TIEDE TÄYSI-IKÄISTYY
Länsimaiselle ajattelutavalle on tyypillistä pitää tieteen kehitystä lähes kokonaan 1500-luvun suurista ajattelijoista alkaneena kehityskulkuna, Isaac Newton (1642-1727) sen huippuna. Mutta, kuten keskiajan tiedekehitystä puineessa luvussa käytiin läpi, tosiasiassa tiede on kehittynyt tasaisen hitaasti, tuhansia vuosia.
Stark korostaa, että tieteellinen vallankumous on ajatuksena väärä edellä mainitusta syystä. Tämän lisäksi hän painottaa, että kolme seuraavaa uskomusta tieteen kehityksestä eivät pidä paikkaansa: ensiksi, usein väitetään, että Uudella Ajalla tieteentekijät jättivät uskonnon taakseen; toiseksi väitetään, että protestanttinen reformaatio vapautti tieteen "katolisen kirkon ikeestä"; kolmanneksi ajatellaan, että yliopistojen uskonnollisen ilmapiirin takia tiede kehittyi yliopistojen ulkopuolella.
Tilanne on kuitenkin Starkin mukaan se, että tiedettä ei olisi kehittynyt ilman kristinuskon positiivista vaikutusta ja tästä syystä tiede onkin alunperin puhtaasti länsimainen ilmiö.
MITÄ ON TIEDE?
Stark määrittelee tieteen näin: Tiede on _orgainoisoitua toimintaa_ ohjaava _menetelmä_, jota käytetään _luontoa koskevien selitysten muodostamiseksi_, ja näiden selitysten muokkaamiseksi ja korjaamiseksi _systemaattisen havainnoinnin_ avulla.
Toisin sanoen, tieteen muodostavat kaksi osaa, selitykset ja havainnot, eli teoria ja empiria. Kreikkalaisen filosofian parissa järkeen, puhtaaseen teoretisointiin perustuva maailman ymmärtäminen oli vallalla, kun taas kaikkia käytännön keksintöjä ja oivalluksia voidaan pitää empiirisen testaamisen tuloksina.
Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että muina aikakausina ja muualla tehtyjä teknologisia oivalluksia ei voi pitää tieteenä. Teorian ja havainnon välinen suhde kiteytyi vain länsimaisessa, kristillisessä kulttuurissa.
On hyvä myös huomata, että tieteen näkökulma rajoittuu luonnolliseen ja aineelliseen todellisuuteen - sellaisiin asioihin, joita on mahdollista havainnoida. Tästä syystä tiede ei sano yhtään mitään esimerkiksi uskonnollisista väittämistä, jotka määritelmällisesti eivät kuulu tieteen piiriin (tämä tosin ei estä tiedemiehiä kommentoimasta asiaa tieteen auktoriteettiin verhoutuen, mutta se on aivan eri kysymys)
.
Vain Euroopassa pyrittiin etsimään teoreettisia selityksiä luonnonilmiöille, ja vain Euroopassa näitä selityksiä pyrittiin testaamaan empiirisesti. Alkemiaa oli ympäri maailmaa, mutta kemia kehittyi vain Euroopassa - astrologiaa oli samaten monissa paikoissa, mutta astronomiaa vain Euroopassa.
Tieteellisen toiminnan organisoituneisuus taas näkyy jo viimeistään 1500-luvulta eteenpäin vilkkaan kirjeenvaihdon muodossa.
TIEDEMIEHET TILASTOINA
Stark käy läpi 1500- ja 1600 -lukujen tunnetuimmat 52 tiedemiestä ja luetteloi näiden keskeisiä ominaisuuksia. Tämän määrällisen menetelmän avulla hän kumoaa ajan tieteen harjoitusta koskevia uskomuksia.
Mielenkiintoista, joskin ei erityisen mullistavaa on se, että näiden 52 tiedemiehen alat ovat käytännössä jakautuneet neljään, lähes yhtä suureen osaan fysiikan, astronomian, biologian/fysiologian sekä matematiikan välillä.
Sen sijaan käsitys valistuneesta, uskonnon kahleet taaksensa jättäneestä tiedemiesten joukosta on harhaa. Vaikka sellaiset suuret nimet, kuten Voltaire, Hume, Rousseau ja Locke kääriytyivät sekulaarin älyllisyyden huopaan, ei kukaan heistä tehnyt tiedettä.
Stark tutki jokaisen 52 tiedemiehen elämää ja sijoitti heidät uskonnollisuutensa perusteella joko syvästi, tavallisesti tai skeptisesti uskontoon suhtautuviin. Tulokset ovat brutaaleja sekulaarin tieteen juhlijoille: 31 tiedemiehistä oli syvästi uskonnollisia, näiden joukossa muun muassa Newton, Kepler ja Robert Boyle.
20 kohdalla mitään osoitusta skeptisyydestä Jumalan olemassaoloa tai muita uskonnollisia kysymyksiä kohtaan ei löytynyt, ja usein merkkejä ajalle tyypillisestä uskonnollisesta elämästä löytyi runsaasti. Vain yhden tiedemiehen, Edmond Halleyn kohdalla Stark sai kaivettua esiin ateismiin viittaavia tietoja. Näin ollen ajatus Valistuksen harjalla kohonneesta sekulaarista tieteestä on yhtä virheellinen ajatus, kuin aiemmin käsitelty Pimeän Keskiajan myytti.
Mitä taas tulee kristinuskon sisäisiin jakolinjoihin tiedemiesten välillä, oli 26 katolilaista ja 26 protestanttia, mikä viittaa siihen, että useiden historioitsijoiden suosimat käsitykset tiedettä rajoittaneesta, takapajuisesta katolilaisuudesta ja sitä edistäneestä, järkevästä protestanttisuudesta ovat harhaa.
Myös uskomukset siitä, että keskiajan ja Uuden Ajan yliopisto olisi ollut tiedevastainen instituutio, saa kovan käsittelyn. 48 tiedemiehistämme oli yliopistokoulutettuja, suurin osa jopa vuosikymmenen verran, ja monella oli elämänsä aikana professuuri. Toisessa, vuosien 1550-1650 aikana toiminutta tiedemiestä koskevassa tutkimuksessa tulokset olivat samanlaisia: 87%:lla oli yliopistokoulutus.
Viimeinen tilastollinen havainto koskee näkemyksiä Englannista modernin tieteen kehtona. Väkilukuun suhteutettuna Englannissa oli enemmän tiedemiehiä, kuin muualla Euroopassa. Stark jäljittää tämän seikan samoihin vaikuttimiin kuin Englannin muunkin kehityksen, poliittiseen ja taloudelliseen vapauteen.
Liikkuvuus sosiaaliluokkien välillä oli Englannissa helpompaa, ja näin niin ylimystö, keskiluokka ja köyhemmätkin saattoivat pyrkiä yliopistoon. Keskeisintä oli kuitenkin ylemmän keskiluokan muotoutuminen yliopistoinstituution kanssa: kauppiaiden, upseerien ynnä muiden keskiluokkaisten yhteiskunnan jäsenten laittaessa lapsensa korkeakoulutukseen, oma sosiaaliluokkansa alkoi muodostua työväen ja ylimystön väliin, ja Englannin vapaan ilmapiirin takia tämä kehitys kiihtyikin siellä ensiksi.
Joka tapauksessa modernin tieteen nousu oli kristinuskoon elimellisesti yhteydessä oleva, eurooppalainen ilmiö, joka nojasi yliopistoinstituutioon.
TIETEEN KRISTILLINEN PERUSTA
Siinä missä kaukoidän uskonnoille on ollut tyypillistä nähdä todellisuus persoonattomana, käsityskyvyn tuolla puolen olevana mysteerinä, jota voi vain lähestyä meditaation ja sisäisen tarkkailun avulla, siinä missä kreikkalaiset selittivät elottoman maailman liikkeitä psykologisilla käsityksillä, ja siinä missä islamissa suhtaudutaan ajatukseen luonnon salojen paljastamisesta Allahin vapautta loukkaavana tekona, kehkeytyi ajatus älykkäästä suunnittelijasta, maailman rationaalisuudesta ja ihmisen kyvystä selvittää tämä vyyhti lännen judeo-kristillisessä kulttuurissa.
Kristillisen teologian ajatus Jumalasta rationaalisena luojana on välttämätön oletus tieteen kehitykselle ja ylipäänsä sille, että tieteen harjoitus saa motivaationsa. Jos ei oleta, että maailma on ymmärrettävissä järjen, teorian ja havainnoinnin avulla, ei ole syytä tehdä tiedettä.
Ajatus maailman ymmärrettävyydestä on historiallisesti ollut käytännössä aina rationaaliseen Jumalaan vetoavaa. Tämä ajatus on peräisin juutalaisuudesta ja kristinuskosta, mutta koska juutalaiset olivat yhteiskunnallisesti sorretussa ja hajanaisessa asemassa aina 1800-luvulle asti, kehittyi tiede kristinuskon parissa.
Stark lainaa Albert Einsteinia, joka korosti sitä, että olisi intuitiivista olettaa todellisuuden olevan sekasortoinen, yli ihmisen ymmärryksen menevä soppa. Einsteinin mukaan on eräänlainen jatkuva ihme, kuinka maailma kuitenkin kerta toisensa paljastuu ihmisen järjellä ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Se, mitä tästä maailman “järkevästä” luonteesta pitäisi päätellä ei ole selvää, mutta joka tapauksessa ilman ajatusta rationaalisesta Jumalasta tämä inhimillisen tiedonhankinnan prosessi ei olisi koskaan lähtenyt liikenteeseen.
On hyvä kuitenkin huomata, että uskonnon ja tieteen välillä on myös ollut konflikteja, joista tunnetuimpana kiista aurinkokeskeisestä maailmankuvasta. Tämä kiista kuitenkin eteni esimerkiksi Lutherin ja paavin vastustuksesta huolimatta, ja Starkin mukaan kirkon vastustus ei ikinä ollut kovinkaan pontevaa.
ENTÄPÄ GALILEI?
Kuuluisin tieteen ja uskonnon välistä kamppailua koskeva tapaus on Galileo Galilein vääntö paavi Urbanus VIII:n kanssa. Klassisesti Galilei on kuvailtu uskonnollisia fundamentalisteja vastaan kamppailleena järjen ja tieteen marttyyrina, mutta tämä ei aivan pidä paikkaansa.
Galilei oli alunperin Urbanus VIII:n hyvä ystävä, mutta näiden välit viilenivät. Syy välirikolle oli kyllä uskonnollinen, mutta ei niin puhtaan vastakohtainen, mitä yleensä kerrotaan. Vastauskonpuhdistus oli kovassa käynnissä ja tästä syystä oppineiden parissa oli tapana julkaista tieteelliset tuloksensa kovimpia fundamentalisteja tyynnyttelevin sanamuodoin.
Urbanus VIII neuvoi Galileita - joka oli hyvin uskovainen itsekin - tekemään samalla tavoin, mutta muiden tulosten plagioinnista ja suuresta egostaan tunnettu Galilei ei suostunut tähän. Fundamentalistit olivat uhka Galileille, mutta paavi käytti kuitenkin valtaansa ja määräsi tämän kotiarestiin - ei kidutettavaksi tai inkvisition vankilaan, niin kuin joskus kerrotaan - samalla rankaisten, mutta myös suojellen Galileita fundamentalistien vihalta.
Galilein oikeudenkäynti
Galilein jääräpäisyydestä seurasi se, että vastareformaatio kävi intellektuaaliseen vapauteen käsiksi rajummin. Ironista tilanteessa on kuitenkin se, että merkittävä osa kohun aiheuttaneesta “Dialogi kahdesta suuresta maailmankuvasta” sisälsi paljon huonoa ja virheellistä tiedettä.
Toinen ironinen seikka on se, että Galilein teosta yritettiin suitsia siksi, että jotkin teologit pitivät löydöksiä osoituksena astrologisten selitysmallien voimasta. Toisin sanoen Galilein työtä yritettiin myös suojata väärintulkinnalta.
Galilein tapaus on hyvä esimerkki siitä, kuinka mielikuvitusta ja tunteita kiihottavat kertomukset marttyyreista ja näiden vastustajista ovat usein huomattavasti monimutkaisempia ja paikoin arkisempia tapahtumaketjuja, kuin mitä asiaa romantisoivat kirjoittajat antavat ymmärtää.
KEHITYSTÄ KAKSILLA URILLA
Eräs tärkeä huomio on tieteen ja teknologian suhteellinen ero edellä käsitellyssä ajassa. Keskeiset tieteelliset löydökset olivat nykyäänkin yliopistoväen paljon peräänkuuluttamaa perustutkimusta, jonka käytännön sovellutukset antoivat odottaa itseään vuosikausia.
Teknologia vuorostaan kehittyi omilla raiteillaan, ja vuorovaikutus tiedemiesten ja insinöörien välillä ei ollut erityisen rikasta.
Loppuun Stark painottaa vielä, että moderni tiede ei kehittynyt missään muualla, kuin kristillisessä Euroopassa, ja juurikin kristillisten lähtöoletusten pohjalta. Hän kuitenkin huomauttaa, että nykypäivänä tiede on toki itsenäinen instituutio, joka ei välttämättä tarvitse kristillisiä olettamuksia tuekseen.
On kuitenkin hyvä muistaa, että usko maailmaan rationaalisuuteen, mahdollisuuteen ymmärtää sen toimintaa ja ylipäänsä motivaatio selvittää näitä asioita on juutalais-kristillisen maailmankuvan historiallinen yksinoikeus, joka on vasta menestyksensä myötä saavuttanut laajemma suosion niin ei-uskovaisten kuin muidenkin kulttuurien riveissä.
Näin päättyy toiseksi viimeinen iso kokonaisuus How the West Won -kirjassa. Ensi kerralla on sitten vuorossa teollisen vallankumouksen historia, joka on ensimmäinen kolmesta modernia maailmaa käsittelevästä luvusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti