiluku kasvoi 25 miljoonasta 75 miljoonaan. Muistomerkkinä ajan hyvinvoinnista ja rikkaudesta ovat suuret katedraalit, kuten Notre Dame, Canterbury ja Strasbourg ja monet muut. Mutta, kuten Stark sanoo: "Ja sitten kaikki päättyi – brutaalisti."

1310-luvulla alkoivat sateiset keväät, koleat kesät ja kylmät syksyt kurittaa Eurooppaa. Vuoskymmenen loppuun mennessä kaikki, myös ylimystö, kärsivät nälästä. Nälänhätä loppui 1325 vuoden paikkeilla, joka kymmenes oli menehtynyt nälkään ja tauteihin. Viljan tuottavuus oli romahtanut murto-osaan entisestä.

Myrskyistä oli tullut vaarallisempia – esimerkiksi Atlantin rannoilla kymmeniä tuhansia hukkui tulva-aaltojen pyyhkiessä rannikkoa. Hollannissa erään padon murruttua hukkui yli 50 000. Yhteydet Grönlantiin katkesivat, 1400-luvun loppuun mennessä viikingit siellä olivat kuolleet.

Tämä ei kuitenkaan vielä riittänyt. Vuoden 1347 syyskuussa laiva Kairosta oli saapunut Sisilian Messinaan, mukanaan poikkeuksellisen makaaberi, rottien karvoissa pesinyt kirppusirkus.

MUSTA SURMA

Sisilian lisäksi moniin muihin Välimeren satamiin rantautui laivoja paiseruttoa kantavine kirppuineen. Euroopan rottapopulaatio oli suuri, ja sen muassa kirput pääsivät levittämään tautia nopealla vauhdilla. Ruttoaalto pyyhkäisi Euroopan yli vuosina 1348-51, ja ainakin kolmasosa, noin 30 miljoonaa kuoli. Rutto oli saanut ilmeisesti alkunsa Kiinassa 1346, ja maailmanlaajuisesti kuoli 100-200 miljoonaa ihmistä.

Seuraava Francesco Petrarch -nimisen (1304-74) filosofin ja kirjalijan kuvaus antaa osviittaa ruton kauheudesta, hän kuivaili ympäristöä näin: "tyhjiä taloja, hylättyjä kaupunkeja, raunioituneita kartanoita, ruumiita ripoteltuina pelloille, kauhistuttava ja suunnaton eristätyneisyys kattoi koko maailman."

Toinen lainaus, italialaiselta, Sienan kaupungissa asuneelta perheenisältä ajanee viestin viimeistään perille: "Ja ketään ei saanut avuksi hautaamisessa, ei rahaa eikä ystävyyttä vastaan. Elossa olevat perheenjäsenet sijoittivat kuolleet parhaansa mukaan ojiin [huomautus: hautapaikkoja ei ollut tarpeeksi]... Ja monessa paikassa Sienassa syviä kuoppia kaivettiin ja täytettiin kuolleilla... Ja minä... hautasin viisi lastani omin käsin. Ja oli myös niitä jotka olivat niin heikosti maalla peiteltyjä, että koirat raahasivat heidät haudiostaan ja ahmivat kitoihinsa ympäri kaupunkia."

Edes Islanti ei säästynyt Mustalta Surmalta, jopa kolme viidestä kuoli sielläkin.

REAGOINTI

Stark nimeää joitakin reaktioita Mustaan Surmaan. Ensiksikin, itse ruton aikana flagellanteiksi nimetyt, itseään ruoskivat, kiertelevät uskovaiset saivat paljon seuraajia. Jopa kymmeniä tuhansia miehiä vannoivat kuukauden mittaisen valan seurata flagellantti-johtajiaan ankarien sääntöjen alaisina, julistaen Jumalan rangaistusta ja syntien katumusta. Aluksi paavi kannatti liikettä, mutta julisti nopeasti sen vääräuskoiseksi liikkeen jäsenten kehitellessä omia näkemyksiään ja väitteitään uskosta: joitain johtohahmoja teloitettiin ja liike haipui.

Toinen reaktio oli – yllätys yllätys – syyttää juutalaisia. Esimerkiksi Espanjassa joitain kymmeniä juutalaisia tapettiin epäiltynä kaivojen myrkyttämisestä, mutta paavin määräyksellä (bullalla) piispat käskivät lopettamaan juutalaisten vainon perusteettomana.

Poikkeuksellisena alueena oli Rein-joen alue (esimerkiksi Erfurt, Starburg, Augsburg, Munchen, Nuremberg ja Frankfurt sijaitsevat siellä). Tätä aluetta sävytti poliittinen ja uskonnollinen hajanaisuus, jolloin paavin bullalla ei ollut vaikutusta. Alueella oli myös jo 1090-luvulta lähtien valinnut juutalaisvastaisuus, jolla jopa ylpeiltiin kuulumalla Judenbreter-perheeseen (vapaa käännös "juutalaisten korventaja"). Jopa 20 000 juutalaista saatettiin tappaa alueella Mustan Surman aikana, ja tämä Rein-joen alueen anti-semitismi löysi suurimman liittolaisensa vielä lähes 600 vuotta myöhemmin eräästä ensimmäisen maailmansodan veteraanista, joka ei päässyt taidekouluun...

Rutto ei kuitenkaan jättänyt Eurooppaa rauhaan, vaan jatkui vielä 1400-luvun puoleen väliin asti. Loppusaldona oli jopa 75% Euroopan väestöstä, eikä lämpimän kauden huippulukemiin päästy kuin vasta 1500-luvun ollessa jo pitkällä.

MAAORJUUDEN LOPPU

Ruton myötä maanomistajat kasvattivat tilojensa kokoja, kun heidän maaorjansa olivat kuolleet, ja näin suku menettänyt perimäoikeutensa maahan. Maanomistajille seurasi tästä ongelma: työntekijöitä ei ollut tarpeeksi. Näin maanomistajat alkoivat kilpailla työvoimasta, mikä lyhyessä ajassa ensiksikin viisinkertaisti talonpoikien palkat ja toiseksi vapautti monet maaorjuudesta. Ne jotka olivat maaorjia yksinkertaisesti lähtivät toisen maaherran leipiin, vapaina talonpoikina.

Työvoiman puutteen takia monet maanomistajat myös panostivat enemmän karjanhoitoon, mikä vaati vähemmän työvoimaa. Tämän seurauksena proteiinin määrä ruokavaliossa kasvoi, jolloin väestö alkoi kasvaa pitemmäksi ja voimakkaammaksi.

1300-luvun loppupuolella kuitenkin nähtiin monia talonpoikaiskapinoita, jotka kukistettiin väkivaltaisesti. Maaherrojen ja ylimystön asema oli kuitenkin järkkynyt ja edellä kuvattu talouden muutos väistämättä heikensi heidän asemaansa. Tavallisen tallaajan asema koheni rutkasti, kaupungeissa avautui uusia hyvin palkattuja työpaikkoja ja vapauden määrä kasvoi huomattavasti.

LYHYESTI AJAN INNOVAATIOISTA

Mustaan Surmaan ei ole yhdistetty pitävästi mitään ajan keksintöjä, mutta pikkujääkauden voi perustella vaikuttaneen ainakin seuraaviin innovaatioihin: lasi-ikkunat, sukset, luistimet, aurinkolasit (alunperin lumisokeutta varten), viinatisleet, housut, kudotut vaatteet, napit ja savupiiput.

Esimerkiksi savupiippu oli merkittävä muutos, jonka myötä eurooppalainen elämäntapa muuttui. Aiempi, katossa oleviin reikiin perustunut savunpoisto oli tehotonta. Savupiippujen seurauksena suuret, takkojen lämmittämät salit jäivät vähemmälle käytölle ja huoneiden keskikoko pieneni rajusti. Eräs kiinnostava seuraus huonekoon pienenemisestä on muutos seksuaalimoraalissa: aiemmin seksiin suhtaudutiin Starkin sanoin "puolijulkisena" toimenpiteenä, mutta pienet huoneet lisäsivät yksityisyyden määrää, jolloin seksiin alettiin suhtautua enemmän yksityisasiana.

HISTORIAN VÄÄRINLUVUSTA

Stark päättää tämän osuuden kommentteihin Thomas Malthusista (1766-1834) alkunsa saaneesta ylikansoitusteoriasta. Malthusin mukaan keskiajan nälänhädät ja kulkutaudit olivat väistämättömiä seurauksia liikakansoituksesta ja hänen teoriansa on ollut jossain määrin suosittu myös ennustaessa nykypäivän tapahtumia. Esimerkiksi 1960- ja 70-luvuilla monet spekuloivat, että ennennäkemättömät katastrofit odottavat muutamien kymmenien vuosien päästä ja että sadat ja taas sadat miljoonat tulevat kuolemaan nälänhätään jälleen.

Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, ja malthusilainen pessimismi on kerta toisensa jälkeen osoittautunut vääräksi, niin menneisyyttä selittävänä kuin tulevaisuutta ennustavana teoriana, vaikka vielä toki kuulee puhetta, että "ihmisiä on liikaa/planeetta voisi paremmin ilman ihmisiä" ja niin edelleen. Oman käsitykseni mukaan nykyarviot ennustavat väestönkasvun pysähtyvän 9 miljardin kohdalla, joten ajat tulevat muuttumaan sen myötä, kukapa tietää miten.

Mitä taas heihin tulee, jotka olisivat tyytyväisiä ihmisten hävittämiseen maapallolta luontoäidin pelastamiseksi, niin ehdotan seuraavaa happaman sarkastisesti: ison ongelman ratkaisemiseksi kannattaa se pilkkoa pienempiin osiin, ihmiskunnan tapauksessa esimerkiksi etnisiin ryhmiin; hyviä lähteitä tällaisen prosessin hahmottamiseksi ovat esimerkiksi Vankileirien Saaristo -kirja tai Ordinary Men -tutkimus. Lukuiloa!