How the West Won - Ei niin pimeä keskiaika

No niin, pienen internetittömän hiatuksen jälkeen pääsen jatkamaan Rodney Starkin How the West Won -kirjan tiivistystä. Tällä kerralla alkaa keskiajan käsittely, ja Stark aikookin kyseenalaistaa kauan vallalla olleen käsityksen keskiajasta pimeänä, pysähtyneisyyden aikakautena. Sen sijaan Pimeäksi Keskiajaksi ristityn, Rooman valtakunnan sortumisen aikakauden syövereissä tasaisen varma kehitys puksutti eteenpäin, osittain juuri Rooman tuhon takia.

Stark kirjoittaakin, että Rooman loppu oli tärkein yksittäinen tapahtuma Lännen kehityksen historiassa. Kun suuri imperiumi romahti, Euroopasta tuli monien pienempien kilpailevien poliittisten ja sosiaalisten asetelmien laboratorio, mikä siivitti Länttä eteenpäin sen menestyksen tiellä. Maatalous kehittyi, paremman ravinnon ansiosta ihmiset olivat terveempiä ja vahvempia, kaupungit kasvoivat, ja jatkuvan sotimisen seurauksena eurooppalaiset ohittivat muut sodankäynnin ja teknologian saralla.

PIMEÄN KESKIAJAN MYYTTI

Stark jysäyttää täyslaidallisen Pimeän Keskiajan myyttiä vastaan. Vaikka sellaiset historian suuret nimet kuin Voltaire ja Rousseau, sekä 1900-luvun tunnetut historioitsijat ja filosofit kuten Bertrand Russell, Anne Fremantle ja Edward Gibbons ovat kaikki kirjoittaneet tämän myytin puolesta, se haihtuu savuna ilmaan historiallisessa tarkastelussa. Starkin mukaan yksi merkittävä tekijä tämän myytin synnyssä on ollut 1800-1900 -lukujen kristinuskon vastainen intellektuaalinen ilmapiiri.

Tyypillisesti neljän seikan on väitetty liittyvän Euroopan vajoamiseen pysähtyneen odotuksen tilaan:

1. Suuret kaupungit hylättiin ja ne raunioituivat

2. Kaupankäynti romahti, yhteisöt joutuivat elämään omin neuvoin

3. Luku- ja kirjoitustaito katosi lähes kokonaan

4. Elintaso tippui äärimmäisen niukaksi

Kohta 1. pitää paikkansa siinä mielessä, että monet roomalaiset kaupungit hylättiin, mutta ne olivat olleet keskushallinnon rahoittamia, veronkantoon ja armeijan ylläpitoon suunniteltuja, mitään tuottamattomia kaupunkeja. Kun Rooman keskushallintoa ei enää ollut, nämä kaupungit joutuivat antamaan tilaa niille, joissa oikeaa tuotantotoimintaa ja kaupankäyntiä harjoitettiin. Toisin sanoen hyödyttömät byrokraattisen kaupungit jäivät tuottavien jalkoihin.

Kohta 2. on totta vain, jos sitä tarkastellaan eliitin luksustuotteiden ja roomalaisten rahavirtojen näkökulmasta. Valtakunnan periferiasta kerätyillä veroilla oli mahdollista ylläpitää monipuolista ja eksoottista elämäntapaa valtakunnan keskuksessa, mutta muu väestö vain köyhtyi. Kun valtakunta viimein romahti, eksoottisten tuotteiden kauppa hävisi, mutta käytännöllisten tarve-esineiden liikehdintä kasvoi voimakkaasti. Toisin sanoen sama dynamiikka kuin kohdassa 1. pätee: keskushallinnon jähmeät ja tuhlaavaiset rakenteet korvattiin käytäntöön perustuvilla tarpeilla.

Luku- ja kirjoitustaito taas ei romahtanut, se vain pysyi Rooman valtakunnan aikaisessa 5% tuntumassa. Sen sijaan yhä useammat alkoivat lukea kirjoittaa latinan ja kreikan sijaan pohjoisempia kieliä, ja esimerkiksi germaanisesta gootista tuli kirjakieli tänä aikana.

Ja viimeisenä, elintason tippuminen on myytti, sillä nykyisissä geneettisissä tutkimuksissa on saatu selville, että keskiajan ihmiset söivät runsaasti lihaa ja olivat suurempia ja voimakkaampia kuin päivittäisillä viini-, oliiviöljy- ja leipäannoksilla eläneet roomalaiset.

Yksi pysähtyneisyyden elementti varhaiskeskiajalta kuitenkin löytyy: kirjallista tuotantoa on minimaalisen vähän. Tämä selittyy Starkin mukaan osittain sillä, että kun "loismaiset" eliitit hävisivät valtakunnan tuhon myötä, suurimman osan väestöstä piti painua takaisin käytännön töihin, eikä aikaa kirjoittamiselle ollut. Kannattaa kuitenkin huomioida, että historioitsija tai filosofi on taipuvaisempi kutsumaan sellaista aikaa pysähtyneeksi, jossa hänen alansa ei edisty. Teknologia, kaupankäynti ja kielet sen sijaan kehittyivät varmaa tahtia.

HAJANAISUUDESTA

Eurooppa oli osittain samassa asemassa kuin Kreikka tuhat vuotta aiemmin. Vaihteleva maasto, pirstoutuneet kielet ja lukemattomat pikkuvaltioiden tapaiset yhteisöt kilpailivat keskenään, eikä yrityksistä huolimatta suurta, pitkäikäistä imperiumia saatu aikaiseksi alueella. Näin kilpailu säilyi ja Euroopan hyvät kulkuyhteydet, kuten esimerkiksi sen monet joet, mahdollistivat kaupankäynnin, ideoiden ja teknologian edistymisen.

Varhaisen keskiajan on usein uskottu sisältäneen kansainvaelluksia, mutta vain vähän dokumentteja, vielä vähemmän luotettavia, on säilynyt. Nykytutkimuksen valossa kuitenkin näyttää siltä, että suuria kansainvaelluksia, kuten anglien ja saksien siirtymää sittemin Englanniksi ristitylle saarelle (England: Anglien maa) ei tosiasiassa tapahtunut, vaan tällaisten "vaellusten" kohdalla yleensä kyseessä oli eliittien ja heille lojaalien soturien nopea siirtyminen ja oman vallan toimeenpaneminen alueella. Toisinsanoen, Englantiin ei tullut paljon angleja, vaan englantilaista tuli angleja.

Tällaisten muuttoliikkeiden seurauksena voimakkaita, paikallisten tukemia hallintoja oli vaikea pystyttää, mikä lisäsi yksilöiden vapautta, mahdollisuuksia, kulttuurista moninaisuutta ja luovaa kilpailua.

TEKNOLOGINEN KEHITYS

Samalla kun entisen Rooman itäinen valtakunta, Bysantti, rappioitui tasaiseen tahtiin, oli läntisen Euroopan teknologinen kehitys ja toimeenpanovauhti huimaa. Varhaiskeskiajalla luotiin se pohja, josta myöhempi keskiaika ja sittemmin renessanssi nousivat kukoistukseensa.

Maanviljelyssä tapahtui valtavia muutoksia varhaisella keskiajalle. Pohjoiset "barbaarit" keksivät kunnollisen auran, äeksen (äes, suuren haravan näköinen työkalu jolla auraamisen jälkeen hienonnetaan ja tasoitetaan maata), sekä länget, joiden avulla pystyttiin vetokuorma siirtämään hevosen kaulalta sen harteille. Lisäksi kiertoviljely keksittiin, jolloin pelto jaettiin syys-, kevät ja tauotettavaan osaan, jolloin maan hedelmällisyys säilyi parempana. Näiden keksintöjen myötä aiemmin tuottamattomasta maasta saatiin moninkertaisia satoja verrattuna Rooman ajan hedelmällisiin alueisiin.

Väestön fyysinen kyvykkyys kasvoi paremman ravinnon myötä, ja luultavasti myös älykkyysosamäärä, sillä puuttellinen ravinto heikentää aivojen kehitystä.

Vesivoiman käytöstä tuli suosittu menetelmä, kun Rooman orjiin perustunut mekaanisen voiman tuotto ei enää ollut mahdollista. Vesimyllyä kehitettiin, keksittiin, että patojen avulla vesi voidaan ohjata tippumaan myllyn rattaille, jolloin sekä veden vauhti että massa tuottivat voimaa. Tärkeitä olivat myös vesivoiman sovellutukset, kuten metallitöihin sekä vaatteiden ja paperin valmistukseen (paperi oli keksitty jo aikoja sitten Kiinassa ja arabit olivat käyttäneet sitä vuosisatoja, mutta vasta Euroopassa oivallettiin alkaa tuottaa sitä teollisesti.)

Myös tuulivoimaa kehitettiin, esimerkiksi nykyisen Belgian ja Alankomaiden alueilta pumpattiin vettä pois niiden avulla, jolloin voitiin asuttaa uusia seutuja.

Kulkuneuvojen saralla tapahtui myös edistystä. Länkien lisäksi keksintö tehdä hevosvaunujen etuakselista kääntyvä mahdollistivat useamman hevosten vetämien, raskaita kuormia kätevästi liikuttelevien vaunujen rakentamisen. Myöskään merenkulku ei säästynyt keksinnöiltä. Laivojen runkoja paranneltiin ja purjeita alettiin käyttää tehokkaammin, jolloin suurien rahtien laivaaminen tuli kannattavaksi.

TEOLLISUUS JA KAUPPA

Käsitykset Rooman valtakunnan pohjoispuolella asuvista, kehittymättömistä barbaareista ovat Starkin mukaan puppua. Metallitöiden saralla germaanit olivat ylivoimaisesti roomalaisia etevämpiä, ja esimerkiksi Tukholman lähellä olevalla Mälaren-järven saarella vaikutti 250-700 -luvuilla jKr. Helgön yhteisö, joka tuotti poikkeuksellisen hienoja metalliesineitä. Samanlaisia yhteisöjä oli myös muualla Euroopassa.

Kaupankäynti siirtyi Välimeren alueelta enemmän jokien yhdistämään Eurooppaan ja kulutustottumukset muuttuivat. Näiden tekijöiden summana on helppo ollut todeta, että kaupankäynti kuihtui, mutta tosiasiassa se muutti vain muotoaan. Samalla historiantutkimuksen menetelmät ovat parantuneet, jolloin on pystytty saamaan tietoa paremmin myös tekstidokumenttien ulkopuolisista lähteistä. Näin esimerkiksi aikansa kirjoittaville ihmisille epäkiinnostava kaupankäynti on arkeologian myötä paljastunut paljon eloisammaksi, kuin mitä he ovat antaneet ymmärtää kirjoituksissaan.

KORKEAKULTTUURI

Ennen keskiaikaa musiikki oli perustunut vain melodiaan: kaikki instrumentit soittivat samaa sävelmää. Keskiajan muusikot keksivät harmonian, eli idean soittaa eri ääniä päällekkäin. Tämä mahdollisti soinnut, joita ilman länsimainen musiikki olisi lähes tunnistamatonta. Nuotitus keksittiin 700-luvun lopulla, minkä ansioista nykypäivän kuorot voivat laulaa vuosisatojen takaisia sävellyksiä.

Niin kutsuttu Karolinginen renessanssi 800-luvun lopulla, Kaarle Suuren hallintokauden lopulla, oli taiteen ja arkkitehtuurin edistysaikaa. Vastaavasti roomalais-vaikutteisena pidettyä 1000-1200 -lukujen romaanista kautta väritti Rooman sijaan pikemminkin uudenlaiset taiteelliset innovaatiot, jotka olisivat olleet myöhäisille roomalaisille vieraita.

Romaanista kautta seurasi 1100-luvulta alkanut goottilainen kausi, joka päättyi 1500-luvulla, oli myös ennennäkemätön.

1200-luvun eurooppalaiset taiteilijat käyttivät ensimmäisinä öljypohjaisia värejä ja venytettyä kangasta.

KROONINEN SOTA, JATKUVA INNOVAATIO

Keskiajan Eurooppa oli erittäin sotaisa. Ylimystö oli jatkuvasti toistensa kimpussa ja paavit yrittivät saada sisäiset taistelut loppumaan, ja osittain ristiretkien myötä tässä onnistuttiinkin. Jatkuvan sodankäynnin seurauksena eurooppalaisista armeijoista kuitenkin tuli teknologisesti voimakkaimpia, kuin missään muualla maailmassa.

Keltit keksivät rengaspanssarin, britit käyttivät voimakkaita pitkäjousia, ja tehokkaat jalkajouset levisivät nopeasti käyttöön. Erityisesti yksinkertaisuudessaan murhaava jalkajousi, joka pystyi keskipitkältä etäisyydeltä läpäisemään levypanssarin mahdollisti suurten joukkojen nopean koulutuksen, ja näin talonpoika pystyi vastustamaan panssaroitua aristokraattia.

Eräs keskiaikaisen sodankäynnin myytti on ratsuväen ylivoimainen rooli taisteluissa. Tosiasiassa jalkaväki oli aina taisteluiden selkäranka, ja ratsuväki tyypillisesti jalkautui taistelemaan, ja ratsasti vasta sitten, kun vihollinen pakeni.

MUSLIMIEN UHKA

Muhammedin jäähyväispuheen sanat (vapaasti kääntämäni): "Minun käskettiin taistella kaikkia miehiä vastaan kunnes he sanovat 'Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah", siivittivät arabit 600-luvun puolivälistä jKr. valloituksiin seuraavan vuosisadan ajaksi. Bysantti, Syyria, Jerusalem, Egypti (jonka vastanimitetty egyptiläinen Bysantin kuvernööri luovutti arabeille tuntemattomista syistä) päätyivät arabien haltuun.

Vuonna 711 muslimit hyökkäsivät Marokkosta Espanjaan ja vuosisataa myöhemmin Sisilia ja eteläinen Italia oli myös muslimien hallussa. Kaikki edellä mainitut voitot – Espanjaa lukuuntottamatta - oli saavutettu bysanttilaisista, heikosti aseistetuista joukoista. Mutta luvassa oli yllätys.

Toursin ja Poitiersin taistelut ovat käännekohta tässä muslimijoukkojen vyöryssä kohti länttä. Al-Samh ibn Malik al Khawlanin johtamat muslimijoukot piirittivät Toulousen kaupungin Etelä-Ranskassa. Kun eurooppalaiset keräilivät joukkojaan, kohtasivat muslimit vähän vastarintaa ja tämän seurauksena heistä tuli varomattomia. Eurooppalaiset pääsivät yllättämään muslimit ja ajamaan heidät pakosalle. al Khawlani haavoittui kuolettavasti.

Vuonna 732 'Abd-Al-Rahmânin joukot yrittivät uudelleen pääsyä Ranskaan. Kriittinen taistelu käytiin 15 kilometriä Pariisista etelään, Toursin ja Poitiersin kaupunkien lähistöillä. Toursia lähestyessä muslimijoukot olivat menestyneet hyvin ja olivat röyhkeällä ja voitokkaalla tuulella, eivätkä viitsineet edes käyttää tiedustelijoita.

Frankki-kuningas Kaarle Martel (Martel = Vasara) pääsi iskemään täysin yllättäen muslimien kimppuun. Karolingien valtakunnan perustaja Martel oli menestyksekäs sotapäällikkö jo ennen Toursin/Poitiersin -taistelua, mutta tämä oli taistelu, joka sinetöisi hänen paikkansa historiassa.

Martel onnistui valitsemaan edukkaan maaston ja heikosti panssaroidut muslimiratsastajat kilpistyivät frankkien raskaasti panssaroituihin jalkaväkirivistöihin. Useiden aaltojen jälkeen muslimien rivit alkoivat järkkyä ja frankkien ratsuväki rynnisti viimeistelmään taistelun, jonka brutaalina lopputuloksena oli tuhansia ja taas tuhansia kuolleita muslimeita.

Tätä taistelua on pidetty läntisen historian käännekohtana aina siihen pisteeseen asti, että monet historioitsijat uskovat, että jos Martel olisi hävinnyt, olisi islamista tullut länsimaiden uskonto. Toiset taas ovat sitä mieltä, että taistelu oli vain muslimivalloituksien luonnollinen lakipiste, eikä esimerkiksi kaukana Damaskoksessa omien tappio liikuttanut väestöä juurikaan. Sen sijaan Espanjan muslimeille tappio oli merkittävä. Vuonna 735 muslimit yrittivät vielä kerran, jälleen kilpistyen Martelin joukkoihin, tällä kertaa kärsien niin kovan tappion, etteivät he enää yrittäneet kolmatta kertaa.

Martelin pojanpoika Kaarle Suuri yhdisti Euroopan hetkeksi ja paavi Leo III kruunasi hänet Rooman keisariksi vuonna 800, joulupäivänä. Kaarle Suuren sotaisan valtakauden jälkeen hänen poikansa Ludvig Hurskas päätti jakaa valtakunnan kolmen poikansa kesken. Tämä epäonnistui surkeasti, sodat palasivat Eurooppaan, ja Starkin kiittelemä edistyksen vaatima hajaannus pääsi jatkumaan.

Jeps, siinä pidempi sepustus tauon kunniaksi! Ensi kerralla muun muassa viikinkiaiheista ainesta!

How the West Won - Rooman valtakausi

Hieman pidempi setti tällä kertaa, olkoon se vaikka pääsiäisen kunniaksi!

How the West Wonin ensimmäinen luku päättyy Rooman aikakauteen. Stark kutsuu Rooman aikaa "välisoitoksi" sen nojalla, että hänen mukaansa Rooman aikana sivilisaation kehitys oli parhaimmillaan pysähtynyttä, pahimmillaan rappioituvaa.

IMPERIUMIA RAKENTAMASSA

Stark aloittaa Rooman synnystä, 700-luvulla eKr. Perimätiedon mukaan seitsemän kuningasta hallitsivat Roomaa muutaman sata vuotta, mutta 500 eKr. Roomasta tuli tasavalta. Seuraavien 300 vuoden aikana Rooman kaupunkivaltio valloitti Italian niemimaan, taistellen pohjoisessa gallialaisia ja etelässä kreikkalaisia kaupunkivaltoja vastaan.

264-146 sodittiin laajentumisaikeiden takia Puunilais-sodat, joissa Rooman vihollinen oli pohjois-Afrikkalainen Karthago, jonka kuuluisa kenraali Hannibal ryöväsi voittamattomana Italiaa kuudentoista vuoden ajan, kunnes joutui palaamaan puolustamaan kotikaupunkiaan, ja hävisi Rooman joukoille Zaman taistelussa 202 eKr. Ennen pitkää Rooma voitti Karthagon ja tuhosi kaupungin täydellisesti. Karthagon tappio ennakoi Rooman imperiumin valtakautta, ja pian Rooman hallussa olivat merkittävissä osin niin Persia, Palestiina, Egypti, Gallia, Espanja ja Britannia.

Rooma toimi pitkään tasavaltalaisin periaattein, vaikkei yhtä vapaasti kuin Kreikkalaiset kaupunkivaltiot. Aluksi rikkaiden muodostama senaatti ja kaksi toimeenpanevaa valtaa käyttävää 1-vuotiskaudeksi valittua konsulia hoitivat lakiasioita, mutta 300-luvun eKr. puolivälissä muodostettiin myös plebeijien, köyhempien ihmisten neuvosto, joka myös pystyi säätämään lakeja.

Rooman eliitti rikastui valloitusten myötä ja valtakuntaan virtasi miljoonittain orjia. Tämän seurauksena omaisuus keskittyi orjanomistajille, jolloin tavallinen maalaisväestö joutui muuttamaan kaupunkeihin, ruoka-avun ja ilmaisen viihteen perässä, tästä syntyi ilmaus "leipää ja sirkushuveja". Tämä kaupungistunut köyhälistö aiheutti epävakautta, ja maalaisväestön rapistuminen heikensi myös sotakoneistoa, sillä maanviljelijöiden pojat olivat armeijan selkäranka.

Vuonna 44 eKr. Julius Caesar salamurhattiin, Rooma lakkasi olemasta tasavalta ja valtataisteluiden jälkeen vuonna 31 eKr. keisari Augistinus nousi valtaan. Keisareiden hallitsemana Rooman valtakunta tulisi olemaan olemassa vielä 500 vuotta.

KREIKKALAIS-ROOMALAINEN KULTTUURI

Roomalainen yläluokka puhui kreikkaa, mikä osoitti kreikkalaisen kulttuurin arvostusta. Rooman kellistettyä Makedonian vuonna 167 eKr. suuri joukko eri alojen ammattilaisia levittäytyi Kreikasta ympäri Rooman valtakuntaa, mikä osaltaan edisti kreikkalais-roomalaisen kulttuurin syntyä.

Roomalaiset adoptoivat kreikkalaisten jumalten pantheonin lähes sellaisenaan, vain nimet muuttuivat. Temppeleitä ei kuitenkaan – vastoin kreikkalaisten käytäntöä – rahoitettu verovaroin, jolloin temppelit alkoivat kilpailla voimakkaasti. Tästä seurasi valtion uskonnollistuminen aina siihen pisteeseen asti, että käytännössä mitään merkittävää päätöstä ei tehty ilman asianmukaisia rituaaleja. Poikkeuksellisesti, verrattuna muihin pakana-yhteiskuntiin kaikilla oli Roomassa oikeus vierailla temppeleissä, mistä seurasi myös köyhien antama rahoitus niille.

Taiteiden ja kirjallisuuden saralla Roomalaiset ihailivat Kreikkaa suuresti. Kreikkalaisista patsaista teetettiin pronssi- ja kivikopioita, kreikkalaiset näytelmät käännettiin latinaksi ja filosofia – joka oli lähinnä stoalaista ja uus-platonistista – lainattiin Kreikasta. Myös maalaustaide oli käytännössä kreikkalaista, mutta sitä on säilynyt erittäin vähän nykypäiviin asti.

Teknologian saralla sama kreikkalainen laulu jatkui. Stark lainaa Samuel Lilleytä, jonka mukaan ainoa merkittävä roomalainen keksintö oli betoni. Kaiken muun he lainasivat kreikkalaisilta, eivätkä kehittäneet juuri mitään omaa. Roomalaisten suuret saavutukset, kuten Kolosseum ja Sirkus Maximus perustuivat vain niiden kokoon, eivät uusiin innovaatioihin. Rooman kuuluisa tieverkostokin oli käytännössä hyvin puutteellinen, usein liian jyrkkä ja vain muutamia metrejä leveä. Se oli tarkoitettu sotilaille marssittavaksi, mutta kova kivi kävi niveliin, ja sotilaat marssivat mieluummin pientareella. Edes sellaisia keksintöjä kuin vesivoimalla toimiva mylly ei käytetty, koska orjatyövoima oli helpompi vaihtoehto.

Roomalaiset myös nauttivat suuresti viiheestä ja spektaakkeleista. Vauhdikkaat ja vaaralliset hevosvaunukisat, monet villieläin-vastaan-villieläin tai villieläin-vastaan-ihminen -ottelut ja muut brutaalit ohjelmanumerot kuten elävältä polttaminen tai ristiinnaulitseminen olivat arkipäivää roomalaisille, gladiaattoritaisteluita unohtamatta. (Kun kuolemaantuomitut ja orjat alkoivat olla vähissä, kävi joillekin katsojille köpelösti: keisari Caligula määräsi ensimmäisen katsojarivin villieläinten ruoaksi, koska uhreja ei ollut tarpeeksi esitystä varten.)

Arvioiden mukaan Rooman valtakunnan yli 200 amfiteatterissa tapettiin yli 2,5 miljoonaa ihmistä viihteen nimissä, milloin milläkin menetelmällä. Esimerkiksi keisari Trajanus viihdytti itseään ja kansaansa 123 päivän ajan: saldona 10 000 gladiaattoria ja 11 000 villieläintä, kuolleina.

ROOMAN ARMEIJA

Ketterien barbaarien käsittelyssä roomalaiset joutuivat muokkaamaan raskaaseen peitsimuodostelmaan, falangiin perustunutta taktiikkaansa. Kehitettiin kolmirivinen rintama, jonka ensimmäisessä rivissä olivat kevyesti varustellut 1-2 vuoden hastati-sotilaat, toisessa rivissä paremmin varustellut 3-5 vuoden principes-joukot ja viimeistä, kuudetta palvelusvuotta suorittavat verteraanit olivat raskaimmin varusteltu triarii, joka edellisten ryhmien talttuessa toimivat suojana heille.

Roomalaiset kokivat tästä huolimatta rökäletappion germaanisia heimoja vastaan 112 eKr. Tonavan taistelussa. Kenraali Gaius Marius reformoi armeijan uudelleen, minkä seurauksena kaikille sotilaille annettiin samanlaiset varusteet ja taisteluita alettiin käydä kuolemaan-asti -asenteen sijasta kiertomenetelmällä, jolloin joukot pääsivät toisinaan lepäämään. Merkittävin muutos oli kuitenkin se, että aiempi, eliittiperheiden muodostama sotaväki avattiin kaikille, ja kuuden vuoden palvelusaika jätettiin pois, ja näin syntyi ammattiarmeija.

Rooman armeija ei kuitenkaan ollut voittamaton. Sen historiaan kuului lukusia, kymmenissätuhansissa menehtyneissä laskettavia tappiota. 60 miljoonainen valtakunta kuitenkin mahdollisti suuren armeijan ylläpidon, joka oli kooltaan 300 000-600 000 -päinen. Pitkät palvelusajat tekivät sotilaista lojaaleja kenraaleilleen, ei valtakunnalle, mikä osaltaan aiheutti poliittista epävakautta.

KRISTINUSKON NOUSU

Starkin mukaan tärkein sivilisaatiota kehittänyt seikka Rooman valtakunnan historiassa oli kristinuskon kehittyminen. Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen hänen Jumalalliseen alkuperäänsä uskovia oli luultavasti pari sataa, mutta jo Paavalin kirjoitusten aikaan (57 eKr.) puhe oli useammista kirkoista. Stark kiistää perinteisen ajatuksen kristinuskon leviämisestä köyhälistön parissa ja argumentoi, että nimen omaan rikkaat ja etuoikeutetussa asemassa olevat olivat niitä, jotka yleensä lähtivät mukaan uusiin uskontoihin. Kristityt olivat aluksi myös pääosin kaupunkilaisia, mikä näkyy myös sanan "pakana" maalaisväestöön halveksuvasti viittaavassa kaiussa.

Kristittyjä vainottiin rajusti. Esimerkiksi keisari Nero valaisi toisinaan puutarhansa tajuissaan olevilla, palavalla vahalla sivellyillä, peräaukostaan seivästetyillä kristityillä, jotka sytytettiin tuleen. Vuonna 249 jKr. keisari Decius julisti valtakunnan laajuiset vainot, koska kristityt kieltäytyivät uhraamasta pakanajumalille.

Suvantovaiheen jälkeen vuonna 303 uudet vainot syttyivät. Keisari Diocletianus julisti, tulevan seuraajansa Galeriuksen painostamana kiellon kaikelle kristilliselle toiminnalle, määräten kaikki kirkot tuhottaviksi, kirjotukset poltettaviksi, esti julkiset virat kristityiltä. Pidätykset, kidutukset ja teloitukset alkoivat välittömästi ja noin 3000 tapettiin ja monia myytiin orjiksi. Galerius kuitenkin perui kaikki nämä säädökset kuolinvuoteellaan, todettuaan vainoamisen epäonnistuneen. (Jo 303 vainojen aikaan kaksi kolmesta olivat kristittyjä Rooman väestöstä, ja pian lähes kaikki olivat kristittyjä valtakunnassa.)

Vuonna 312 keisari Konstantinus julisti valtakunnan kristityksi. Kristinusko myös roomalaistui, tullen byrokraattiseksi rakennelmaksi, joka ironisesti tulisi jatkamaan kauan Rooman valtakunnan sortumisen jälkeen.

ROOMAN TUHO

Vuonna 410 gootti-kuningas Alarik ryöväsi Rooman kaupungin, mikä koettiin valtakunnassa traagisena ja voimakkaan symbolisena tapahtumana. Valtakunta kuitenkin kituutti vielä vuoteen 476 asti, jolloin viimeinen keisari syrjäytettiin pysyvästi.

Historioitsijoiden keskuudessa on ollut paljon intohimoista riitelyä siitä, mikä todella aiheutti Rooman tuhon. Jo joitakin vuosikymmeniä Rooman sortumisen jälkeen bysanttilainen pakana Zosimus syytti kristinuskoa, tasavaltalaisen aatteen hylkäämistä ja tästä seurannutta korruptiota ja rappiota. Nykypäivään tullessa teorioiden määrä on räjähtänyt käsiin, eräs saksalainen professori julkaisi vuonna 1984 tutkimuksen, jossa listattiin 210 eri syytä Rooman tuholle. Nälänhätää ja talouden takkuamista on usein manattu Rooman kohtaloksi, mutta kummastakaan ei ole historiallisia todisteita.

Starkin mukaan syyt Rooman tuhoon olivat seuraavat. Ensikikin keisari Konstantinoksen päätös laskea merkittävästi rajaa vartioivien joukkojen määrää ja keskittää armeijat kaupunkien läheisyyteen teki maaseudun ryöstämisestä kannattavaa barbaareille: armeijat eivät ehtineet hätiin ajoissa ja ennen pitkää väestö yksinkertaisesti lähti pois ja barbaarit asuttivat alueet. Vastaavasti kapunkien läheisyydessä sotilaat viettivät kapunkilaiselämää, sen huvituksineen ja houkutuksineen, eivätkä pitäneet sotakuntoaan yllä.

Edellisten syiden lisäksi rajoille jätettyjen sotilaiden määrätty strategia oli linnoittautua ja odottaa armeijaa: ennen pitkää rajasotilaat eivät kyenneet osallistumaan tämän jatkuvan piileskelyn takia kunnolla taisteluun, mikä heikensi armeijaa entisestään. Viivytysstrategia sai roomalaiset kääntymään jatkuvasti ratsuväen puoleen, joka historiallisesti on aina ollut heikompi organisoitua jalkaväkijoukkoa vastaan. Lisäksi muutokset varusteissa, kuten jalkaväen varustuksen keventäminen ja tehokkaiden lyhyiden miekkojen vaihtaminen pitkiin miekkoihin ruostuttivat armeijan vähä vähältä.

Rooman armeija oli alkanut myös monikulttuuristua. Monet sotilaat ja korkea-arvoiset johtajatkin olivat germaaneja. Ne germaanit, jotka pysyivät armeijan palveluksessa taistelivat historiankirjojen mukaan lojaalisti, mutta esimerkiksi edellä mainittu Alarik sai oppinsa Rooman armeijassa ja vaihtoi leiriä vasta kun ylennys kenraaliksi evättiin.

Vastaavasti Roomalainen kulttuuri alkoi tarttua germaani-heimoihin, gooteilla oli oma edustajansa Nikean kirkolliskokouksessa, piispa Ulfilas, joka myös käänsi Raamatun gootiksi. Germaaniset heimot eivät kuitenkaan levänneet laakereillaan, he ohittivat Rooman kehityksen esimerkiksi hygieniatuotteissa ja vaatteiden kehityksessä, ja erityisesti metallin työstäminen kehittyi heidän mukanaan. Rooma ei siis ollut vulgaarien barbaarien ryöväämä sivistyksen kehto, kuten tavallisesti oletetaan.

Viimeisenä merkittävänä tekijänä Stark mainitsee Persian aiheuttaman uhan Roomalle. Jatkuva sotiminen valtakunnan itärajalla teki pohjoisesta heikon, jolloin Alarikin onnistui miehittää Rooman satamana toiminut Ostian kaupunki. Kun Ostian läpi tulleet viljatoimitukset lakkasivat, kapunki lahjoitti suuret lunnaat gooteille. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, Alarik piiritti kaupungin, tuntemattomasta syystä portit avattiin heille ja seurasi joitakin päiviä kestänyt ryöstö. Toiset historioitsijat ovat sitä mieltä, että ryöstö oli brutaalia hullunmyllyä, toiset kuvailevat sitä maltilliseksi ja jopa sivistyneeksi toimenpiteeksi. Se kuitenkin tiedetään, että kirkkoja ei ryövätty, ja ainoastaan senaatin rakennus poltettiin.

Rooma tuhoutui, mutta ei sivilisaatio sellaisenaan. Rooman valtakunnan tukahduttava varjo hävisi ajan mittaan ja länsimaiden historia siirtyi uudelle aikakaudelle, Starkin mukaan "ei niin pimeälle keskiajalle". Mutta se onkin sitten ensi kerran juttuja!

How the West Won - Juutalainen ja kristillinen maailmankuva

Tervepä! Tänään vuorossa selostusta juutalaisen ja kristillisen maailmankuvan vaikutuksesta länsimaisen ajattelun pohjakerrostumiin, ja loppuun hieman vertailua muihin sivilisaatioihin.

JERUSALEMIN RATIONAALINEN JUMALA

Tällä kertaa Stark etenee käsittelemään juutalaisen ja kristillisen monoteismin syntyä. Viimeksi käsitely Kreikan filosofinen perintö teki vaikutuksen juutalaisiin uskonoppineisiin, jotka panivat merkille yhteensopivuuden omien jumalkäsitystensä ja kreikkalaisten järkiperäisten pohdintojensa välillä.

Juutalaisten käsitykseen Jumalasta yhdistyi näin käsitys Jumalasta ja siten maailmankaikkeudesta ensiksikin järjellä käsitettävänä ja toiseksi tietomme tästä maailmasta jatkuvasti kehittyvänä. Stark kirjoittaakin, että "usko sekä järkeen että edistykseen olivat olennaisia tekijöitä Lännen nousussa."

HELLENISMI JA JUUTALAISUUS

Stark argumentoi, että erityisesti Aleksanteri Suuren vaikutuksen alaisena hellenistiset, eli karkeasti ottaen kreikkalaiset vaikutteet levisivät Lähi-Itään, mikä suuresti vaikutti myös juutalaiseen kulttuuriin. Merkittävä osa juutalaisista ei osannut hepreaa ja Toora piti kääntää kreikaksi. Merkittävin ero juutalaisen ja kreikkalaisen maailmakuvan välillä oli käsitys Jumalasta.

Siinä missä kreikkalaiset olivat pitäneet ylimmän jumalolennon luonnetta maailmasta välinpitämättömänä, ei-persoonallisena ja passiivisena. Tätä vastoin juutalaisten jumalkäsitykseen kuului ajatus Jumalan länsäolosta; Jumala näkee ja kuuntelee, sekä puuttuu maailman toimintaan. Tämä käsitys Jumalasta on Starkin mukaan elimellinen osa kristillistä teologiaa ja länsimaista ajattelua.

VARHAINEN KRISTILLISYYS JA KREIKKALAINEN FILOSOFIA

Varhaiset kristilliset ajattelijat olivat tietoisia kreikkalaisten filosofiasta, mutta ainakaan alkuvaiheissa se ei vaikuttanut kuin järjen ja logiikan tasolla kristilliseen teologiaan. Kreikkalaisten persoonaton Jumala ja tälle alisteinen luojajumala, demiurgi, eivät vetäneet vertoja kaikkivoivalle ja persoonalliselle Jumalalle.

Lisäksi kreikkalaisten taipumus tulkita maailmankaikkeus itsessään elollisena ja ilmiöiden selittäminen motiiveilla (esimerkiksi esineet putoavat koska ne "rakastavat maailman keskipistettä") oli esteenä maailman selittämiselle luonnonlakien kautta. Sittemin onkin selvinnyt, että luonnonlakien olemassaolon olettava maailmankuva on hyvinkin menestyksellinen, ongelmistaan huolimatta.

KOSMOKSEN RATIONAALINEN LUOJA

Keskeinen kehityssuunta varhaisessa kristillisessä teologiassa – jonka edustajia esimerkiksi Justinos Marttyyri, Tertullianus ja Augistinus olivat – oli ajatus Jumalan rationaalisuudesta. Tämän ajatuksen nähtiin periytyneen alunperin Sokrateelta Platonille ja ennen pitkää kreikkalaisten kautta kristilliseen ajatteluun.

Tätä rationaalisuuden historiallista muutosta alettiin pitää osoituksena historian ja ihmiskunnan taipumuksena kehittyä paremmaksi: syntyi länsimaille tyypillinen kehitysusko, joka voidaan voimakkaimmillaan nähdä nykypäivänä teknologisessa kehityksessä, mutta myös sellaisissa ajatuksissa kuin elinikäinen oppiminen tai kestävä kehitys.

USKO KEHITYKSEEN

Stark kritisoi kahta historiankirjoituksessa vallalla ollutta ajatusta. Ensiksikin, väitteet siitä, että usko kehitykseen olisi uusi, modernin ajan ilmiö, on väärä. Tosiasiassa varhainen kristillinen ja juutalainen usko tulevaan paratiisiin on se pohja, jolle moderni kehitysusko rakentuu. Toinen moukaroitava ajatus on väite siitä, että tiede olisi HUOLIMATTA siitä, että uskonto yritti estää kehityksen. Kuitenkin juuri juutalaisten ja kristillisten teologien usko siihen, että Jumalan tahdosta voi päästä tarkemmin jyvälle järjen avulla on juuri se ajatus, johon käsitykset totuutta lähestyvästä tieteestä perustuvat.

Erityisesti Tuomas Akvinolaisen teos Summa Theologica antoi suuntaviivat tälle rationaaliselle maailmankuvalle, jossa logiikan ja filosofian avulla pystyttäisiin askel askeleelta selvittämään Jumalan ja siten maailman salat.

LÄNSI JA MUUT

Stark huomauttaa, että kehitysusko oli nimen omaan läntisen maailman ja katolisen kristinuskon heiniä. Ortodoksit pitäytyivät mystisemmässä teologiassa, ja siksi näkemys rationaalisesta Jumalasta ei päässyt ohjaamaan heidän ajatteluaan vastaavassa mittakaavassa.

Vastaavasti islamilaisesta maailmasta Stark kirjoittaa, että sille oli tyypillistä usko rappioon, joka näkyy teologian tasolla hadith-teksteissä (perimätietoa Profeetta Muhammedin elämästä), joissa korostuu ajatus Mohammedin ajan parhaimmuudesta, ja käytännön tasolla esimerkiksi sulttaani Bayezid II:n painokoneiden kiellossa.

Starkin mukaan islamilaiseen ajatteluun kuuluu myös näkemys Jumalan, Allahin irrationaalisuudesta siinä mielessä, että kaikki mikä tapahtuu tapahtuu Allahin tahdon takia, ja mikä tahansa on mahdollista. Näin ollen tieteellinen tutkimus ei islamilaisessa maailmassa ole pelkästään motivoimatonta, vaan myös pyhäinhväistyksellistä: tiede olisi pyrkimys rajoittaa Allahin tahtoa (kuulostaapa rajuilta väittämiltä! ...viitteenä kuitenkin: Scheidel: The Cambridge Economic History of The Greco Roman World).

Myöhemmissä luvuissa Stark tulee osoittamaan, että väitteet Pimeästä Keskiajasta ja Islamin Kulta-ajasta ovat väärinkäsityksiä.

Stark viimeistelee kommenttinsa islamilaisesta maailmasta viittaamalla Robert Reillyn kommenttiin: "Arabimaailma on lähes kaikilla mittapuilla inhimillisen kehityksen jälkijunassa; tieteellinen tutkimus on lähes olematonta; Espanjassa käännettään vuodessa enemmän kirjoja kuin Arabimaailmassa on käännetty tuhannessa vuodessa; jotkut ihmiset eivät usko, että kuussa on käyty (Hmm!: eikö tämä päde myös moniin länsimaisiin...); jotkin muslimimediat yhä kuvailevat luonnonkatastrofit Jumalan kostoksi."

Kiina on usein se sivilisaatio, joka nostetaan inhimillisen kehityksen historialliseksi edelläkävijäksi, mutta Stark huomauttaa, että on selkeitä syitä, miksi Kiina ei – ainakaan menneinä vuosituhansina – ole ollut menestyksen edelläkävijä. Kiinalle tyypillinen kongfutselainen maailmankuva perustuu edellä kuvaillun islamislaisen mallin mukaan ajatukseen siitä, että mennyt aika on parempaa ja kehitys on vaaraksi järjestykselle. Monia keksintöjä toki keksittiin Kiinassa, mutta niitä ei ikinä hyödynnetty, juuri tämän näkökulman takia.

Hyvä esimerkki on menestyksekkään amiraali Zheng Hen matkat Afrikkaan 1400-luvun alussa: Zheng He teki massiivisen laivastoineen useita matkoja, tuoden takaisin rikkauksia. Kuitenkin Zheng Hen viimeinen matka tapahtui vuonna 1433 ja keisarilta tuli käsky: valtamerikelposia aluksia ei saa enää tehdä, ja Zheng Hen matkat pyrittiin poistamaan historiankirjoista. Näin päätettiin siksi, että hallitseva mandariiniluokka uskoi, että Kiinan ulkopuolella ei ole mitään arvokasta, vain kongfutselaista elämäntapaa järkyttäviä uhkia.

Stark päättää luvun korostaakseen vielä, että nykypäivällekin tyypillinen ajatus kehityksen luonnollisuudesta tai väistämättömyydestä ei oikeasti ole itsestäänselvä asia. Länsimainen maailmankuva on poikkeuksellinen maailmanhistoriassa, ja ilman sitä me emme nauttisi nyt esimerkiksi sähkövaloista tai musiikkiäänitteistä.

Ensi kerralla vuorossa Rooman aika, nyt kuitenkin lukemisiin!

How the West Won - Kreikan aikakausi

No niin, tästä tämä sitten lähtee!

Rodney Starkin How the West Won jakautuu viiteen osaan, joista kukin sisältää kolmesta viiteen lukua. Kirja alkaa tuhat vuotta kattavalla yleiskatsauksella antiikin Kreikkaan ja Roomaan ja kristinuskon juuriin, alkaen 500 luvusta eKr. Tällä kertaa käyn läpi Starkin sanottavat Kreikan aikakaudesta.

VALTAKUNTIEN KÖYHYYS

Suurten valtakuntien ongelma on historiallisesti ollut aina se, että niiden hallitsijat käyttävät väestöään häikäilemättömästi hyväkseen, verottaen työtä rajusti, riistäen omaisuutta mielivaltaisesti ja määräten ihmiset pakkotyöhön (esimerkiksi Kiinan muurin rakentamiseen kuoli noin miljoona ihmistä), romuttaen näin mahdollisuuden yhteiskunnasta, jossa yksilöt työpanoksellaan lisäisivät yhteistä hyvinvointia. Massiivisten monumenttien ja hamstrattujen rikkauksien lisäksi imperiumien taipumus olla komentotalouteen, eli hallitsijan määräyksiin perustuvia järjestelmiä estää keksintöjä pääsemästä oikeuksiinsa. Esimerkiksi Kiinassa 1000-luvulla kukoistanut rautateollisuus kuihtui poliittisen eliitin otettua tuotantovälineet haltuunsa. Toinen merkittävä ongelma suurissa imperiumeissa oli myös edellä mainittu omistusoikeuden puute, jolloin ei ollut mitään syytä työskennellä, sillä ei ollut mitään takeita, ettei valtio ottanut koko omaisuuttasi mielivaltaisesti. Komentotalouden ja omistusoikeuden puutteen ristipaineessa tuotanto ei pystynyt kehittymään ja näin ollen valtakunnat olivat köyhiä ja kurjia.

KREIKAN IHME

Kreikassa tapahtui kuitenkin Starkin mukaan "ihme", eritoten sen kultakautena, vuosina 600-338 eKr. Hankalasti hallittavan maantieteen ansiosta alueelle muodostui tuhansia pieniä kaupunkivaltioita, jotka jakoivat yhteisen kulttuuritaustan. Koska ei ollut yksittäistä keskushallintoa, niin ihmisten kuin ideoiden ja tuotteiden liikkuvuus pääsi kasvamaan. Stark listaa seitsemän osa-aluetta, joilla kreikkalainen yhteiskunta kehittyi ja menestyi vuosisatojensa aikana.

I. Sodankäynti

Sodankäynti oli ja on merkittävä osa yhteiskuntien toimintaa. Kreikkalaiset olivat tyypillisesti jatkuvassa sodassa, milloin sisäisesti, milloin päällisin puolin ylivoimisia ulkoisia vihollisia vastaan. Tämän jatkuvan rasituksen alla, olosuhteiden pakosta kreikkalaiset kehittivät niin sodankäynnin strategioita, taktiikoita, koulutusta kuin varusteitakin. Kreikkalaisen sodankäynnin periaatteet ovat juuri ne periaatteet, joiden avulla länsimaiset sotajoukot ovat kerta toisensa jälkeen voittaneet vihollisensa läpi historian. Stark kirjoittaakin, että kreikkalaisten mukaan sota oli "liian tärkeä asia jätettäväksi hurjapäiden kontolle". Kiehtova esimerkki kreikkalaisten sotajoukkojen menestyksestä on kenraali Ksenofaneen tapaus: Persiassa sotiessaan Cyrus Nuoren johtaman kymmentuhatpäisen armeijan upseerit joutuivat petetyiksi ja murhatuiksi rauhanneuvotteluissa. Soturit valitsivat demokraattisesti Ksenofaneen johtajakseen ja 5/6 soturia selvisi takaisin kotiin yli 2000 kilometrisen marssin, taistellen jatkuvasti Persian armeijaa ja villiheimoja vastaan.

II. Demokratia

Kreikkalainen demokratia tunnettaan historiankirjoista, eikä suotta. Kreikkalaisten kaupunkilvaltioiden suora demokratia ja yksi mies – yksi ääni -periaate ovat länsimaisen demokratian keskeisiä periaatteita. Niiden avulla kaupunkilvaltioiden valtarakenteista ei tullut kasvottomia instituutioita, mikä osaltaan piti valtaapitävät kurissa.

III. Taloudellinen kehitys

Oman aikansa mittapuulla Kreikka kasvoi taloudellisesti merkittävästi. Demokraattinen päätöksenteolla saatiin aikaiseksi matala verotus ja yksityisomaisuus oli turvattu. Näin henkilökohtainen työpanos kantoi hedelmää ja työnteko kannatti. Itse talousjärjestelmä kehittyi huimasti Kreikassa, hyödyketaloudesta siirryttiin rahatalouteen ja ensimmäiset lainoja antavat pankit perustettiin.

IV. Kirjoitus- ja lukutaito

Kreikkalaiset eivät keksineet luku- tai kirjoitustaitoa, mutta he kehittivät niitä merkittävästi. Kenties oleellisin keksintö olivat foneettiset aakkoset, jotka tiputtivat opeteltavien merkkien määrän Kiinan ja Egyptin kymmenistätuhansista kahteenkymmeneen neljään. Kun kirjoittamisesta tuli huomattavasti yksinkertaisempaa, pystyttiin ihmisiä opettamaan helpommin, ja näin tietoa kaikilla aloilla pystyttiin välittämään tehokkaammin. Parhaimmillaan jopa kolmasosa Ateenan vapaista miehistä olivat lukutaitoisia, mikä oli ällistyttävää verrattuna muiden valtakuntien piskuiseen, lukutaitoiseen eliittiin.

V. Taide

Taiteen saralla kreikkalaiset olivat aikaansa edellä niin kuvanveiston, musiikin kuin teatterin ja kirjallisuuden saralla. Taiteilijan ammatti kehittyi kannattavaksi vaihtoehdoksi. Kuvanveistossa siirryttiin tyylitellyistä hahmoista realistiseen ilmaisuun. Musiikissa keksittiin: instrumentteja (mm. ensimmäinen kosketinsoitin), nuotitus ja kehiteltiin sävelteoriaa (muistaakseni pop- ja rockmusiikin peruselementti "voimasointu" jossa on pohjasävel ja kvintti päällekkäin, on kreikkalaisten keksimä). Teatterin ja kirjallisuuden saralla kreikkalaiset ovat kuulusia tragedioistaan ja komedioistaan, runoudesta, epiikasta, historiankirjoituksesta ja filosofisista dialogeistaan.

VI. Teknologia

Kreikka tunnetaan enimmäkseen kulttuurisista ja filosofisista saavutuksistaan, mutta se oli myös teknologian edelläkävijä. Sellaiset keksinnöt kuin vesimylly, vinssi, erilaiset pumput, vesikello (kello joka toimii YÖLLÄ, merkittävä parannus aurinkokelloon), nosturi, kottikärryt, erinäiset navigointiyökalut, KARTAT, katapultti ja jopa alkeellinen höyrymoottori ovat kaikki kreikkalaista perua.

VII. Kreikkalainen filosofia, rationalismi ja moraalikäsitykset

Kreikkalaiset olivat ensimmäisiä, jotka kyseenalaistivat ajatuksen siitä, että maailma on kaoottinen paikka. Sen sijaan he olettivat, että maailmaa ohjaavat jonkinlaiset lait, jotka olisivat selvitettävissä havainnoinnin ja järjen avulla.

Thales ennusti auringonpimennyksen ja oletti maailman rakentuvan keskenään samanlaisista osasista (alkeellinen atomiteoria). Pythagoras seuraajineen loi ajatuksen kosmoksesta, järjestäytyneestä maailmankaikkeudesta, mikä itse asiassa on jo niin syvällä ajattelussamme, että itse sana universumi/maailmankaikkeus sisältää jonkinlaisen järjestäytyneisyyden ajatuksen, ainakin useimmiten. Pythagoras kehitti myös matematiikkaa (a2 + b2 = c2), sekä uskonnollisen käsityksen, jonka mukaan kaikilla elävillä olennoilla on sielu. Anaksagoras spekuloi taivaankappaleiden olemuksesta ja uskoi – monoteismia ennakoiden – että maailmankaikkeuden takana on kaikesta erillinen mieli tai tietoisuus.

Kaksi hahmoa kuitenkin nousevat ylitse muiden kreikkalaisessa tieteessä ja filosofiassa: Platon ja tämän oppilas Aristoteles. Platonin tunnetuin filosofinen ajatus on niin kutsuttu ideaoppi tai oppi muodoista, jonka mukaan aineellinen maailma heijastelee epätäydellisesti näkymätöntä, abstraktia ja täydellistä todellisuutta, johon on mahdollista päästä käsiksi vain järjen avulla. Tämä näkemys johdatteli hänet teoretisoimaan kuolemattomista sieluista ja korkeimman idean/muodon olemuksesta, mikä ennakoi kristinuskon keskeisimpiä oppeja. Platon myös erotteli toisistaan sielun kolme osaa – järjen, tunteen ja halun – mikä on vaikuttanut keskeisesti länsimaisen psykologian kehitykseen. Erityisesti Platonin teoriat jumalista ja kaikkein mahtavimmasta jumalasta vaikuttivat kristinuskoon: Platon uskoi, että on olemassa täydellinen, kaikkitietävä ja kaikkivoipa Jumala. Platon ei kuitenkaan olettanut tämän Jumalan puuttuvan maailman asioihin, vaan aineellisen maailman oli luonut demiurgi, järjen ruumiillistuma. Demiurgi-ajatukseen sisältyi myös varhainen käsitys universumista luotuna, ei ikuisesti olemassa olleena, mikä käy yksiin Big Bang -teorian kanssa.

Aristoteles kyseenalaisti monia Platonin oppeja. Keskeisimpänä erona heidän välillään oli Aristoteleen jatkuva kiinnostut luonnonilmiöihin, kun taas Platonia kiinnostivat edellisessä kappaleessa mainitut ajatukset. Vaikka Aristoteles kehitteli metafysiikkaa ja alkeellisia luonnontieteellisiä malleja, hänen merkittävin saavutuksensa on päättelyopin ja muodollisen logiikan kehittäminen. Muodolliselle logiikalle ovat velkaa niin länsimainen teologiakin kuin tietotekniikkakin.

Viimeisenä filosofisena perintönä kreikkalaisilta voidaan mainita stoalaisuus, jonka keskeisenä eettisenä opetuksena on suhtautua maailmaan tyynesti ja itsehillintää korostaen. Stoalaisuus oli yksi merkittävimmistä Välimeren alueen ei-kristillisistä moraaliifilosofioista, ja se oli erittäin suosittu roomalaisen eliitin keskuudessa.

Kreikkalaisten kukoistus kuitenkin rappioitui ennen pitkää. Stark argumentoi, että orjien määrän kasvaessa kreikkalainen yhteiskunta alkoi muuttua brutaalimmaksi ja vaipua ennen pitkää demokratiasta tyranniaan. Kreikan kaupunkivaltiot olivatkin käytännössä kokoajan sotakannalla, joka sisäistä tai ulkoista uhkaa vastaa. Ateenan johtama kaupunkivaltioiden liitto vajosi Peleponnesoilais-sotaan vuosina 431-05 eKr, jossa Sparta ja Ateena olivat pääpukareina. Viitisenkymmentä vuotta myöhemmin samantyyppinen Ateenan aloittama sota runteli Kreikkaa. Vuonna 338 eKr. Makedonian Filip II hyökkäsi heikentyneeseen Kreikkaan ja otti sen haltuunsa. Filip salamurhattiin ja hänen poikansa Aleksanteri Suuri nousi valtaan, tehden itsestään maailmanhistorian sittemin tunteman sotapäällikön. Makedonian imperiumi kesti vuosisatoja, mutta lopulta sen kohtalon sinetöi Rooman valtakunnan nousu 200-luvulta eKr. eteenpäin. Kreikan perintö ei kuitenkaan jäänyt vain tutkijoiden ja historioitsijoiden harrastukseksi, vaan se laski perustan länsimaiselle yhteiskunnalle, mikä on poikkeuksellista verratuna moniin, unohduksiin jääneisiin sivilisaatioihin.

Tässä tämä tältä erää!