Psykologinen välinäytös englanniksi

Sain inspiraation perehtyä viimeaikoina jossain määrin tutuksi tulleeseen Big 5 -persoonallisuusteoriaan, joten paketoin kasaan tällaisen kaikenlaista siihen liittyvää käsittelevän esseen. Koska tutkimukset olivat englanniksi, ja käsitteitä oli paljon, päätin itsekin kirjoittaa englanniksi. How the West Won jatkuu sitten ensi kerralla. 

Index

INTRODUCTION

OPENNESS

EXTRAVERSION

AGREEABLENESS

CONSCIENTOUSNESS

NEUROTICISM

FURTHER READING

INTRODUCTION

In this essay I will summarize interesting tidbits about the Big 5 personality theory and related topics based on my laymans reading of different studies. The information presented is based on peer reviewed studies that used a wide array of methods to investigate different matters, such as age group and gender differences. The five traits are Openness, Extraversion, Agreeableness, Conscientousness and Neuroticism. These traits are further differentiated into two aspects each and the aspects are spread into individual facets that border on specific emotional and behavioral outputs. The emphasis in this essay will be on the traits and the aspects. I have used direct quotes from the studies without indicating the quotes, but I have collected the studies to the end of the essay for further reading.

The Big 5 personality system builds on the concept of the ”Huge 2” called Plasticity and Stability. Stability appears to represent a general tendency to regulate or restrain potentially disruptive emotion and behavior, whereas Plasticity appears to represent a general tendency to explore and engage with possibilities. Plasticity is generally related to dopaminergic systems, which means that plasticity deals with things that are more approaching-a-goal -oriented, whereas stability is related to serotonin, which, instead of having to do with approaching a goal is related to getting to the goal and consuming the reward. The Big 5 traits Openness and Extraversion are related to Plasticity and the rest of the traits to Stability. For example, people high in stability are lower in externalizing behaviors, higher in conformity, higher in morningness, and lower in divergent thinking, and people high in plasticity are the opposite.

It should be noted, that everything claimed is in text is general information and does not take into account specific instances of people having unexpected personality configurations. This means that a statement like ”Women are more agreeable than men” doesn't mean that a specific man can't be more agreeable than a specific woman, it means that that is generally the case.

As it happens to be relevant to me, Neuroticism got the most attention.

OPENNESS

Openness is a Big 5 trait that is broken down into Intellect and Openness, which respectively reflect the interest in ideas and the interest in aesthetics. Openness explains such things as the sense for fantasy, aesthetics and feelings, which are more closely related to the Aspect Openness, whereas interest in ideas and working memory relates to Intellect . Women have been found to score higher than men on the facets of Esthetics and Feelings, whereas men tend to score higher on the Ideas facet. More broadly: women scored higher than men in Openness and men scored higher than women in Intellect. In adolescents interest in ideas declines and in young adults it increases. In boys openness to aesthetic experience grows as they age. 

Intellect is associated with implicit learning, which is the ability to detect  covariance patterns in sensory information automatically. It is associated with high verbal skill and langauge acquisition.  An interesting phenomenon related to Openness is apophenia, which is basically implicit learning gone astray. It means the perception of patterns or causal connections where none exist. It is a preceding symptom of psychosis and schizophrenia. It has been argued that apophenia is linked to high levels of Openness and that General Intelligence (IQ) works as a kind of regulatory system for it. This means that IQ, the ability to solve problems generally helps to test the patterns that apophenia creates, keeping the apophenic person functional. However, low IQ combined with high apophenia means that the person might be incapable of distinguishing between working (therefore at least pragmatically true) and false patterns. It is suggested that because of apophenia, high levels of Openness might produce high levels of Neuroticism, so that Neuroticism works as a buffer system, that carefully weeds out the harmful ideas caused by apophenia.

EXTRAVERSION

The aspects of extraversion are Assertiveness and Enthusiasm. Enthusiasm reflects sociability, gregariousness, and experiences of positive emotion. Women score higher than men in Enthusiasm, whereas men score higher than women on Assertiveness and Excitement Seeking. Men tend to be more dominant and agentic than women which is due to higher Assertiveness. Enthusiasm covaries with Agreeableness Aspect Compassion due to their relatedness to social interaction.

Extraversion is positively associated with brain activity at rest or in response to positive or rewarding stimuli, which might mean something like daydreaming and goal attainment, especially in social situations giving high hormonal rewards.

Assertiveness, Intellect and Conscientousness Aspect Industriousness are strongly correlated. These aspects are more typical of men, which in part explains why there are more men in leadership positions. Roughly speaking, self-confident, assertive, smart and hard working people become succesful better than many others.

Extroverted people are usually initially ranked higher in social situations, compared to Neurotic people. This is due to Extroversion related behaviors such as dominance, expression of confidence and Enthusiasm creating a high level of expectations and Neuroticism with it's aspect Withdrawal low expectations. This creates a situation, where Extraverted people are punished more easily if they only do the required amount of work, whereas Neurotic people gain social status slowly but surely, as they surpass the (low) expectations they so painstakingly try to fulfill. In other words Extroversion offers short term benefits that might create larger future expectations and Neuroticism creates lower expectations. Also Extraverted people can be seen as poor listeners in the long run, which can be detrimental in leadership positions for the group. 

It has also been found that Extroversion with it's positive social element (wanting positive social interactions and Neuroticism with it's negative element (avoiding negative social situations) produce two pathways to social cooperation: Extroverts cooperate because they like it and Neurotics cooperate because they fear the consequences of not cooperating. 

AGREEABLENESS

The two Aspects of Agreeableness are Compassion and Politeness. Compassion, for example, is clearly marked by the tendency to affiliate with others emotionally and to take interest in others’ emotions, whereas Politeness contrasts the tendency to respect others with the tendency to pursue one’s own desires at the expense of others, even to the point of belligerence. As people get older they get more Agreeable.

Women are more Agreeable than men in both Aspects. An imPolite person may have narcissistic and Machiavellianic tendencies, which means that these tendencies are more typical of men. Gender differences in Agreeableness may be related to gender differences in self-construal. Men tend to have an independent self-construal, or a sense of self that is separate from cognitive representations of others. Women have a more interdependent self-construal, in which their sense of self includes others.

All of the traits encompassed by Agreeableness appear to reflect a tendency toward altruism and cooperation as opposed to antisocial and exploitative behavior. Agreeable people are interested in and considerate of others’ needs, desires, and feelings, and they avoid aggressing or imposing their will on others. Such behavior requires the ability to understand others’ emotions, intentions, and mental states, and Agreeableness has been found to predict tests of empathy, theory of mind, and other forms of social information processing.

Agreeableness also appears to be associated with the ability to suppress aggressive impulses and other socially disruptive emotions. Presumably because aggression is often driven by anger, trait anger is correlated with Agreeableness as well as with Neuroticism, and anger has sometimes been seen as a component of low Agreeableness.

CONSCIENTOUSNESS

Industriousness and Orderliness are the Aspects of trait Conscientousness. Conscientousness is defined as individual differences in the propensity to follow socially prescribed norms for impulse control, to be goal-directed, planful, able to delay gratification, and to follow norms and rules

Conscientousness is associated with better health, lower criminal activity, and better economic, interpersonal, and workplace outcomes. Orderliness is generally the tendency to keep things in their right place (think of a tidy mom) and Industriousness the tendency to work hard (think of the dad who never has a vacation). As people age they get more Conscientous.

Conscientous individuals are clean and tidy, work hard, follow the rules of society and social decorum, think before acting, and are organized. For example, Conscientous people tend to write down important dates, comb their hair, polish their shoes, stand up straight, and scrub floors. People who are less Conscientous exceed their credit limit, watch more television, cancel plans, curse, oversleep, and break promises.

Conscientousness appears to reflect the ability to exert self-control in order to follow rules or maintain goal pursuit. Women score somewhat higher than men on some facets of Conscientousness, such as orderliness, dutifulness, and self-discipline.

If out of two equally Industrious people one has higher Orderliness, they are likely to be also more high in Neuroticism. This supports the finding that women are generally more Neurotic than men. Also if one examines a group of people with equal levels of Orderliness, the men in that group will on average score higher in Industriousness than the women.

NEUROTICISM

The final trait, Neuroticism, is differentiated into Volatility and Withdrawal. Depression and anxiety ar typical for Withdrawal, whereas getting angry, upset or irritated relates to Volatility. Women are more Neurotic than men, especially when measuring Withdrawal. This is related to things like depression, anxiety and low self-esteem. The only thing related to Neuroticism that men score higher is anger and it's expression. As people age, they get less Neurotic, especially women, who generally get more Neurotic during puberty: depression and anxiety decrease over time. During male puberty anxiety generally goes down and depression stays the same. 

Neuroticism and Conscientousness are linked in the following way: both predict positive job performance, both are related to feelings such as frustration and work related motivation and behavior, like investing effort but usually they correlate negatively when comparing persons (i.e. more Conscientousness in a person, therefore less Neuroticism). This suggests that individuals who tend to be more Neurotic compared to others in the same population, also tend to be less Conscientous than others in the same population. However, at the level of the individual this relationship was reversed, suggesting that when individuals experience Neurotic tendencies, such as negative affect, they tend to engage in Conscientous behaviors. Therefore, I think, that it requires careful assessment when claiming either one as the cause of negative emotion, e.g. a highly Industrious man would be frustrated at doing nothing, but the frustration wouldn't necessarily be a sign of high Neuroticism. 

Negative affect (associated with Neuroticism) has been shown to promote a more bottom-up, detail-oriented, systematic thinking style; while positive affect has been shown to facilitate a more top-down, schemabased and generative thinking style. Also negative affects such as sadness indicate the capability to remember things better, make less judgemental errors and produce persuasive arguments. Neuroticism therefore helps when working on tasks that require systematic, bottom-up processing and the incorporation of new knowledge.

Neuroticism is a combination of social and genetic factors. Low Neuroticism predicts longevity after controlling for age, sex, education, smoking, alcohol consumption, physical activity, and baseline health. Neurotic people perform well when social expectations are high, because they prepare intensively, since they want to avoid social situations where they are punished or threatened, either formally or informally. 

Neuroticism is the single most important factor associated with many forms of psychopathology and behavioral health, in particular the common mental disorders including anxiety, depressive, and substance use disorders. It is related to a negative bias in attention and interpretation, although mood or stress induction seems to be required to activate these biases. Moreover, it is associated with stressful event generation and ineffective coping, increased momentary negative affect, less momentary positive affect, and probably with increased reactivity and affect variability. What this means is that a more Neurotic person will likely feel worse for the same negative event than a less Neurotic person, feel less joy for a positive event, ruminate more about possible negative situations and use emotional tools more unpredictably and inefficiently when trying cope.

Neurotic people like to be pre-emptive and well prepared and they prefer encountering familiar problems rather than previously unknown situations. Although some individuals feel little discomfort when facing the unknown, those high in Neuroticism find it aversive. This is based on the idea that what is unknown is actually the thing one has to be most prepared for, from an evolutionary perspective, because the severity of an unknown threat might exceed everything that has been encountered (and succesfully fended off) thus far. Therefore Neuroticism is advantageous, since a general stress response is needed for all-around preparation.

Neuroticism is associated with brain activity at rest or in response to aversive or novel stimuli. So compared to the the day dreaming Extrovert, a Neurotic person thinks more about possible bad things happening and keeps on going through negative events that are in the past.

Neuroticism has been associated with higher baseline levels of the stress hormone cortisol, but with reduced phasic increases of cortisol in response to specific stressors. This pattern suggests that those high in Neuroticism tend to be not only chronically stressed but also less able to mobilize resources to deal with particularly stressful situations.

Neuroticism has been associated with lower levels of serotonergic function. Which, if I understand correctly, would mean less positive emotion acquired from consuming a reward, such as delicious food, satisfying sex or a pay raise.

Parents who manifest higher levels of Extraversion, Agreeableness, Conscientousness, and Openness and lower levels of Neuroticism engage in more warm and structured parenting.

FURTHER READING

The Relations Between Parents’ Big Five Personality Factors and Parenting:

A Meta-Analytic Review

The Devil You Know

Neuroticism Predicts Neural Response to Uncertainty

Openness to experience, plasticity, and creativity: Exploring lower-order,

high-order, and interactive effects

Personality Neuroscience and the Biology of Traits

Gender differences in personality across the ten aspects of the Big Five

What do conscientous people do? Development and validation of the

Behavioral Indicators of Conscientousness

From madness to genius: The Openness/Intellect trait domain as a

paradoxical simplex

The biological and psychological basis of neuroticism: Current status and future

directions

Extraversion, neuroticism, and the prisoner’s dilemma

The Downfall of Extraverts and Rise of Neurotics: The dynamic process of status allocation in task groups

Interpreting neuroticism scores across the adult life course: immutable or

experience-dependent set points of negative affect?

It depends how you look at it: On the relationship between neuroticism

and conscientousness at the within- and the between-person levels of analysis

Age Differences in Personality Traits From 10 to 65:

Big Five Domains and Facets in a Large Cross-Sectional Sample

Between Facets and Domains: 10 Aspects of the Big Five

How the West Won - Viikingit ja pohjoinen Eurooppa

Viikon kiireiden jälkeen on aika jälleen paneutua How the West Won -kirjan maailmaan. Tänään luvassa luku 5, jonka aiheena on Pohjois-Euroopan, erityisesti viikinkien vaikutus lännen kehitykseen. Aiempiin blogiteksteihin on uponnut yllättävän aikaa, joten pyrin suoraviivaistamaan kirjoitustyyliäni, tavoitteenani on saada asiat vielä tiiviimpään muotoon, katsotaan, kuinka onnistun siinä.

POHJOISET VALOT KRISTIKUNNAN YLLÄ

Historioitsijoilla on ollut taipumus korostaa edellisessä päivityksessä käsiteltyjen karolingien roolia länsimaiden kehityksessä, mutta Starkin mukaan viikingeillä on ollut heitä suurempi vaikutus. Viikingit olivat jo karolingien aikaan alkaneet tehdä ryöstöretkiä ympäri Eurooppaa ja vuonna 860 ruotsalaiset viikingit purjehtivat Dnepr-jokea ja valtasivat Kiovan ja jatkoivat matkaa Konstantinopoliin. Kiovan viikinkidynastia kesti 700 vuotta (nimi Russia tulee ruotsalaisia viikinkejä tarkoittaneesta sanasta Rus).

1000-luvulla viikingit valtasivat heidän mukaansa sittemmin nimetyn Normandian Ranskasta ja 1066 Wilhelm-herttuan johdolla valtasivat Englannin. Normanneilla oli merkittävä vaikutus myös ristirektiin, sillä ensimmäisen retken aikaan kaksi neljästä sotapäälliköstä olivat normanneja. Kehittyneiden aseidensa ansiosta normannien joukot voittivat kerta toisensa jälkeen suuremmat muslimien joukot taisteluissa. Ristiretket ovat esimerkki siitä, että varsinaista eurooppalaista identiteettiä ei ollut vielä syntynyt, vaan kristinusko oli yhdistävä tekijä lännessä.

VIIKINKIEN AIKA

Historioitsijat ovat tyypillisesti pitäneet viikinkejä raakalaisina. Tämä on kuintenkin puppua, kuten edellisessä päivityksessä mainittu Helgön yhteisö osoittaa. Vastaavasti viikinkien aseteknologia, laivat ja navigaatiotaidot olivat ensiluokkaiset aikaan nähden.

Teknologia

Viikinkien aseet olivat tavanomaisen laadukkaita, mutta eivät kuitenkaan poikkeuksellisia. Sen sijaan heidän laivansa olivat parhaita, mitä maa päällään kantoi. Sotalaivat (skei) olivat hieman hoikempia ja ketterämpiä, kuin rahdin kuljettamiseen tarkoitetut knarri-laivat.

Viikingit yhdistelivät purjeiden ja airojen käyttöä taitavasti, ja matalat pohjat soveltuivat hyvin jokipurjehdukseen. Hyvissä olosuhteissa laivat pystyivät kulkemaan jopa 20 solmun vauhtia, verrattuna Kolumbuksen ajan 8 solmuun. Suurimmat skeit olivat lähes 40 metriä pitkiä, kaksipäisiä, jotta ne pystyivät vaihtamaan suuntaa kääntämättä.

Roomalaiset ja kreikkalaiset navigoivat saarelta toiselle ja rantaviivoja pitkin. Viiingit sen sijaan sovelsivat teknologisia laitteita leveysasteiden tunnistamiseen ja tarkkailivat virtausten suuntia, merilintuja ja taivaankappaleita. Viikingit käyttivät myös tietynlaista kristallia, jonka avulla pystyy pilvisenäkin päivänä paikallistamaan auringon.

Ryöstöretket ja siirtokunnat

Ryöstöretket kehnosti puolustautuneihin eteläisemmän Euroopan kohteisiin alkoi 700-luvun lopulla. Englanti, Irlanti ja Ranska olivat tyypillisiä ryöstökohteita. Ryöstöretkien brutaaliutta on selitetty Kaarle Suuren ajan väkivaltaisilla kristinuskoon käännyttämismenetelmillä, esimerkkinä 4500 saksilaisen pakkokaste ja teloitus.

Ryöstöretkien koko kasvoi vuosien mittaan. Suurimmat ryöstöretket saavuttivat jopa 700 laivan koon (yhdessä laivassa oli noin 50 miestä). 900-luvulle tultaessa viikingeillä oli hallussaan pohjoinen Skotlanti, Venäjä, Normandia ja monia muita pienempiä siirtokuntia. Starkin mukaan Normandia on länsimaiden kannalta tärkein.

NORMANNIEN MENESTYS

Normannit toimivat suhteellisen itsenäisesti suhteessa muihin ranskalaisiin, ja monet liittyivät heidän joukkoihin ja paljon avioliittoja solmittiin normannimiesten ja frankkinaisten välillä.

Vuonna 1066 voittoisa Wilhelm-herttua valloitti Englannin norjalaisen Harald III:n avustamana. Normannit ottivat omistukseensa lähes kaiken englantilaisen omaisuuden (tiedot koottiin Domesday Book:ina tunnettuun kirjaan) ja pysyivät ranskaa puhuvana eliittinä vuosisatoja.

Viikinkien perinteisiin kuului rajoittaa kuninkaan valtaa ja osittain tähän perinteeseen perustuen vuonna 1215 normannit pakottivat kuningas Juhana Maattoman solmimaan valtaansa rajoittavan Magna Carta -sopimuksen, joka voidaan nähdä hapuilevina demokratian ensiaskelina Euroopassa.

Italia ja Sisilian kuningaskunta

Bysantti-kenraali Georgios Maniakesin johtamiin joukkoihin kuului suuri määrä normannialaisia palkkasotureita. Maniakes oli menestyksekäs, mutta kun hän kieltäytyi palkanmaksusta, normannit pillastuivat. Sotkuisten poliittisten kuvioiden jälkeen kahakoiden repimä Sisilia palasi muslimien valtaan, mutta normannit olivat Maniakesin aikana saaneet selville sen olevan varakas kuningaskunta.

Vilhelm Rautakäden kohdolla normannit hyökkäsivät Italiaan ja valtasivat Melfin kaupungin. Bysanttilaisten johtaja lähetti neuvottelijan, joka tarjosi joko turvallista pakoa normanneille tai taistelua normannit varjoonsa jättävän bysanttiarmeijan kanssa. Isokokoinen viikinkisoturi löi viestintuojan hevosta panssaroidulla kädellään päähän. Hevonen kuoli, ja taistelu alkoi seuraavana päivänä.

Normannit voittivat bysanttilaiset kolmeen otteeseen ylivoimaisesti, ja bysanttilaiset jättivät heidät sitten rauhaan. Normannit suuntasivat nyt muslimien hallitsemaan Sisiliaan. Normannit voittivat muslimit, mutta sadan vuoden aikana normannien valta Sisiliassa hiipui. Muslimien valta ei kuitenkaan koskaan palannut Sisiliaan.

RISTIRETKET

Vuonna 1095 paavi Urbanus II kutsui ensimmäisen ristiretken koolle, kun kristittyjen olot ja pyhiinvaellukset Jerusalemiin muuttuivat yhä vaarallisemmiksi jatkuvasti ankarampien muslimihallitsijoiden määräyksien johdosta.

Rekrytointi

Vaikka paljon on kirjoitettu ryöväämishimoisista ristiretkeläisistä, suurin osa osallistuneista ritareista joutuivat rahoittamaan suurin summin oman osallistumisensa, ilman tietoa tai toivoa taloudellisten tappioiden kuittaamisesta. Kuninkaat panttasivat maitaan ja panivat toimeen uusia veroja.

Bysantin keisari Alexius – joka oli pyytänyt paavilta apua – suhtautui kuitenkin viimein paikalle saapuneisiin 40 000 soturiin nihkeästi, eikä tätä kiinnostanut Jerusalem, vaan Bysantin muiden alueiden palauttaminen valtakuntaan. Tämä kylvi siemenen, joka 1200-luvulla, neljännen ristirekten aikaan johti siihen, että läntiset joukot ryöväsivät Konstantinopolin.

Voitot

Ristiretkeläisjoukot saavuttivat monia voittoja. Bohemond-kutsumanimen ansainnut normannijohtaja valloitti Antiokian kaupungin, ja hänen liittolaisensa jatkoivat aina Jerusalemiin asti. Matkan varrella normannien joukot voittivat kerta toisensa jälkeen paljon itseään mittavammat muslimijoukot niin perin pohjaisesti, että meni hyvin pitkä aika, ennen kuin muslimit uskaltautuivat kohtaamaan läntiset joukot taistelussa.

Ristiretkeläisten valtakunnat

Ristiretkeläiset perustivat neljä valtakuntaa, Edessaan, Tripoliin, Antiokiaan ja Jerusalemiin. Muiden muassa Temppeliritarien ja Johaniittain ritarikunnat suojasivat Jerusalemia aina vuoteen 1291 asti, jolloin länsimaisten sotilaiden määrä väheni ja puolustus tuli liian kalliiksi, ja muslimit jälleen valtasivat Jerusalemin.

Ristiretkien "sotarikokset"

Starkin mukaan nykypäivän asenteet kuvastavat syvää inhoa ristiretkeläisten tekoja kohtaan. Heitä on verrattu natseihin ja kristinuskoa on ristiretkien nojalla kutsuttu sisäsyntyisesti väkivaltaiseksi uskonnoksi. Starkin mukaan tämä on soopaa.

Stark kirjoittaa, että on typerää nykypäivän näkökulmasta arvottaa menneisyyden toimintaa. Sen ajan sodankäynnin säännöt olivat yksinkertaisesti erilaiset. Esimerkiksi kaupunkia piirittäessä oli tyypillistä, että jos kaupunki ei antautunut ja pakotti piirittäjät muureille – mikä vaati paljon kuolonuhreja – päästettiin sotajoukot vapaasti riehumaan kaupunkiin varoittavana esimerkkinä ympäröiville alueille.

Monet ovat myös väittäneet, että ritarillisuus olisi peräisin muslimeilta, ja että ristiretkien ajan muslimit olivat sivistyneitä verrattuna "raakalaismaisiin" ristiretkeläisiin. Tosiasiassa molemmat osapuolet tekivät hirmutekoja, uskontoon katsomatta. Tosin, Baybaari-muslimien kontolla ovat ristiretkien ajan suurimmat verilöylyt, joissa tapettiin niin miehet, naiset kuin lapsetkin, suurimpana esimerkkinä Antiokian verilöyly vuodelta 1266.

KRISTIKUNTA

Kirkko oli ainoa taho, joka keskiajalla pystyi edes jossain määrin yhdistämään läntisen kristikunnan yhdeksi toimijaksi.

Kaksi kirkkoa

Stark näkee, että keskiajan kirkko jakaantui "Vallan Kirkkoon" ja "Hurskauden Kirkkoon". Edellinen näistä koostui maallistuneista, jo keisari Konstantinuksen ajoista asti varakkaisiin kirkon virkoihin koronneista henkilöistä, kun taas jälkimmäiseen kuuluivat luostarilaitoksen uskonnon vakavammin ottaneet. Esimerkiksi pohjoisen Euroopan käännyttäminen oli ennemmin jälkimmäisten hommaa, kun edelliset pitivät jo olemassa olevaa kristikuntaa otteessaan.

Pohjoisen käännyttäminen

Vaikka aatteellista sisältöä on usein pidetty tärkeänä osana onnistunutta käännytystä, keskeisin käännytyksen onnistumisen mekanismi on kuitenkin se, että ihmiset kääntyvät tyypillisesti uskoon, jonka jäsenten sosiaaliset suhteet ovat tärkeämmät, kuin uskoon kääntymistä vastustavien. Kyseessä on siis yksinkertainen kaupankäyntitilanne, johon itse uskonnon oppisisältö ei juurikaan vaikuta.

Pohjoisen Euroopan käännytykset etenivät tasaisen hitaasti, ja usein viikinkijohtajien tarvitessa tukea esimerkiksi karolingeilta. Kristyiksi kääntyneet viikingit taistelivat usein pakanaviikinkien kanssa.

Vaikka käännytykset ennen pitkää onnistuivat, ainakin siihen pisteeseen asti, että lähes kaikki korkeassa asemassa olevat olivat uskossa, pakanauskonnot jatkoivat elämäänsä vielä vuosisatoja, osittain jopa meidän päiviimme asti.

Organisoitu uskonto

Keskiajan Euroopan yhdistävä tekijä oli kirkko. Kulttuuri, koulutus, kirjat, musiikki, rahan lainaus, uutiset ja paikallisten hallitsijoiden ja mahtimiehien moraalinen suitsiminen kuuluivat kaikki kirkon tehtäviin. Kirkko oli myös ainoa instituutio, jonka organisaatio oli kehittynyt niin pitkälle, että se pystyi laajoilla maantieteellisillä alueilla koordinoimaan toimintaansa.

HISTORIA YLÖSALAISIN

Stark korostaa luvun päätöksessä, että turhan kauan historioitsijat ovat pitäneet suuria valtakuntia arvossaan. Tosiasiassa hajanaisuus on aina se tekijä, jonka kautta suurimmat harppaukset on otettu eteenpäin, ja suuret valtakunnat ovat lähtökohtaisesti olleet aina pysähtyneitä, usein jopa valloitus- ja verenhimoisia.

How the West Won - Ei niin pimeä keskiaika

No niin, pienen internetittömän hiatuksen jälkeen pääsen jatkamaan Rodney Starkin How the West Won -kirjan tiivistystä. Tällä kerralla alkaa keskiajan käsittely, ja Stark aikookin kyseenalaistaa kauan vallalla olleen käsityksen keskiajasta pimeänä, pysähtyneisyyden aikakautena. Sen sijaan Pimeäksi Keskiajaksi ristityn, Rooman valtakunnan sortumisen aikakauden syövereissä tasaisen varma kehitys puksutti eteenpäin, osittain juuri Rooman tuhon takia.

Stark kirjoittaakin, että Rooman loppu oli tärkein yksittäinen tapahtuma Lännen kehityksen historiassa. Kun suuri imperiumi romahti, Euroopasta tuli monien pienempien kilpailevien poliittisten ja sosiaalisten asetelmien laboratorio, mikä siivitti Länttä eteenpäin sen menestyksen tiellä. Maatalous kehittyi, paremman ravinnon ansiosta ihmiset olivat terveempiä ja vahvempia, kaupungit kasvoivat, ja jatkuvan sotimisen seurauksena eurooppalaiset ohittivat muut sodankäynnin ja teknologian saralla.

PIMEÄN KESKIAJAN MYYTTI

Stark jysäyttää täyslaidallisen Pimeän Keskiajan myyttiä vastaan. Vaikka sellaiset historian suuret nimet kuin Voltaire ja Rousseau, sekä 1900-luvun tunnetut historioitsijat ja filosofit kuten Bertrand Russell, Anne Fremantle ja Edward Gibbons ovat kaikki kirjoittaneet tämän myytin puolesta, se haihtuu savuna ilmaan historiallisessa tarkastelussa. Starkin mukaan yksi merkittävä tekijä tämän myytin synnyssä on ollut 1800-1900 -lukujen kristinuskon vastainen intellektuaalinen ilmapiiri.

Tyypillisesti neljän seikan on väitetty liittyvän Euroopan vajoamiseen pysähtyneen odotuksen tilaan:

1. Suuret kaupungit hylättiin ja ne raunioituivat

2. Kaupankäynti romahti, yhteisöt joutuivat elämään omin neuvoin

3. Luku- ja kirjoitustaito katosi lähes kokonaan

4. Elintaso tippui äärimmäisen niukaksi

Kohta 1. pitää paikkansa siinä mielessä, että monet roomalaiset kaupungit hylättiin, mutta ne olivat olleet keskushallinnon rahoittamia, veronkantoon ja armeijan ylläpitoon suunniteltuja, mitään tuottamattomia kaupunkeja. Kun Rooman keskushallintoa ei enää ollut, nämä kaupungit joutuivat antamaan tilaa niille, joissa oikeaa tuotantotoimintaa ja kaupankäyntiä harjoitettiin. Toisin sanoen hyödyttömät byrokraattisen kaupungit jäivät tuottavien jalkoihin.

Kohta 2. on totta vain, jos sitä tarkastellaan eliitin luksustuotteiden ja roomalaisten rahavirtojen näkökulmasta. Valtakunnan periferiasta kerätyillä veroilla oli mahdollista ylläpitää monipuolista ja eksoottista elämäntapaa valtakunnan keskuksessa, mutta muu väestö vain köyhtyi. Kun valtakunta viimein romahti, eksoottisten tuotteiden kauppa hävisi, mutta käytännöllisten tarve-esineiden liikehdintä kasvoi voimakkaasti. Toisin sanoen sama dynamiikka kuin kohdassa 1. pätee: keskushallinnon jähmeät ja tuhlaavaiset rakenteet korvattiin käytäntöön perustuvilla tarpeilla.

Luku- ja kirjoitustaito taas ei romahtanut, se vain pysyi Rooman valtakunnan aikaisessa 5% tuntumassa. Sen sijaan yhä useammat alkoivat lukea kirjoittaa latinan ja kreikan sijaan pohjoisempia kieliä, ja esimerkiksi germaanisesta gootista tuli kirjakieli tänä aikana.

Ja viimeisenä, elintason tippuminen on myytti, sillä nykyisissä geneettisissä tutkimuksissa on saatu selville, että keskiajan ihmiset söivät runsaasti lihaa ja olivat suurempia ja voimakkaampia kuin päivittäisillä viini-, oliiviöljy- ja leipäannoksilla eläneet roomalaiset.

Yksi pysähtyneisyyden elementti varhaiskeskiajalta kuitenkin löytyy: kirjallista tuotantoa on minimaalisen vähän. Tämä selittyy Starkin mukaan osittain sillä, että kun "loismaiset" eliitit hävisivät valtakunnan tuhon myötä, suurimman osan väestöstä piti painua takaisin käytännön töihin, eikä aikaa kirjoittamiselle ollut. Kannattaa kuitenkin huomioida, että historioitsija tai filosofi on taipuvaisempi kutsumaan sellaista aikaa pysähtyneeksi, jossa hänen alansa ei edisty. Teknologia, kaupankäynti ja kielet sen sijaan kehittyivät varmaa tahtia.

HAJANAISUUDESTA

Eurooppa oli osittain samassa asemassa kuin Kreikka tuhat vuotta aiemmin. Vaihteleva maasto, pirstoutuneet kielet ja lukemattomat pikkuvaltioiden tapaiset yhteisöt kilpailivat keskenään, eikä yrityksistä huolimatta suurta, pitkäikäistä imperiumia saatu aikaiseksi alueella. Näin kilpailu säilyi ja Euroopan hyvät kulkuyhteydet, kuten esimerkiksi sen monet joet, mahdollistivat kaupankäynnin, ideoiden ja teknologian edistymisen.

Varhaisen keskiajan on usein uskottu sisältäneen kansainvaelluksia, mutta vain vähän dokumentteja, vielä vähemmän luotettavia, on säilynyt. Nykytutkimuksen valossa kuitenkin näyttää siltä, että suuria kansainvaelluksia, kuten anglien ja saksien siirtymää sittemin Englanniksi ristitylle saarelle (England: Anglien maa) ei tosiasiassa tapahtunut, vaan tällaisten "vaellusten" kohdalla yleensä kyseessä oli eliittien ja heille lojaalien soturien nopea siirtyminen ja oman vallan toimeenpaneminen alueella. Toisinsanoen, Englantiin ei tullut paljon angleja, vaan englantilaista tuli angleja.

Tällaisten muuttoliikkeiden seurauksena voimakkaita, paikallisten tukemia hallintoja oli vaikea pystyttää, mikä lisäsi yksilöiden vapautta, mahdollisuuksia, kulttuurista moninaisuutta ja luovaa kilpailua.

TEKNOLOGINEN KEHITYS

Samalla kun entisen Rooman itäinen valtakunta, Bysantti, rappioitui tasaiseen tahtiin, oli läntisen Euroopan teknologinen kehitys ja toimeenpanovauhti huimaa. Varhaiskeskiajalla luotiin se pohja, josta myöhempi keskiaika ja sittemmin renessanssi nousivat kukoistukseensa.

Maanviljelyssä tapahtui valtavia muutoksia varhaisella keskiajalle. Pohjoiset "barbaarit" keksivät kunnollisen auran, äeksen (äes, suuren haravan näköinen työkalu jolla auraamisen jälkeen hienonnetaan ja tasoitetaan maata), sekä länget, joiden avulla pystyttiin vetokuorma siirtämään hevosen kaulalta sen harteille. Lisäksi kiertoviljely keksittiin, jolloin pelto jaettiin syys-, kevät ja tauotettavaan osaan, jolloin maan hedelmällisyys säilyi parempana. Näiden keksintöjen myötä aiemmin tuottamattomasta maasta saatiin moninkertaisia satoja verrattuna Rooman ajan hedelmällisiin alueisiin.

Väestön fyysinen kyvykkyys kasvoi paremman ravinnon myötä, ja luultavasti myös älykkyysosamäärä, sillä puuttellinen ravinto heikentää aivojen kehitystä.

Vesivoiman käytöstä tuli suosittu menetelmä, kun Rooman orjiin perustunut mekaanisen voiman tuotto ei enää ollut mahdollista. Vesimyllyä kehitettiin, keksittiin, että patojen avulla vesi voidaan ohjata tippumaan myllyn rattaille, jolloin sekä veden vauhti että massa tuottivat voimaa. Tärkeitä olivat myös vesivoiman sovellutukset, kuten metallitöihin sekä vaatteiden ja paperin valmistukseen (paperi oli keksitty jo aikoja sitten Kiinassa ja arabit olivat käyttäneet sitä vuosisatoja, mutta vasta Euroopassa oivallettiin alkaa tuottaa sitä teollisesti.)

Myös tuulivoimaa kehitettiin, esimerkiksi nykyisen Belgian ja Alankomaiden alueilta pumpattiin vettä pois niiden avulla, jolloin voitiin asuttaa uusia seutuja.

Kulkuneuvojen saralla tapahtui myös edistystä. Länkien lisäksi keksintö tehdä hevosvaunujen etuakselista kääntyvä mahdollistivat useamman hevosten vetämien, raskaita kuormia kätevästi liikuttelevien vaunujen rakentamisen. Myöskään merenkulku ei säästynyt keksinnöiltä. Laivojen runkoja paranneltiin ja purjeita alettiin käyttää tehokkaammin, jolloin suurien rahtien laivaaminen tuli kannattavaksi.

TEOLLISUUS JA KAUPPA

Käsitykset Rooman valtakunnan pohjoispuolella asuvista, kehittymättömistä barbaareista ovat Starkin mukaan puppua. Metallitöiden saralla germaanit olivat ylivoimaisesti roomalaisia etevämpiä, ja esimerkiksi Tukholman lähellä olevalla Mälaren-järven saarella vaikutti 250-700 -luvuilla jKr. Helgön yhteisö, joka tuotti poikkeuksellisen hienoja metalliesineitä. Samanlaisia yhteisöjä oli myös muualla Euroopassa.

Kaupankäynti siirtyi Välimeren alueelta enemmän jokien yhdistämään Eurooppaan ja kulutustottumukset muuttuivat. Näiden tekijöiden summana on helppo ollut todeta, että kaupankäynti kuihtui, mutta tosiasiassa se muutti vain muotoaan. Samalla historiantutkimuksen menetelmät ovat parantuneet, jolloin on pystytty saamaan tietoa paremmin myös tekstidokumenttien ulkopuolisista lähteistä. Näin esimerkiksi aikansa kirjoittaville ihmisille epäkiinnostava kaupankäynti on arkeologian myötä paljastunut paljon eloisammaksi, kuin mitä he ovat antaneet ymmärtää kirjoituksissaan.

KORKEAKULTTUURI

Ennen keskiaikaa musiikki oli perustunut vain melodiaan: kaikki instrumentit soittivat samaa sävelmää. Keskiajan muusikot keksivät harmonian, eli idean soittaa eri ääniä päällekkäin. Tämä mahdollisti soinnut, joita ilman länsimainen musiikki olisi lähes tunnistamatonta. Nuotitus keksittiin 700-luvun lopulla, minkä ansioista nykypäivän kuorot voivat laulaa vuosisatojen takaisia sävellyksiä.

Niin kutsuttu Karolinginen renessanssi 800-luvun lopulla, Kaarle Suuren hallintokauden lopulla, oli taiteen ja arkkitehtuurin edistysaikaa. Vastaavasti roomalais-vaikutteisena pidettyä 1000-1200 -lukujen romaanista kautta väritti Rooman sijaan pikemminkin uudenlaiset taiteelliset innovaatiot, jotka olisivat olleet myöhäisille roomalaisille vieraita.

Romaanista kautta seurasi 1100-luvulta alkanut goottilainen kausi, joka päättyi 1500-luvulla, oli myös ennennäkemätön.

1200-luvun eurooppalaiset taiteilijat käyttivät ensimmäisinä öljypohjaisia värejä ja venytettyä kangasta.

KROONINEN SOTA, JATKUVA INNOVAATIO

Keskiajan Eurooppa oli erittäin sotaisa. Ylimystö oli jatkuvasti toistensa kimpussa ja paavit yrittivät saada sisäiset taistelut loppumaan, ja osittain ristiretkien myötä tässä onnistuttiinkin. Jatkuvan sodankäynnin seurauksena eurooppalaisista armeijoista kuitenkin tuli teknologisesti voimakkaimpia, kuin missään muualla maailmassa.

Keltit keksivät rengaspanssarin, britit käyttivät voimakkaita pitkäjousia, ja tehokkaat jalkajouset levisivät nopeasti käyttöön. Erityisesti yksinkertaisuudessaan murhaava jalkajousi, joka pystyi keskipitkältä etäisyydeltä läpäisemään levypanssarin mahdollisti suurten joukkojen nopean koulutuksen, ja näin talonpoika pystyi vastustamaan panssaroitua aristokraattia.

Eräs keskiaikaisen sodankäynnin myytti on ratsuväen ylivoimainen rooli taisteluissa. Tosiasiassa jalkaväki oli aina taisteluiden selkäranka, ja ratsuväki tyypillisesti jalkautui taistelemaan, ja ratsasti vasta sitten, kun vihollinen pakeni.

MUSLIMIEN UHKA

Muhammedin jäähyväispuheen sanat (vapaasti kääntämäni): "Minun käskettiin taistella kaikkia miehiä vastaan kunnes he sanovat 'Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah", siivittivät arabit 600-luvun puolivälistä jKr. valloituksiin seuraavan vuosisadan ajaksi. Bysantti, Syyria, Jerusalem, Egypti (jonka vastanimitetty egyptiläinen Bysantin kuvernööri luovutti arabeille tuntemattomista syistä) päätyivät arabien haltuun.

Vuonna 711 muslimit hyökkäsivät Marokkosta Espanjaan ja vuosisataa myöhemmin Sisilia ja eteläinen Italia oli myös muslimien hallussa. Kaikki edellä mainitut voitot – Espanjaa lukuuntottamatta - oli saavutettu bysanttilaisista, heikosti aseistetuista joukoista. Mutta luvassa oli yllätys.

Toursin ja Poitiersin taistelut ovat käännekohta tässä muslimijoukkojen vyöryssä kohti länttä. Al-Samh ibn Malik al Khawlanin johtamat muslimijoukot piirittivät Toulousen kaupungin Etelä-Ranskassa. Kun eurooppalaiset keräilivät joukkojaan, kohtasivat muslimit vähän vastarintaa ja tämän seurauksena heistä tuli varomattomia. Eurooppalaiset pääsivät yllättämään muslimit ja ajamaan heidät pakosalle. al Khawlani haavoittui kuolettavasti.

Vuonna 732 'Abd-Al-Rahmânin joukot yrittivät uudelleen pääsyä Ranskaan. Kriittinen taistelu käytiin 15 kilometriä Pariisista etelään, Toursin ja Poitiersin kaupunkien lähistöillä. Toursia lähestyessä muslimijoukot olivat menestyneet hyvin ja olivat röyhkeällä ja voitokkaalla tuulella, eivätkä viitsineet edes käyttää tiedustelijoita.

Frankki-kuningas Kaarle Martel (Martel = Vasara) pääsi iskemään täysin yllättäen muslimien kimppuun. Karolingien valtakunnan perustaja Martel oli menestyksekäs sotapäällikkö jo ennen Toursin/Poitiersin -taistelua, mutta tämä oli taistelu, joka sinetöisi hänen paikkansa historiassa.

Martel onnistui valitsemaan edukkaan maaston ja heikosti panssaroidut muslimiratsastajat kilpistyivät frankkien raskaasti panssaroituihin jalkaväkirivistöihin. Useiden aaltojen jälkeen muslimien rivit alkoivat järkkyä ja frankkien ratsuväki rynnisti viimeistelmään taistelun, jonka brutaalina lopputuloksena oli tuhansia ja taas tuhansia kuolleita muslimeita.

Tätä taistelua on pidetty läntisen historian käännekohtana aina siihen pisteeseen asti, että monet historioitsijat uskovat, että jos Martel olisi hävinnyt, olisi islamista tullut länsimaiden uskonto. Toiset taas ovat sitä mieltä, että taistelu oli vain muslimivalloituksien luonnollinen lakipiste, eikä esimerkiksi kaukana Damaskoksessa omien tappio liikuttanut väestöä juurikaan. Sen sijaan Espanjan muslimeille tappio oli merkittävä. Vuonna 735 muslimit yrittivät vielä kerran, jälleen kilpistyen Martelin joukkoihin, tällä kertaa kärsien niin kovan tappion, etteivät he enää yrittäneet kolmatta kertaa.

Martelin pojanpoika Kaarle Suuri yhdisti Euroopan hetkeksi ja paavi Leo III kruunasi hänet Rooman keisariksi vuonna 800, joulupäivänä. Kaarle Suuren sotaisan valtakauden jälkeen hänen poikansa Ludvig Hurskas päätti jakaa valtakunnan kolmen poikansa kesken. Tämä epäonnistui surkeasti, sodat palasivat Eurooppaan, ja Starkin kiittelemä edistyksen vaatima hajaannus pääsi jatkumaan.

Jeps, siinä pidempi sepustus tauon kunniaksi! Ensi kerralla muun muassa viikinkiaiheista ainesta!

How the West Won - Rooman valtakausi

Hieman pidempi setti tällä kertaa, olkoon se vaikka pääsiäisen kunniaksi!

How the West Wonin ensimmäinen luku päättyy Rooman aikakauteen. Stark kutsuu Rooman aikaa "välisoitoksi" sen nojalla, että hänen mukaansa Rooman aikana sivilisaation kehitys oli parhaimmillaan pysähtynyttä, pahimmillaan rappioituvaa.

IMPERIUMIA RAKENTAMASSA

Stark aloittaa Rooman synnystä, 700-luvulla eKr. Perimätiedon mukaan seitsemän kuningasta hallitsivat Roomaa muutaman sata vuotta, mutta 500 eKr. Roomasta tuli tasavalta. Seuraavien 300 vuoden aikana Rooman kaupunkivaltio valloitti Italian niemimaan, taistellen pohjoisessa gallialaisia ja etelässä kreikkalaisia kaupunkivaltoja vastaan.

264-146 sodittiin laajentumisaikeiden takia Puunilais-sodat, joissa Rooman vihollinen oli pohjois-Afrikkalainen Karthago, jonka kuuluisa kenraali Hannibal ryöväsi voittamattomana Italiaa kuudentoista vuoden ajan, kunnes joutui palaamaan puolustamaan kotikaupunkiaan, ja hävisi Rooman joukoille Zaman taistelussa 202 eKr. Ennen pitkää Rooma voitti Karthagon ja tuhosi kaupungin täydellisesti. Karthagon tappio ennakoi Rooman imperiumin valtakautta, ja pian Rooman hallussa olivat merkittävissä osin niin Persia, Palestiina, Egypti, Gallia, Espanja ja Britannia.

Rooma toimi pitkään tasavaltalaisin periaattein, vaikkei yhtä vapaasti kuin Kreikkalaiset kaupunkivaltiot. Aluksi rikkaiden muodostama senaatti ja kaksi toimeenpanevaa valtaa käyttävää 1-vuotiskaudeksi valittua konsulia hoitivat lakiasioita, mutta 300-luvun eKr. puolivälissä muodostettiin myös plebeijien, köyhempien ihmisten neuvosto, joka myös pystyi säätämään lakeja.

Rooman eliitti rikastui valloitusten myötä ja valtakuntaan virtasi miljoonittain orjia. Tämän seurauksena omaisuus keskittyi orjanomistajille, jolloin tavallinen maalaisväestö joutui muuttamaan kaupunkeihin, ruoka-avun ja ilmaisen viihteen perässä, tästä syntyi ilmaus "leipää ja sirkushuveja". Tämä kaupungistunut köyhälistö aiheutti epävakautta, ja maalaisväestön rapistuminen heikensi myös sotakoneistoa, sillä maanviljelijöiden pojat olivat armeijan selkäranka.

Vuonna 44 eKr. Julius Caesar salamurhattiin, Rooma lakkasi olemasta tasavalta ja valtataisteluiden jälkeen vuonna 31 eKr. keisari Augistinus nousi valtaan. Keisareiden hallitsemana Rooman valtakunta tulisi olemaan olemassa vielä 500 vuotta.

KREIKKALAIS-ROOMALAINEN KULTTUURI

Roomalainen yläluokka puhui kreikkaa, mikä osoitti kreikkalaisen kulttuurin arvostusta. Rooman kellistettyä Makedonian vuonna 167 eKr. suuri joukko eri alojen ammattilaisia levittäytyi Kreikasta ympäri Rooman valtakuntaa, mikä osaltaan edisti kreikkalais-roomalaisen kulttuurin syntyä.

Roomalaiset adoptoivat kreikkalaisten jumalten pantheonin lähes sellaisenaan, vain nimet muuttuivat. Temppeleitä ei kuitenkaan – vastoin kreikkalaisten käytäntöä – rahoitettu verovaroin, jolloin temppelit alkoivat kilpailla voimakkaasti. Tästä seurasi valtion uskonnollistuminen aina siihen pisteeseen asti, että käytännössä mitään merkittävää päätöstä ei tehty ilman asianmukaisia rituaaleja. Poikkeuksellisesti, verrattuna muihin pakana-yhteiskuntiin kaikilla oli Roomassa oikeus vierailla temppeleissä, mistä seurasi myös köyhien antama rahoitus niille.

Taiteiden ja kirjallisuuden saralla Roomalaiset ihailivat Kreikkaa suuresti. Kreikkalaisista patsaista teetettiin pronssi- ja kivikopioita, kreikkalaiset näytelmät käännettiin latinaksi ja filosofia – joka oli lähinnä stoalaista ja uus-platonistista – lainattiin Kreikasta. Myös maalaustaide oli käytännössä kreikkalaista, mutta sitä on säilynyt erittäin vähän nykypäiviin asti.

Teknologian saralla sama kreikkalainen laulu jatkui. Stark lainaa Samuel Lilleytä, jonka mukaan ainoa merkittävä roomalainen keksintö oli betoni. Kaiken muun he lainasivat kreikkalaisilta, eivätkä kehittäneet juuri mitään omaa. Roomalaisten suuret saavutukset, kuten Kolosseum ja Sirkus Maximus perustuivat vain niiden kokoon, eivät uusiin innovaatioihin. Rooman kuuluisa tieverkostokin oli käytännössä hyvin puutteellinen, usein liian jyrkkä ja vain muutamia metrejä leveä. Se oli tarkoitettu sotilaille marssittavaksi, mutta kova kivi kävi niveliin, ja sotilaat marssivat mieluummin pientareella. Edes sellaisia keksintöjä kuin vesivoimalla toimiva mylly ei käytetty, koska orjatyövoima oli helpompi vaihtoehto.

Roomalaiset myös nauttivat suuresti viiheestä ja spektaakkeleista. Vauhdikkaat ja vaaralliset hevosvaunukisat, monet villieläin-vastaan-villieläin tai villieläin-vastaan-ihminen -ottelut ja muut brutaalit ohjelmanumerot kuten elävältä polttaminen tai ristiinnaulitseminen olivat arkipäivää roomalaisille, gladiaattoritaisteluita unohtamatta. (Kun kuolemaantuomitut ja orjat alkoivat olla vähissä, kävi joillekin katsojille köpelösti: keisari Caligula määräsi ensimmäisen katsojarivin villieläinten ruoaksi, koska uhreja ei ollut tarpeeksi esitystä varten.)

Arvioiden mukaan Rooman valtakunnan yli 200 amfiteatterissa tapettiin yli 2,5 miljoonaa ihmistä viihteen nimissä, milloin milläkin menetelmällä. Esimerkiksi keisari Trajanus viihdytti itseään ja kansaansa 123 päivän ajan: saldona 10 000 gladiaattoria ja 11 000 villieläintä, kuolleina.

ROOMAN ARMEIJA

Ketterien barbaarien käsittelyssä roomalaiset joutuivat muokkaamaan raskaaseen peitsimuodostelmaan, falangiin perustunutta taktiikkaansa. Kehitettiin kolmirivinen rintama, jonka ensimmäisessä rivissä olivat kevyesti varustellut 1-2 vuoden hastati-sotilaat, toisessa rivissä paremmin varustellut 3-5 vuoden principes-joukot ja viimeistä, kuudetta palvelusvuotta suorittavat verteraanit olivat raskaimmin varusteltu triarii, joka edellisten ryhmien talttuessa toimivat suojana heille.

Roomalaiset kokivat tästä huolimatta rökäletappion germaanisia heimoja vastaan 112 eKr. Tonavan taistelussa. Kenraali Gaius Marius reformoi armeijan uudelleen, minkä seurauksena kaikille sotilaille annettiin samanlaiset varusteet ja taisteluita alettiin käydä kuolemaan-asti -asenteen sijasta kiertomenetelmällä, jolloin joukot pääsivät toisinaan lepäämään. Merkittävin muutos oli kuitenkin se, että aiempi, eliittiperheiden muodostama sotaväki avattiin kaikille, ja kuuden vuoden palvelusaika jätettiin pois, ja näin syntyi ammattiarmeija.

Rooman armeija ei kuitenkaan ollut voittamaton. Sen historiaan kuului lukusia, kymmenissätuhansissa menehtyneissä laskettavia tappiota. 60 miljoonainen valtakunta kuitenkin mahdollisti suuren armeijan ylläpidon, joka oli kooltaan 300 000-600 000 -päinen. Pitkät palvelusajat tekivät sotilaista lojaaleja kenraaleilleen, ei valtakunnalle, mikä osaltaan aiheutti poliittista epävakautta.

KRISTINUSKON NOUSU

Starkin mukaan tärkein sivilisaatiota kehittänyt seikka Rooman valtakunnan historiassa oli kristinuskon kehittyminen. Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen hänen Jumalalliseen alkuperäänsä uskovia oli luultavasti pari sataa, mutta jo Paavalin kirjoitusten aikaan (57 eKr.) puhe oli useammista kirkoista. Stark kiistää perinteisen ajatuksen kristinuskon leviämisestä köyhälistön parissa ja argumentoi, että nimen omaan rikkaat ja etuoikeutetussa asemassa olevat olivat niitä, jotka yleensä lähtivät mukaan uusiin uskontoihin. Kristityt olivat aluksi myös pääosin kaupunkilaisia, mikä näkyy myös sanan "pakana" maalaisväestöön halveksuvasti viittaavassa kaiussa.

Kristittyjä vainottiin rajusti. Esimerkiksi keisari Nero valaisi toisinaan puutarhansa tajuissaan olevilla, palavalla vahalla sivellyillä, peräaukostaan seivästetyillä kristityillä, jotka sytytettiin tuleen. Vuonna 249 jKr. keisari Decius julisti valtakunnan laajuiset vainot, koska kristityt kieltäytyivät uhraamasta pakanajumalille.

Suvantovaiheen jälkeen vuonna 303 uudet vainot syttyivät. Keisari Diocletianus julisti, tulevan seuraajansa Galeriuksen painostamana kiellon kaikelle kristilliselle toiminnalle, määräten kaikki kirkot tuhottaviksi, kirjotukset poltettaviksi, esti julkiset virat kristityiltä. Pidätykset, kidutukset ja teloitukset alkoivat välittömästi ja noin 3000 tapettiin ja monia myytiin orjiksi. Galerius kuitenkin perui kaikki nämä säädökset kuolinvuoteellaan, todettuaan vainoamisen epäonnistuneen. (Jo 303 vainojen aikaan kaksi kolmesta olivat kristittyjä Rooman väestöstä, ja pian lähes kaikki olivat kristittyjä valtakunnassa.)

Vuonna 312 keisari Konstantinus julisti valtakunnan kristityksi. Kristinusko myös roomalaistui, tullen byrokraattiseksi rakennelmaksi, joka ironisesti tulisi jatkamaan kauan Rooman valtakunnan sortumisen jälkeen.

ROOMAN TUHO

Vuonna 410 gootti-kuningas Alarik ryöväsi Rooman kaupungin, mikä koettiin valtakunnassa traagisena ja voimakkaan symbolisena tapahtumana. Valtakunta kuitenkin kituutti vielä vuoteen 476 asti, jolloin viimeinen keisari syrjäytettiin pysyvästi.

Historioitsijoiden keskuudessa on ollut paljon intohimoista riitelyä siitä, mikä todella aiheutti Rooman tuhon. Jo joitakin vuosikymmeniä Rooman sortumisen jälkeen bysanttilainen pakana Zosimus syytti kristinuskoa, tasavaltalaisen aatteen hylkäämistä ja tästä seurannutta korruptiota ja rappiota. Nykypäivään tullessa teorioiden määrä on räjähtänyt käsiin, eräs saksalainen professori julkaisi vuonna 1984 tutkimuksen, jossa listattiin 210 eri syytä Rooman tuholle. Nälänhätää ja talouden takkuamista on usein manattu Rooman kohtaloksi, mutta kummastakaan ei ole historiallisia todisteita.

Starkin mukaan syyt Rooman tuhoon olivat seuraavat. Ensikikin keisari Konstantinoksen päätös laskea merkittävästi rajaa vartioivien joukkojen määrää ja keskittää armeijat kaupunkien läheisyyteen teki maaseudun ryöstämisestä kannattavaa barbaareille: armeijat eivät ehtineet hätiin ajoissa ja ennen pitkää väestö yksinkertaisesti lähti pois ja barbaarit asuttivat alueet. Vastaavasti kapunkien läheisyydessä sotilaat viettivät kapunkilaiselämää, sen huvituksineen ja houkutuksineen, eivätkä pitäneet sotakuntoaan yllä.

Edellisten syiden lisäksi rajoille jätettyjen sotilaiden määrätty strategia oli linnoittautua ja odottaa armeijaa: ennen pitkää rajasotilaat eivät kyenneet osallistumaan tämän jatkuvan piileskelyn takia kunnolla taisteluun, mikä heikensi armeijaa entisestään. Viivytysstrategia sai roomalaiset kääntymään jatkuvasti ratsuväen puoleen, joka historiallisesti on aina ollut heikompi organisoitua jalkaväkijoukkoa vastaan. Lisäksi muutokset varusteissa, kuten jalkaväen varustuksen keventäminen ja tehokkaiden lyhyiden miekkojen vaihtaminen pitkiin miekkoihin ruostuttivat armeijan vähä vähältä.

Rooman armeija oli alkanut myös monikulttuuristua. Monet sotilaat ja korkea-arvoiset johtajatkin olivat germaaneja. Ne germaanit, jotka pysyivät armeijan palveluksessa taistelivat historiankirjojen mukaan lojaalisti, mutta esimerkiksi edellä mainittu Alarik sai oppinsa Rooman armeijassa ja vaihtoi leiriä vasta kun ylennys kenraaliksi evättiin.

Vastaavasti Roomalainen kulttuuri alkoi tarttua germaani-heimoihin, gooteilla oli oma edustajansa Nikean kirkolliskokouksessa, piispa Ulfilas, joka myös käänsi Raamatun gootiksi. Germaaniset heimot eivät kuitenkaan levänneet laakereillaan, he ohittivat Rooman kehityksen esimerkiksi hygieniatuotteissa ja vaatteiden kehityksessä, ja erityisesti metallin työstäminen kehittyi heidän mukanaan. Rooma ei siis ollut vulgaarien barbaarien ryöväämä sivistyksen kehto, kuten tavallisesti oletetaan.

Viimeisenä merkittävänä tekijänä Stark mainitsee Persian aiheuttaman uhan Roomalle. Jatkuva sotiminen valtakunnan itärajalla teki pohjoisesta heikon, jolloin Alarikin onnistui miehittää Rooman satamana toiminut Ostian kaupunki. Kun Ostian läpi tulleet viljatoimitukset lakkasivat, kapunki lahjoitti suuret lunnaat gooteille. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, Alarik piiritti kaupungin, tuntemattomasta syystä portit avattiin heille ja seurasi joitakin päiviä kestänyt ryöstö. Toiset historioitsijat ovat sitä mieltä, että ryöstö oli brutaalia hullunmyllyä, toiset kuvailevat sitä maltilliseksi ja jopa sivistyneeksi toimenpiteeksi. Se kuitenkin tiedetään, että kirkkoja ei ryövätty, ja ainoastaan senaatin rakennus poltettiin.

Rooma tuhoutui, mutta ei sivilisaatio sellaisenaan. Rooman valtakunnan tukahduttava varjo hävisi ajan mittaan ja länsimaiden historia siirtyi uudelle aikakaudelle, Starkin mukaan "ei niin pimeälle keskiajalle". Mutta se onkin sitten ensi kerran juttuja!

How the West Won - Juutalainen ja kristillinen maailmankuva

Tervepä! Tänään vuorossa selostusta juutalaisen ja kristillisen maailmankuvan vaikutuksesta länsimaisen ajattelun pohjakerrostumiin, ja loppuun hieman vertailua muihin sivilisaatioihin.

JERUSALEMIN RATIONAALINEN JUMALA

Tällä kertaa Stark etenee käsittelemään juutalaisen ja kristillisen monoteismin syntyä. Viimeksi käsitely Kreikan filosofinen perintö teki vaikutuksen juutalaisiin uskonoppineisiin, jotka panivat merkille yhteensopivuuden omien jumalkäsitystensä ja kreikkalaisten järkiperäisten pohdintojensa välillä.

Juutalaisten käsitykseen Jumalasta yhdistyi näin käsitys Jumalasta ja siten maailmankaikkeudesta ensiksikin järjellä käsitettävänä ja toiseksi tietomme tästä maailmasta jatkuvasti kehittyvänä. Stark kirjoittaakin, että "usko sekä järkeen että edistykseen olivat olennaisia tekijöitä Lännen nousussa."

HELLENISMI JA JUUTALAISUUS

Stark argumentoi, että erityisesti Aleksanteri Suuren vaikutuksen alaisena hellenistiset, eli karkeasti ottaen kreikkalaiset vaikutteet levisivät Lähi-Itään, mikä suuresti vaikutti myös juutalaiseen kulttuuriin. Merkittävä osa juutalaisista ei osannut hepreaa ja Toora piti kääntää kreikaksi. Merkittävin ero juutalaisen ja kreikkalaisen maailmakuvan välillä oli käsitys Jumalasta.

Siinä missä kreikkalaiset olivat pitäneet ylimmän jumalolennon luonnetta maailmasta välinpitämättömänä, ei-persoonallisena ja passiivisena. Tätä vastoin juutalaisten jumalkäsitykseen kuului ajatus Jumalan länsäolosta; Jumala näkee ja kuuntelee, sekä puuttuu maailman toimintaan. Tämä käsitys Jumalasta on Starkin mukaan elimellinen osa kristillistä teologiaa ja länsimaista ajattelua.

VARHAINEN KRISTILLISYYS JA KREIKKALAINEN FILOSOFIA

Varhaiset kristilliset ajattelijat olivat tietoisia kreikkalaisten filosofiasta, mutta ainakaan alkuvaiheissa se ei vaikuttanut kuin järjen ja logiikan tasolla kristilliseen teologiaan. Kreikkalaisten persoonaton Jumala ja tälle alisteinen luojajumala, demiurgi, eivät vetäneet vertoja kaikkivoivalle ja persoonalliselle Jumalalle.

Lisäksi kreikkalaisten taipumus tulkita maailmankaikkeus itsessään elollisena ja ilmiöiden selittäminen motiiveilla (esimerkiksi esineet putoavat koska ne "rakastavat maailman keskipistettä") oli esteenä maailman selittämiselle luonnonlakien kautta. Sittemin onkin selvinnyt, että luonnonlakien olemassaolon olettava maailmankuva on hyvinkin menestyksellinen, ongelmistaan huolimatta.

KOSMOKSEN RATIONAALINEN LUOJA

Keskeinen kehityssuunta varhaisessa kristillisessä teologiassa – jonka edustajia esimerkiksi Justinos Marttyyri, Tertullianus ja Augistinus olivat – oli ajatus Jumalan rationaalisuudesta. Tämän ajatuksen nähtiin periytyneen alunperin Sokrateelta Platonille ja ennen pitkää kreikkalaisten kautta kristilliseen ajatteluun.

Tätä rationaalisuuden historiallista muutosta alettiin pitää osoituksena historian ja ihmiskunnan taipumuksena kehittyä paremmaksi: syntyi länsimaille tyypillinen kehitysusko, joka voidaan voimakkaimmillaan nähdä nykypäivänä teknologisessa kehityksessä, mutta myös sellaisissa ajatuksissa kuin elinikäinen oppiminen tai kestävä kehitys.

USKO KEHITYKSEEN

Stark kritisoi kahta historiankirjoituksessa vallalla ollutta ajatusta. Ensiksikin, väitteet siitä, että usko kehitykseen olisi uusi, modernin ajan ilmiö, on väärä. Tosiasiassa varhainen kristillinen ja juutalainen usko tulevaan paratiisiin on se pohja, jolle moderni kehitysusko rakentuu. Toinen moukaroitava ajatus on väite siitä, että tiede olisi HUOLIMATTA siitä, että uskonto yritti estää kehityksen. Kuitenkin juuri juutalaisten ja kristillisten teologien usko siihen, että Jumalan tahdosta voi päästä tarkemmin jyvälle järjen avulla on juuri se ajatus, johon käsitykset totuutta lähestyvästä tieteestä perustuvat.

Erityisesti Tuomas Akvinolaisen teos Summa Theologica antoi suuntaviivat tälle rationaaliselle maailmankuvalle, jossa logiikan ja filosofian avulla pystyttäisiin askel askeleelta selvittämään Jumalan ja siten maailman salat.

LÄNSI JA MUUT

Stark huomauttaa, että kehitysusko oli nimen omaan läntisen maailman ja katolisen kristinuskon heiniä. Ortodoksit pitäytyivät mystisemmässä teologiassa, ja siksi näkemys rationaalisesta Jumalasta ei päässyt ohjaamaan heidän ajatteluaan vastaavassa mittakaavassa.

Vastaavasti islamilaisesta maailmasta Stark kirjoittaa, että sille oli tyypillistä usko rappioon, joka näkyy teologian tasolla hadith-teksteissä (perimätietoa Profeetta Muhammedin elämästä), joissa korostuu ajatus Mohammedin ajan parhaimmuudesta, ja käytännön tasolla esimerkiksi sulttaani Bayezid II:n painokoneiden kiellossa.

Starkin mukaan islamilaiseen ajatteluun kuuluu myös näkemys Jumalan, Allahin irrationaalisuudesta siinä mielessä, että kaikki mikä tapahtuu tapahtuu Allahin tahdon takia, ja mikä tahansa on mahdollista. Näin ollen tieteellinen tutkimus ei islamilaisessa maailmassa ole pelkästään motivoimatonta, vaan myös pyhäinhväistyksellistä: tiede olisi pyrkimys rajoittaa Allahin tahtoa (kuulostaapa rajuilta väittämiltä! ...viitteenä kuitenkin: Scheidel: The Cambridge Economic History of The Greco Roman World).

Myöhemmissä luvuissa Stark tulee osoittamaan, että väitteet Pimeästä Keskiajasta ja Islamin Kulta-ajasta ovat väärinkäsityksiä.

Stark viimeistelee kommenttinsa islamilaisesta maailmasta viittaamalla Robert Reillyn kommenttiin: "Arabimaailma on lähes kaikilla mittapuilla inhimillisen kehityksen jälkijunassa; tieteellinen tutkimus on lähes olematonta; Espanjassa käännettään vuodessa enemmän kirjoja kuin Arabimaailmassa on käännetty tuhannessa vuodessa; jotkut ihmiset eivät usko, että kuussa on käyty (Hmm!: eikö tämä päde myös moniin länsimaisiin...); jotkin muslimimediat yhä kuvailevat luonnonkatastrofit Jumalan kostoksi."

Kiina on usein se sivilisaatio, joka nostetaan inhimillisen kehityksen historialliseksi edelläkävijäksi, mutta Stark huomauttaa, että on selkeitä syitä, miksi Kiina ei – ainakaan menneinä vuosituhansina – ole ollut menestyksen edelläkävijä. Kiinalle tyypillinen kongfutselainen maailmankuva perustuu edellä kuvaillun islamislaisen mallin mukaan ajatukseen siitä, että mennyt aika on parempaa ja kehitys on vaaraksi järjestykselle. Monia keksintöjä toki keksittiin Kiinassa, mutta niitä ei ikinä hyödynnetty, juuri tämän näkökulman takia.

Hyvä esimerkki on menestyksekkään amiraali Zheng Hen matkat Afrikkaan 1400-luvun alussa: Zheng He teki massiivisen laivastoineen useita matkoja, tuoden takaisin rikkauksia. Kuitenkin Zheng Hen viimeinen matka tapahtui vuonna 1433 ja keisarilta tuli käsky: valtamerikelposia aluksia ei saa enää tehdä, ja Zheng Hen matkat pyrittiin poistamaan historiankirjoista. Näin päätettiin siksi, että hallitseva mandariiniluokka uskoi, että Kiinan ulkopuolella ei ole mitään arvokasta, vain kongfutselaista elämäntapaa järkyttäviä uhkia.

Stark päättää luvun korostaakseen vielä, että nykypäivällekin tyypillinen ajatus kehityksen luonnollisuudesta tai väistämättömyydestä ei oikeasti ole itsestäänselvä asia. Länsimainen maailmankuva on poikkeuksellinen maailmanhistoriassa, ja ilman sitä me emme nauttisi nyt esimerkiksi sähkövaloista tai musiikkiäänitteistä.

Ensi kerralla vuorossa Rooman aika, nyt kuitenkin lukemisiin!

How the West Won - Kreikan aikakausi

No niin, tästä tämä sitten lähtee!

Rodney Starkin How the West Won jakautuu viiteen osaan, joista kukin sisältää kolmesta viiteen lukua. Kirja alkaa tuhat vuotta kattavalla yleiskatsauksella antiikin Kreikkaan ja Roomaan ja kristinuskon juuriin, alkaen 500 luvusta eKr. Tällä kertaa käyn läpi Starkin sanottavat Kreikan aikakaudesta.

VALTAKUNTIEN KÖYHYYS

Suurten valtakuntien ongelma on historiallisesti ollut aina se, että niiden hallitsijat käyttävät väestöään häikäilemättömästi hyväkseen, verottaen työtä rajusti, riistäen omaisuutta mielivaltaisesti ja määräten ihmiset pakkotyöhön (esimerkiksi Kiinan muurin rakentamiseen kuoli noin miljoona ihmistä), romuttaen näin mahdollisuuden yhteiskunnasta, jossa yksilöt työpanoksellaan lisäisivät yhteistä hyvinvointia. Massiivisten monumenttien ja hamstrattujen rikkauksien lisäksi imperiumien taipumus olla komentotalouteen, eli hallitsijan määräyksiin perustuvia järjestelmiä estää keksintöjä pääsemästä oikeuksiinsa. Esimerkiksi Kiinassa 1000-luvulla kukoistanut rautateollisuus kuihtui poliittisen eliitin otettua tuotantovälineet haltuunsa. Toinen merkittävä ongelma suurissa imperiumeissa oli myös edellä mainittu omistusoikeuden puute, jolloin ei ollut mitään syytä työskennellä, sillä ei ollut mitään takeita, ettei valtio ottanut koko omaisuuttasi mielivaltaisesti. Komentotalouden ja omistusoikeuden puutteen ristipaineessa tuotanto ei pystynyt kehittymään ja näin ollen valtakunnat olivat köyhiä ja kurjia.

KREIKAN IHME

Kreikassa tapahtui kuitenkin Starkin mukaan "ihme", eritoten sen kultakautena, vuosina 600-338 eKr. Hankalasti hallittavan maantieteen ansiosta alueelle muodostui tuhansia pieniä kaupunkivaltioita, jotka jakoivat yhteisen kulttuuritaustan. Koska ei ollut yksittäistä keskushallintoa, niin ihmisten kuin ideoiden ja tuotteiden liikkuvuus pääsi kasvamaan. Stark listaa seitsemän osa-aluetta, joilla kreikkalainen yhteiskunta kehittyi ja menestyi vuosisatojensa aikana.

I. Sodankäynti

Sodankäynti oli ja on merkittävä osa yhteiskuntien toimintaa. Kreikkalaiset olivat tyypillisesti jatkuvassa sodassa, milloin sisäisesti, milloin päällisin puolin ylivoimisia ulkoisia vihollisia vastaan. Tämän jatkuvan rasituksen alla, olosuhteiden pakosta kreikkalaiset kehittivät niin sodankäynnin strategioita, taktiikoita, koulutusta kuin varusteitakin. Kreikkalaisen sodankäynnin periaatteet ovat juuri ne periaatteet, joiden avulla länsimaiset sotajoukot ovat kerta toisensa jälkeen voittaneet vihollisensa läpi historian. Stark kirjoittaakin, että kreikkalaisten mukaan sota oli "liian tärkeä asia jätettäväksi hurjapäiden kontolle". Kiehtova esimerkki kreikkalaisten sotajoukkojen menestyksestä on kenraali Ksenofaneen tapaus: Persiassa sotiessaan Cyrus Nuoren johtaman kymmentuhatpäisen armeijan upseerit joutuivat petetyiksi ja murhatuiksi rauhanneuvotteluissa. Soturit valitsivat demokraattisesti Ksenofaneen johtajakseen ja 5/6 soturia selvisi takaisin kotiin yli 2000 kilometrisen marssin, taistellen jatkuvasti Persian armeijaa ja villiheimoja vastaan.

II. Demokratia

Kreikkalainen demokratia tunnettaan historiankirjoista, eikä suotta. Kreikkalaisten kaupunkilvaltioiden suora demokratia ja yksi mies – yksi ääni -periaate ovat länsimaisen demokratian keskeisiä periaatteita. Niiden avulla kaupunkilvaltioiden valtarakenteista ei tullut kasvottomia instituutioita, mikä osaltaan piti valtaapitävät kurissa.

III. Taloudellinen kehitys

Oman aikansa mittapuulla Kreikka kasvoi taloudellisesti merkittävästi. Demokraattinen päätöksenteolla saatiin aikaiseksi matala verotus ja yksityisomaisuus oli turvattu. Näin henkilökohtainen työpanos kantoi hedelmää ja työnteko kannatti. Itse talousjärjestelmä kehittyi huimasti Kreikassa, hyödyketaloudesta siirryttiin rahatalouteen ja ensimmäiset lainoja antavat pankit perustettiin.

IV. Kirjoitus- ja lukutaito

Kreikkalaiset eivät keksineet luku- tai kirjoitustaitoa, mutta he kehittivät niitä merkittävästi. Kenties oleellisin keksintö olivat foneettiset aakkoset, jotka tiputtivat opeteltavien merkkien määrän Kiinan ja Egyptin kymmenistätuhansista kahteenkymmeneen neljään. Kun kirjoittamisesta tuli huomattavasti yksinkertaisempaa, pystyttiin ihmisiä opettamaan helpommin, ja näin tietoa kaikilla aloilla pystyttiin välittämään tehokkaammin. Parhaimmillaan jopa kolmasosa Ateenan vapaista miehistä olivat lukutaitoisia, mikä oli ällistyttävää verrattuna muiden valtakuntien piskuiseen, lukutaitoiseen eliittiin.

V. Taide

Taiteen saralla kreikkalaiset olivat aikaansa edellä niin kuvanveiston, musiikin kuin teatterin ja kirjallisuuden saralla. Taiteilijan ammatti kehittyi kannattavaksi vaihtoehdoksi. Kuvanveistossa siirryttiin tyylitellyistä hahmoista realistiseen ilmaisuun. Musiikissa keksittiin: instrumentteja (mm. ensimmäinen kosketinsoitin), nuotitus ja kehiteltiin sävelteoriaa (muistaakseni pop- ja rockmusiikin peruselementti "voimasointu" jossa on pohjasävel ja kvintti päällekkäin, on kreikkalaisten keksimä). Teatterin ja kirjallisuuden saralla kreikkalaiset ovat kuulusia tragedioistaan ja komedioistaan, runoudesta, epiikasta, historiankirjoituksesta ja filosofisista dialogeistaan.

VI. Teknologia

Kreikka tunnetaan enimmäkseen kulttuurisista ja filosofisista saavutuksistaan, mutta se oli myös teknologian edelläkävijä. Sellaiset keksinnöt kuin vesimylly, vinssi, erilaiset pumput, vesikello (kello joka toimii YÖLLÄ, merkittävä parannus aurinkokelloon), nosturi, kottikärryt, erinäiset navigointiyökalut, KARTAT, katapultti ja jopa alkeellinen höyrymoottori ovat kaikki kreikkalaista perua.

VII. Kreikkalainen filosofia, rationalismi ja moraalikäsitykset

Kreikkalaiset olivat ensimmäisiä, jotka kyseenalaistivat ajatuksen siitä, että maailma on kaoottinen paikka. Sen sijaan he olettivat, että maailmaa ohjaavat jonkinlaiset lait, jotka olisivat selvitettävissä havainnoinnin ja järjen avulla.

Thales ennusti auringonpimennyksen ja oletti maailman rakentuvan keskenään samanlaisista osasista (alkeellinen atomiteoria). Pythagoras seuraajineen loi ajatuksen kosmoksesta, järjestäytyneestä maailmankaikkeudesta, mikä itse asiassa on jo niin syvällä ajattelussamme, että itse sana universumi/maailmankaikkeus sisältää jonkinlaisen järjestäytyneisyyden ajatuksen, ainakin useimmiten. Pythagoras kehitti myös matematiikkaa (a2 + b2 = c2), sekä uskonnollisen käsityksen, jonka mukaan kaikilla elävillä olennoilla on sielu. Anaksagoras spekuloi taivaankappaleiden olemuksesta ja uskoi – monoteismia ennakoiden – että maailmankaikkeuden takana on kaikesta erillinen mieli tai tietoisuus.

Kaksi hahmoa kuitenkin nousevat ylitse muiden kreikkalaisessa tieteessä ja filosofiassa: Platon ja tämän oppilas Aristoteles. Platonin tunnetuin filosofinen ajatus on niin kutsuttu ideaoppi tai oppi muodoista, jonka mukaan aineellinen maailma heijastelee epätäydellisesti näkymätöntä, abstraktia ja täydellistä todellisuutta, johon on mahdollista päästä käsiksi vain järjen avulla. Tämä näkemys johdatteli hänet teoretisoimaan kuolemattomista sieluista ja korkeimman idean/muodon olemuksesta, mikä ennakoi kristinuskon keskeisimpiä oppeja. Platon myös erotteli toisistaan sielun kolme osaa – järjen, tunteen ja halun – mikä on vaikuttanut keskeisesti länsimaisen psykologian kehitykseen. Erityisesti Platonin teoriat jumalista ja kaikkein mahtavimmasta jumalasta vaikuttivat kristinuskoon: Platon uskoi, että on olemassa täydellinen, kaikkitietävä ja kaikkivoipa Jumala. Platon ei kuitenkaan olettanut tämän Jumalan puuttuvan maailman asioihin, vaan aineellisen maailman oli luonut demiurgi, järjen ruumiillistuma. Demiurgi-ajatukseen sisältyi myös varhainen käsitys universumista luotuna, ei ikuisesti olemassa olleena, mikä käy yksiin Big Bang -teorian kanssa.

Aristoteles kyseenalaisti monia Platonin oppeja. Keskeisimpänä erona heidän välillään oli Aristoteleen jatkuva kiinnostut luonnonilmiöihin, kun taas Platonia kiinnostivat edellisessä kappaleessa mainitut ajatukset. Vaikka Aristoteles kehitteli metafysiikkaa ja alkeellisia luonnontieteellisiä malleja, hänen merkittävin saavutuksensa on päättelyopin ja muodollisen logiikan kehittäminen. Muodolliselle logiikalle ovat velkaa niin länsimainen teologiakin kuin tietotekniikkakin.

Viimeisenä filosofisena perintönä kreikkalaisilta voidaan mainita stoalaisuus, jonka keskeisenä eettisenä opetuksena on suhtautua maailmaan tyynesti ja itsehillintää korostaen. Stoalaisuus oli yksi merkittävimmistä Välimeren alueen ei-kristillisistä moraaliifilosofioista, ja se oli erittäin suosittu roomalaisen eliitin keskuudessa.

Kreikkalaisten kukoistus kuitenkin rappioitui ennen pitkää. Stark argumentoi, että orjien määrän kasvaessa kreikkalainen yhteiskunta alkoi muuttua brutaalimmaksi ja vaipua ennen pitkää demokratiasta tyranniaan. Kreikan kaupunkivaltiot olivatkin käytännössä kokoajan sotakannalla, joka sisäistä tai ulkoista uhkaa vastaa. Ateenan johtama kaupunkivaltioiden liitto vajosi Peleponnesoilais-sotaan vuosina 431-05 eKr, jossa Sparta ja Ateena olivat pääpukareina. Viitisenkymmentä vuotta myöhemmin samantyyppinen Ateenan aloittama sota runteli Kreikkaa. Vuonna 338 eKr. Makedonian Filip II hyökkäsi heikentyneeseen Kreikkaan ja otti sen haltuunsa. Filip salamurhattiin ja hänen poikansa Aleksanteri Suuri nousi valtaan, tehden itsestään maailmanhistorian sittemin tunteman sotapäällikön. Makedonian imperiumi kesti vuosisatoja, mutta lopulta sen kohtalon sinetöi Rooman valtakunnan nousu 200-luvulta eKr. eteenpäin. Kreikan perintö ei kuitenkaan jäänyt vain tutkijoiden ja historioitsijoiden harrastukseksi, vaan se laski perustan länsimaiselle yhteiskunnalle, mikä on poikkeuksellista verratuna moniin, unohduksiin jääneisiin sivilisaatioihin.

Tässä tämä tältä erää!