How the West Won - Rooman valtakausi

Hieman pidempi setti tällä kertaa, olkoon se vaikka pääsiäisen kunniaksi!

How the West Wonin ensimmäinen luku päättyy Rooman aikakauteen. Stark kutsuu Rooman aikaa "välisoitoksi" sen nojalla, että hänen mukaansa Rooman aikana sivilisaation kehitys oli parhaimmillaan pysähtynyttä, pahimmillaan rappioituvaa.

IMPERIUMIA RAKENTAMASSA

Stark aloittaa Rooman synnystä, 700-luvulla eKr. Perimätiedon mukaan seitsemän kuningasta hallitsivat Roomaa muutaman sata vuotta, mutta 500 eKr. Roomasta tuli tasavalta. Seuraavien 300 vuoden aikana Rooman kaupunkivaltio valloitti Italian niemimaan, taistellen pohjoisessa gallialaisia ja etelässä kreikkalaisia kaupunkivaltoja vastaan.

264-146 sodittiin laajentumisaikeiden takia Puunilais-sodat, joissa Rooman vihollinen oli pohjois-Afrikkalainen Karthago, jonka kuuluisa kenraali Hannibal ryöväsi voittamattomana Italiaa kuudentoista vuoden ajan, kunnes joutui palaamaan puolustamaan kotikaupunkiaan, ja hävisi Rooman joukoille Zaman taistelussa 202 eKr. Ennen pitkää Rooma voitti Karthagon ja tuhosi kaupungin täydellisesti. Karthagon tappio ennakoi Rooman imperiumin valtakautta, ja pian Rooman hallussa olivat merkittävissä osin niin Persia, Palestiina, Egypti, Gallia, Espanja ja Britannia.

Rooma toimi pitkään tasavaltalaisin periaattein, vaikkei yhtä vapaasti kuin Kreikkalaiset kaupunkivaltiot. Aluksi rikkaiden muodostama senaatti ja kaksi toimeenpanevaa valtaa käyttävää 1-vuotiskaudeksi valittua konsulia hoitivat lakiasioita, mutta 300-luvun eKr. puolivälissä muodostettiin myös plebeijien, köyhempien ihmisten neuvosto, joka myös pystyi säätämään lakeja.

Rooman eliitti rikastui valloitusten myötä ja valtakuntaan virtasi miljoonittain orjia. Tämän seurauksena omaisuus keskittyi orjanomistajille, jolloin tavallinen maalaisväestö joutui muuttamaan kaupunkeihin, ruoka-avun ja ilmaisen viihteen perässä, tästä syntyi ilmaus "leipää ja sirkushuveja". Tämä kaupungistunut köyhälistö aiheutti epävakautta, ja maalaisväestön rapistuminen heikensi myös sotakoneistoa, sillä maanviljelijöiden pojat olivat armeijan selkäranka.

Vuonna 44 eKr. Julius Caesar salamurhattiin, Rooma lakkasi olemasta tasavalta ja valtataisteluiden jälkeen vuonna 31 eKr. keisari Augistinus nousi valtaan. Keisareiden hallitsemana Rooman valtakunta tulisi olemaan olemassa vielä 500 vuotta.

KREIKKALAIS-ROOMALAINEN KULTTUURI

Roomalainen yläluokka puhui kreikkaa, mikä osoitti kreikkalaisen kulttuurin arvostusta. Rooman kellistettyä Makedonian vuonna 167 eKr. suuri joukko eri alojen ammattilaisia levittäytyi Kreikasta ympäri Rooman valtakuntaa, mikä osaltaan edisti kreikkalais-roomalaisen kulttuurin syntyä.

Roomalaiset adoptoivat kreikkalaisten jumalten pantheonin lähes sellaisenaan, vain nimet muuttuivat. Temppeleitä ei kuitenkaan – vastoin kreikkalaisten käytäntöä – rahoitettu verovaroin, jolloin temppelit alkoivat kilpailla voimakkaasti. Tästä seurasi valtion uskonnollistuminen aina siihen pisteeseen asti, että käytännössä mitään merkittävää päätöstä ei tehty ilman asianmukaisia rituaaleja. Poikkeuksellisesti, verrattuna muihin pakana-yhteiskuntiin kaikilla oli Roomassa oikeus vierailla temppeleissä, mistä seurasi myös köyhien antama rahoitus niille.

Taiteiden ja kirjallisuuden saralla Roomalaiset ihailivat Kreikkaa suuresti. Kreikkalaisista patsaista teetettiin pronssi- ja kivikopioita, kreikkalaiset näytelmät käännettiin latinaksi ja filosofia – joka oli lähinnä stoalaista ja uus-platonistista – lainattiin Kreikasta. Myös maalaustaide oli käytännössä kreikkalaista, mutta sitä on säilynyt erittäin vähän nykypäiviin asti.

Teknologian saralla sama kreikkalainen laulu jatkui. Stark lainaa Samuel Lilleytä, jonka mukaan ainoa merkittävä roomalainen keksintö oli betoni. Kaiken muun he lainasivat kreikkalaisilta, eivätkä kehittäneet juuri mitään omaa. Roomalaisten suuret saavutukset, kuten Kolosseum ja Sirkus Maximus perustuivat vain niiden kokoon, eivät uusiin innovaatioihin. Rooman kuuluisa tieverkostokin oli käytännössä hyvin puutteellinen, usein liian jyrkkä ja vain muutamia metrejä leveä. Se oli tarkoitettu sotilaille marssittavaksi, mutta kova kivi kävi niveliin, ja sotilaat marssivat mieluummin pientareella. Edes sellaisia keksintöjä kuin vesivoimalla toimiva mylly ei käytetty, koska orjatyövoima oli helpompi vaihtoehto.

Roomalaiset myös nauttivat suuresti viiheestä ja spektaakkeleista. Vauhdikkaat ja vaaralliset hevosvaunukisat, monet villieläin-vastaan-villieläin tai villieläin-vastaan-ihminen -ottelut ja muut brutaalit ohjelmanumerot kuten elävältä polttaminen tai ristiinnaulitseminen olivat arkipäivää roomalaisille, gladiaattoritaisteluita unohtamatta. (Kun kuolemaantuomitut ja orjat alkoivat olla vähissä, kävi joillekin katsojille köpelösti: keisari Caligula määräsi ensimmäisen katsojarivin villieläinten ruoaksi, koska uhreja ei ollut tarpeeksi esitystä varten.)

Arvioiden mukaan Rooman valtakunnan yli 200 amfiteatterissa tapettiin yli 2,5 miljoonaa ihmistä viihteen nimissä, milloin milläkin menetelmällä. Esimerkiksi keisari Trajanus viihdytti itseään ja kansaansa 123 päivän ajan: saldona 10 000 gladiaattoria ja 11 000 villieläintä, kuolleina.

ROOMAN ARMEIJA

Ketterien barbaarien käsittelyssä roomalaiset joutuivat muokkaamaan raskaaseen peitsimuodostelmaan, falangiin perustunutta taktiikkaansa. Kehitettiin kolmirivinen rintama, jonka ensimmäisessä rivissä olivat kevyesti varustellut 1-2 vuoden hastati-sotilaat, toisessa rivissä paremmin varustellut 3-5 vuoden principes-joukot ja viimeistä, kuudetta palvelusvuotta suorittavat verteraanit olivat raskaimmin varusteltu triarii, joka edellisten ryhmien talttuessa toimivat suojana heille.

Roomalaiset kokivat tästä huolimatta rökäletappion germaanisia heimoja vastaan 112 eKr. Tonavan taistelussa. Kenraali Gaius Marius reformoi armeijan uudelleen, minkä seurauksena kaikille sotilaille annettiin samanlaiset varusteet ja taisteluita alettiin käydä kuolemaan-asti -asenteen sijasta kiertomenetelmällä, jolloin joukot pääsivät toisinaan lepäämään. Merkittävin muutos oli kuitenkin se, että aiempi, eliittiperheiden muodostama sotaväki avattiin kaikille, ja kuuden vuoden palvelusaika jätettiin pois, ja näin syntyi ammattiarmeija.

Rooman armeija ei kuitenkaan ollut voittamaton. Sen historiaan kuului lukusia, kymmenissätuhansissa menehtyneissä laskettavia tappiota. 60 miljoonainen valtakunta kuitenkin mahdollisti suuren armeijan ylläpidon, joka oli kooltaan 300 000-600 000 -päinen. Pitkät palvelusajat tekivät sotilaista lojaaleja kenraaleilleen, ei valtakunnalle, mikä osaltaan aiheutti poliittista epävakautta.

KRISTINUSKON NOUSU

Starkin mukaan tärkein sivilisaatiota kehittänyt seikka Rooman valtakunnan historiassa oli kristinuskon kehittyminen. Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen hänen Jumalalliseen alkuperäänsä uskovia oli luultavasti pari sataa, mutta jo Paavalin kirjoitusten aikaan (57 eKr.) puhe oli useammista kirkoista. Stark kiistää perinteisen ajatuksen kristinuskon leviämisestä köyhälistön parissa ja argumentoi, että nimen omaan rikkaat ja etuoikeutetussa asemassa olevat olivat niitä, jotka yleensä lähtivät mukaan uusiin uskontoihin. Kristityt olivat aluksi myös pääosin kaupunkilaisia, mikä näkyy myös sanan "pakana" maalaisväestöön halveksuvasti viittaavassa kaiussa.

Kristittyjä vainottiin rajusti. Esimerkiksi keisari Nero valaisi toisinaan puutarhansa tajuissaan olevilla, palavalla vahalla sivellyillä, peräaukostaan seivästetyillä kristityillä, jotka sytytettiin tuleen. Vuonna 249 jKr. keisari Decius julisti valtakunnan laajuiset vainot, koska kristityt kieltäytyivät uhraamasta pakanajumalille.

Suvantovaiheen jälkeen vuonna 303 uudet vainot syttyivät. Keisari Diocletianus julisti, tulevan seuraajansa Galeriuksen painostamana kiellon kaikelle kristilliselle toiminnalle, määräten kaikki kirkot tuhottaviksi, kirjotukset poltettaviksi, esti julkiset virat kristityiltä. Pidätykset, kidutukset ja teloitukset alkoivat välittömästi ja noin 3000 tapettiin ja monia myytiin orjiksi. Galerius kuitenkin perui kaikki nämä säädökset kuolinvuoteellaan, todettuaan vainoamisen epäonnistuneen. (Jo 303 vainojen aikaan kaksi kolmesta olivat kristittyjä Rooman väestöstä, ja pian lähes kaikki olivat kristittyjä valtakunnassa.)

Vuonna 312 keisari Konstantinus julisti valtakunnan kristityksi. Kristinusko myös roomalaistui, tullen byrokraattiseksi rakennelmaksi, joka ironisesti tulisi jatkamaan kauan Rooman valtakunnan sortumisen jälkeen.

ROOMAN TUHO

Vuonna 410 gootti-kuningas Alarik ryöväsi Rooman kaupungin, mikä koettiin valtakunnassa traagisena ja voimakkaan symbolisena tapahtumana. Valtakunta kuitenkin kituutti vielä vuoteen 476 asti, jolloin viimeinen keisari syrjäytettiin pysyvästi.

Historioitsijoiden keskuudessa on ollut paljon intohimoista riitelyä siitä, mikä todella aiheutti Rooman tuhon. Jo joitakin vuosikymmeniä Rooman sortumisen jälkeen bysanttilainen pakana Zosimus syytti kristinuskoa, tasavaltalaisen aatteen hylkäämistä ja tästä seurannutta korruptiota ja rappiota. Nykypäivään tullessa teorioiden määrä on räjähtänyt käsiin, eräs saksalainen professori julkaisi vuonna 1984 tutkimuksen, jossa listattiin 210 eri syytä Rooman tuholle. Nälänhätää ja talouden takkuamista on usein manattu Rooman kohtaloksi, mutta kummastakaan ei ole historiallisia todisteita.

Starkin mukaan syyt Rooman tuhoon olivat seuraavat. Ensikikin keisari Konstantinoksen päätös laskea merkittävästi rajaa vartioivien joukkojen määrää ja keskittää armeijat kaupunkien läheisyyteen teki maaseudun ryöstämisestä kannattavaa barbaareille: armeijat eivät ehtineet hätiin ajoissa ja ennen pitkää väestö yksinkertaisesti lähti pois ja barbaarit asuttivat alueet. Vastaavasti kapunkien läheisyydessä sotilaat viettivät kapunkilaiselämää, sen huvituksineen ja houkutuksineen, eivätkä pitäneet sotakuntoaan yllä.

Edellisten syiden lisäksi rajoille jätettyjen sotilaiden määrätty strategia oli linnoittautua ja odottaa armeijaa: ennen pitkää rajasotilaat eivät kyenneet osallistumaan tämän jatkuvan piileskelyn takia kunnolla taisteluun, mikä heikensi armeijaa entisestään. Viivytysstrategia sai roomalaiset kääntymään jatkuvasti ratsuväen puoleen, joka historiallisesti on aina ollut heikompi organisoitua jalkaväkijoukkoa vastaan. Lisäksi muutokset varusteissa, kuten jalkaväen varustuksen keventäminen ja tehokkaiden lyhyiden miekkojen vaihtaminen pitkiin miekkoihin ruostuttivat armeijan vähä vähältä.

Rooman armeija oli alkanut myös monikulttuuristua. Monet sotilaat ja korkea-arvoiset johtajatkin olivat germaaneja. Ne germaanit, jotka pysyivät armeijan palveluksessa taistelivat historiankirjojen mukaan lojaalisti, mutta esimerkiksi edellä mainittu Alarik sai oppinsa Rooman armeijassa ja vaihtoi leiriä vasta kun ylennys kenraaliksi evättiin.

Vastaavasti Roomalainen kulttuuri alkoi tarttua germaani-heimoihin, gooteilla oli oma edustajansa Nikean kirkolliskokouksessa, piispa Ulfilas, joka myös käänsi Raamatun gootiksi. Germaaniset heimot eivät kuitenkaan levänneet laakereillaan, he ohittivat Rooman kehityksen esimerkiksi hygieniatuotteissa ja vaatteiden kehityksessä, ja erityisesti metallin työstäminen kehittyi heidän mukanaan. Rooma ei siis ollut vulgaarien barbaarien ryöväämä sivistyksen kehto, kuten tavallisesti oletetaan.

Viimeisenä merkittävänä tekijänä Stark mainitsee Persian aiheuttaman uhan Roomalle. Jatkuva sotiminen valtakunnan itärajalla teki pohjoisesta heikon, jolloin Alarikin onnistui miehittää Rooman satamana toiminut Ostian kaupunki. Kun Ostian läpi tulleet viljatoimitukset lakkasivat, kapunki lahjoitti suuret lunnaat gooteille. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, Alarik piiritti kaupungin, tuntemattomasta syystä portit avattiin heille ja seurasi joitakin päiviä kestänyt ryöstö. Toiset historioitsijat ovat sitä mieltä, että ryöstö oli brutaalia hullunmyllyä, toiset kuvailevat sitä maltilliseksi ja jopa sivistyneeksi toimenpiteeksi. Se kuitenkin tiedetään, että kirkkoja ei ryövätty, ja ainoastaan senaatin rakennus poltettiin.

Rooma tuhoutui, mutta ei sivilisaatio sellaisenaan. Rooman valtakunnan tukahduttava varjo hävisi ajan mittaan ja länsimaiden historia siirtyi uudelle aikakaudelle, Starkin mukaan "ei niin pimeälle keskiajalle". Mutta se onkin sitten ensi kerran juttuja!