Näin uskoo Iain McGilchrist, jonka teos "Master and His Emissary: The Divided Brain and the Making of the Western World" (vapaasti käännettynä: Kuningas ja Lähettiläs: Jakutuneet Aivot ja Läntisen Maailman Luonti) on tymäkkä opus, joka aivojen tavoin jakutuu kahteen osaan.
Huom: tämä on yhdeltä istumalta kirjoitettu teksti, eikä meikäläisen rahkeet riitä moisen teoksen tarkkaan referointiin, kannattaa siis todella napata tämä kirja itselleen talteen, jos aihe kiinnostaa.
Mistä on kyse?
Avain koko teokseen on - yllättäen - sen otsikko, joka toimii kirjan kantavana metaforana. McGilchristille asioiden laita on tämä: länsimaisessa yhteiskunnassa vasen aivopuolisko, jonka tehtävä on toimia oikean aivopuolisko alaisuudessa, on ottanut vallan, minkä seurauksena yhteiskuntamme kallistuu vaaraallisesti kielen, kategorisoinnin, yksityiskohtien, byrokratian, mittaamisen ja rationalisoinnin puoleen.
Oikean aivopuoliskon tonttia ovat asioiden ja kokonaisuuksien hahmottaminen ensimmäistä kertaa, musiikki, taide, ja esimerkiksi kyky kuvitella jotain itsensä ulkopuolista (muun muassa uskonto liittyy tähän). Vasemman pirtaan taas kuuluu näiden asioiden jäsentely, analyysi ja kategorisointi sekä tämän yksityiskohtiin keskittyvän tiedon lähettäminen takaisin oikealle aivopuoliskolle, joka kokoaa palaset jälleen eheäksi kuvaksi.
McGilchrist kuvailee, kuinka länsimaisen yhteiskunnan kehitys varhaisesta kreikasta asti on ollut vasemman aivopuoliskon jatkuvaa voitonmarssia kohti maailmaa, jossa sen solipsistinen, vain itsensä hyväksyvä maailmankatsomus on ottanut erävoiton oikeasta aivopuoliskosta kerta toisensa jälkeen.
Kreikka, Rooma ja Keskiaika
Antiikin Kreikassa ennen Sokrateen, Platonin ja Aristoteleen klassista aikakautta vaikuttivat niin kutsutut esi-sokraatikot. Näistä McGilchristille tärkein on Herakleitos, jonka asioiden muuttuvuteen, "kaiken virtaamiseen" keskittyvä filosofia edustaa oikean aivopuoliskon kokonaisvaltaista näkemystä. Herakleitos jäi kuitenkin logiikkaan ja atomistiseen, yksityiskohtiin keskittyvän filosofian jalkoihin.
Tätä samaista kehityskulkua Friedrich Nietzsche on kuvaillut Apollo- ja Dionysos -jumalten suhteella. Rationaalinen ja matemaattinen "Apolloninen henki" löi Nietzschen mukaan kättä villin ja taiteellisen "Dionysoslaisen hengen" kanssa Kreikan kulta-aikana. Mutta Apollo, eli vasen aivopuolisko voitti.
Tämä perintö siirtyi Rooman valtakuntaan, jonka ennennäkemättömät byrokraattiset järjestelmät, jotka istutettiin ympäri tunnettua maailmaa identtisinä kopioina paikasta riippumatta, edustavat oikean aivopuoliskon tappiota.
Eräs keskeisimmistä lähteistä, joita McGilchrist soveltaa, on taidehistoria. Hän huomauttaa, kuinka antiikin Kreikan taide oli ensialkuun dynaamista, kokonaisuudet huomioivaa ja otti paljon vaikutteita luonnosta. Tämän korvasi matemaattinen, looginen näkemys, joka korostui esimerkiksi arkkitehtuurissa ja jatkui suoraan Roomassa.
Myöhemmin, Keskiajalle tultaessa vasemman aivopuoliskon vaikutus kuvastui taiteessa yhä voimakkaammin. Vasemmalle aivopuoliskolle tyypilliseen tapaan asioiden määrällinen hahmottuminen korostui: enää ihmishahmojen statusta ei kuvattu hienovaraisilla yksityiskohdilla, vaan yksinkertaisesti tärkeät hahmot piirrettiin suurina.
Renessanssista teolliseen vallankumoukseen
Renessanssi oli poikkeuksellinen vaihe länsimaiden historiassa, koska silloin oikean aivopuolisko pääsi ansaitsemalleen paikalle. Taide kukoisti, antiikin Kreikan varhaiset vaikutteet löydettiin uudelleen ja vasemman aivopuoliskon rooli oikean aivopuoliskon apurina toimi niin kuin pitää.
Kiinnostava esimerkki taiteesta, johon voi nykypäivänäkin kiinnittää huomiota on se, että niinä aikakausina, kun oikean aivopuoliskon ominaisuudet ovat olleet vahvoilla, ihmisten muotokuvissa kasvojen vasen puoli on yleensä korostetumpi. Tämä johtuu siitä, että kehon vasen puoli on linkittynyt oikeaan aivopuoliskoon, joka ilmaisee tunteita. Toisin sanoen, kasvojen vasen puoli on ilmaisuvoimaisempi, ja kun vasen aivopuolisko taas otti vallan renessanssin jälkeen, kasvojen oikea puoli alkoi korostua taiteessa.
Valistus seurasi renessanssia, ja se on kenties kriittisin hetki, jolloin vasen aivopuolisko todella otti vallan. Ehkä mieleenpainuvimpana esimerkkinä tästä käy Rene Descartes. "Ajattelen, siis olen" oli Descartesin oivallus, joka perustui vasemman aivopuoliskon dominoimaan ajatteluun.
McGilchrist kuvailee Descartesin pohdintoja, sitä kuinka kadulla kävelevät ihmiset saattavat olla koneita ja kuinka mistään paitsi omasta ajattelustaan ei voi olla varma, että ne ovat juuri sellaista ajattelua, joka korostuu kun tietyt osat oikeasta aivopuoliskosta toimivat vajavaisesti. Filosofin roolissa Descartes pystyy esittämään näitä pohdintoja, mutta käytännön tasolla vastaavat ajatukset ovat merkkejä vakavista psykologisista ongelmista, jotka muistuttavat esimerkiksi tiettyjä skitsofrenian oireita.
Valistuksen ajan suuret saavutukset, kuten ajatus kaikkia koskevista abstrakteista oikeuksista, järjen ja rationaalisuuden korostus ja esimerkiksi orastava ateismi ovat vasemman aivopuoliskon maailmankuvan tuotteita. Vasemmalle aivopuoliskolle abstraktio on luontevaa, mutta niin tehdessään se kadottaa asioiden yksilöllisyyden.
Siinä missä universaaleja ihmisarvoja voidaan pitää hyvänä asiana, on kolikon kääntöpuolena modernille ajalle tuttu tapa nähdä ihmiset "massana", jonka yksittäisen osasen voi korvata kenellä tahansa toisella ihmisellä. Tämä on samaa atomistista ajattelua, joka sivuutti Herakleitoksen pari tuhatta vuotta aiemmin.
Valistuksen jälkeen ehti vielä kehittyä oikean aivopuoliskon sävyttämä romanttinen aikakausi, jossa luonto, yksilöllisyys, kansakuntien ominaispiirteet ja muut vastaavat ajatukset korostuivat. Romantiikan vaikutus kuitenkin jäi jo kovaa vauhtia puksuttavan vasemman aivopuoliskon ja teollisen vallankumouksen jalkoihin.
McGilchristille teollinen vallankumous saattoi olla se vaihe, joka sinetöi vasemman aivopuoliskon aseman "vallananastajana". Vain oikea aivopuolisko pystyy näkemään asiat elävinä - kyllä, kirjaimellisesti - ja siksi vasemman aivopuoliskon maailmassa kone-vertauskuva on niin voimakas.
Tehtaat, kehruukoneet, höyrykoneet, autot, tietokoneet... Ajatus aivoista "tiedon prosessointi koneena", yhteiskunnasta ja taloudesta "mekanismeihin" perustuvina järjestelminä ja ovat peruja aivojen siltä puolelta, joka ei näe elävää elävänä, näkee kokonaisuuden vain osien summana, ja joka luottaa omaan visioonsa sokeasti, tietämättä sitä, että se on saanut eväänsä toisaalta, ja sinne sen pitäisi myös oivalluksensa palauttaa.
No jotta, mitäs sitten?
McGilchristin kirjoituksesta paistaa pessimismi vasemman aivopuoliskon tyrannian edessä, mutta tästä huolimatta hän linjaa näkemyksensä siitä, mitkä seikat voivat auttaa meitä tilanteessa, jossa olemme hukanneet yhteyden kokonaisuuteen, elävään elämään ja tunteisiimme.
Musiikki, runous ja taide ovat suoria esimerkkejä sellaisista ilmaisutavoista, jotka kumpuavat ensisijaisesti oikeasta aivopuoliskosta. Ne ovat käytännön asioita, joiden avulla on mahdollista päästä arkikokemuksen, yksinkertaistetun, osiin pilkotun ja mekaanisesti toimivan tuolle puolen.
Kaikkein tärkein sanoma kirjasta kätkeytyy kuitenkin siihen seikkaan, että sen nimi on metafora. Metaforat ovat kokemuksemme ja kommunikaatiomme perusta. Kun tarpeeksi kaivelee, jokaikinen merkittävä tapamme puhua maailmasta perustuu vertauskuviin, jotka kohoavat esiin vuorovaikutuksesta ympäristömme kanssa.
Vasen aivopuolisko ei ymmärrä metaforia, vain oikea voi ymmärtää ne. Vasen aivopuolisko ei hyväksy ristiriitoja, epäselvyyksiä tai monimerkityksisyyttä. Mutta, ymmärryksemme ja olemisemme perusta on kaikkea silti kaikkea tätä, nipin napin koossa pidettynä todellisuuden kaaoksen keskellä.
Suurin haaste, joka kohtaa länsimaista ihmistä, on pystyä kurkottamaan vasemman aivopuoliskon luoman, kuolleen, konemaisen, rationaalisen, loppuumitatun ja -optimoidun maailman tuolle puolen, oikean aivopuoliskon elävään, muuttuvaan ja arvaamattomaan maailmaan ja palauttaa näiden kahden kilpapukarin asetelma hedelmälliseksi, oikean aivopuoliskon ohjaamaksi, vasemman avustamaksi kokonaisuudeksi.
Mielemme muokkaa maailman omaksi kuvakseen - nyt vaihtoehtoina on kuollut, rationaalisten koneiden maailma, tai elävä muutoksen maailma. ...näin metaforana ilmaistuna.
