Kuvitusta Tuhannen ja Yhden Yön tarinoista.
MUSLIMI-ILLUUSIOITA PALJASTAMASSA
Vuonna 1520 Suleiman - myöhemmin Suleiman Suurena tunnettu - nousi Ottomaanien valtakunnan (tunnetaan myös esim. nimillä Osmanien valtakunta, Turkin sulttaanikunta) sulttaaniksi. Suleimanin “Suuri” -titteli on peruja sulttaanin suunnitelmasta valloittaa Eurooppa ja käännyttää kaikki sen vääräuskoiset asukkaat islaminuskoon.
Muutamien vähäisten voittojen jälkeen eurooppalaiset murskasivat Suleimanin joukot, ja samalla tämän valloitustoiveet.. Huolimatta Suleimanin loiston haaveiden kuihtumisesta, monet historioitsijat puhuvat islamilaisen sotamahdin, tieteen ja teknologian kukoistuskaudesta, jota ei tosiasiassa koskaan ollut.
HARHAANJOHTAVAT VOITOT
Starkin mukaan muslimit olivat vuosisatojen aikana kohottaneet ristiretkeläisten valloittamien alueiden takaisinvalloituksen suuriin mittoihin, pitäen sitä osoituksena omasta mahdistaan. Kuitenkin, kuten ristiretkiä käsitelleessä luvussa näimme, eurooppalaiset hylkäsivät valloituksensa taloudellisista syistä, ja muutamien paikalle jääneiden päihittäminen ei ollut kummoinenkaan tehtävä.
Vuoden 1453 Konstantinopolin valtaus on yksi tällaisista valloituksista. Eurooppalaisin tykein varustautuneet, kymmenen kertaa puolustajia suuremmalla armeijalla varustautuneet ottomaanit joutuivat useiden vastoinkäymisten jälkeen rynnäköimään kaupunkiin väkipakolla, kohdaten valtavia tappiota.
Vähälukuiset puolustajat ja iso osa kaupungin väestöstä surmattiin vimmaisesti ja ottomaanien usko omaan erinomaisuuteen kasvoi suuresti. Konstantinopolin valtaus ei kuitenkaan poikinut sen kummemmin hedelmää: ottomaanit yrittivät tunkeutua balkanille, mutta Vlad III (tunnettu Seivästäjänä ja Draculana) torjui heidät brutaalisti. Nämä sotaretket saivat aikaan kuitenkin sen, että Hapsburgien massiivinen kuningaskunta alkoi varustautua muslimien uhkaa vastaan.
Toinen hieman lässähtänyt tapaus on Rhodoksen ristiretkeläissiirtokunta. Ristiretkeläiset valtasivat saaren 1307 ja pitivät sitä hallussaan 200 vuotta. Vuonna 1480 Mesih Pasha lähetti 160 laivaa ja 70 000 miestä kaappaamaan saaren 2500 puolustajan hallusta. Hyökkäys epäonnistui surkeasti.
Vuonna 1522 Suleiman lähetti enää parituhat päistä puolustajajoukkoa vastaan 100 000 miestä. Ristiretkeläiset oliva kuitenkin varautuneet nerokkain vallituksin ja muurein, jotka kuuluisa sotilasinsinööri Gabriele Tadino oli suunnitellut.
Yli kuusi kuukautta kestäneen taistelun lopputulos oli rauhanomainen, kun Suleiman tarjosi puolustajille avokätisesti - ja paikkansa pitävästi - että jos he lähtisivät pois, saaren siviiliväestö jätettäisiin rauhaan ja he saisivat elää veroitta viisi vuotta. Tämän tarjouksen taustalla piili kuitenkin brutaali fakta: reilut 300 ritaria oli kuollut, Suleimanin joukoista taas noin 40 000. Ylivoimainen koulutus ja teknologia oli ollut ristiretkeläisten menestyksen avain.
Kaarle V luovutti näille ristiretkeläisille Maltan saaren, jolta he jatkoivat muslimeita piinanneita merihyökkäyksiään.
EPÄONNISTUMINEN WIENISSÄ
Vuonna 1529 Suleiman organisoi hyökkäyksen kohti Wieniä, Hapsburgien kuningaskuntaa. Kaarle V oli sodassa Ranskan kanssa, eikä tämä pystynyt irroittamaan kuin pienen määrän joukkoja Wienin puolustamiseen. Suleimanin joukot olivat arvioiden mukaan 5-10 kertaa suuremmat.
Rankkojen keväisten sateiden, tautien ja huonon suunnittelun väsyttämä muslimiarmeija saapui myöhään syyskuussa Wienin edustalle. 70-vuotias veteraani, Salmin kreivi Nikolaus oli ottanut ohjat kaupungin puolustuksesta. Suleimanin hyökkäys kilpistyi kurjasti, muslimit alkoivat vetäytyä ja puolustajat surmasivat ja vangitsivat valtaosan heistä.
Kuusi vuotta myöhemmin Suleiman yritti uudelleen, mutta nyt Kaarle V oli valmiina ja tämän 80 000 miehinen hampaisiin aseistettu armeija pelotti Suleimanin tiehensä. Ja viimein, vuonna 1682 Mehmed IV yritti 120 000 miehisellä armeijallaan, mutta hyökkäys oli jälleen katastrofaalinen epäonnistuminen.
Stark kommentoi tyrmistyneeseen sävyyn, että nykypäivänä jotkut historioitsijat viittaavat näihin valloitusyrityksiin osoituksina ottomaanien mahdista, mikä olisi yhtä uskottavaa kuin kutsua Espanjan armadan kohtaloa menestykseksi.
MALTAN PIIRITYS
Samat ristiretkeläiset, jotka olivat piinanneet Rhodoksella ottomaaneja olivat jatkaneet toimintaansa Maltalla. Vuonna 1565 iäkäs Suleiman määräsi armeijansa komentajan Mustafa Pashan ja laivastonsa komentajan Piyale Pashan hävittämään Maltan linnoituksen lopullisesti.
Maltan pienen koon ja karun luonnon takia miehittäjät joutuivat tuomaan kaikki materiaaliset tarpeensa mukanaan, lähes 1200 kilometrin matkan. Lähes kolmasosa ottomaanien valtionkassasta hupeni tähän projektiin.
Suleimanin 50 000 miestä, 193 laivaa, 60 kanuunaa kohtasivat Maltan 500 ritaria, tuhat palkkasotilasta ja 3 000 paikallista asemiestä. Suleimanin joukot olivat kärsineet jo läheisen St. Elmon valtaamisessa suuria tappioita, eikä Malta muuttanut tapahtumien kulkua.
Suleimanin joukkojen hupenevat resurssit ja miesvoima lannistivat hyökkäystä jatkuvasti. Lopulta paikalle saapui espanjalaisten lisäjoukot, ja muslimit ajettiin rajusti tiehensä. Loppujen lopuksi noin 200 ritaria oli kuollut, siinä missä muslimien tappiot olivat 20 000.
LEPANTON KATASTROFI
Suleiman kuoli muutamaa kuukautta myöhemmin ja hänen seuraajakseen astui hänen kyvyttömin poikansa, Selim (taidokkaaksi osoittautunut poika Mustafa kohtasi loppunsa Suleimanin henkivartijan kourissa, kun häntä syytettiin valheellisesti isäänsä vastaan juonimisesta).
Selim käänsi katseensa jälleen Eurooppaan, mikä ennakoi tulevaa Lepanton taistelua. Espanja ja muut Hapsburgien alaisuudessa toimivat valtiot varustivat 200 laivaa, joista kuusi oli uusia, poikkeuksellisen isoja ja raskaasti varusteltuja kaljaasi-laivoja. Ottomaaneilla oli noin 250 laivaa, mutta ne olivat huonompia kopioita eurooppalaisista laivoista.
Ottomaanien laivasto oli saapunut satamaan Lepantoon, Kreikan länsirannikolle vuonna 1571. Lokakuussa kristittyjen valtojen laivasto lipui paikalle, piirittäen ottomaanien laivaston. Taistelu alkoi ja lopputuloksena kaikki ottomaanien laivat oli upotettu, kun taas 20 eurooppalaista laivaa vajosi syvyyksiin.
Erikoisena yksityiskohtana Stark mainitsee ottomaani-komentajien mukanaan rahtaamat aarteensa: luottamus omaisuuden turvaan oli niin vähäistä, että kynnelle kykenevät pitivät rahansa mukanaan. Tämä on yksi syy, miksi tehokasta pankkijärjestelmää ja siten taloudellista kehitystä ei päässyt ottomaanien valtakunnassa syntymään.
HARHALUULOJA ISLAMILAISESTA KULTTUURISTA
Samoin kuin hiljattain käsitellyssä Espanjan valtakaudessa, myös islamin kukoistusta koskevissa näkemyksissä ei Starkin mukaan ollut kyse todellisesta noususta, vaan hetkellisestä silmänlumeesta, joka kätki alleen takapajuisen ja kehittymättömän yhteiskuntarakenteen.
(Huom: Stark näyttää käyttävän termejä arabi ja muslimi jokseenkin synonyymin-kaltaisesti; oleellista on huomioida Lähi-idän islamista ja arabialaisesta taustasta ammentavan kulttuurin kritiikki.)
Islamilaisessa kulttuurissa dhimmi-statuksen voivat saada ne henkilöt, jotka noudattavat islamilaista yhteiskuntajärjestystä, mutta eivät ole oikeauskoisia. Historiallisesti islamin kulttuurin näennäinen kukoistus perustuu kreikkalaisten, juutalaisten, kristittyjen, persialaisten ja intialaisten dhimmien tekemään tutkimus- ja käännöstyöhön, joka satuttiin julkaisemaan hallitsevan kulttuurin kielellä.
Arkkitehtuuri, joka sittemmin opittiin tuntemaan islamilaisena, on samaa dhimmi-perua. Esimerkiksi juutalaiset, zarathustralaiset ja bysanttilaiset arkkitehdit ovat esimerkiksi Bagdadin kaupungin ja Jerusalemin Kalliomoskeijan takana.
Tyypillisesti muslimeina kuvatut merkkihenkilöt olivat useimmiten vain jotain muuta, kuin arabeja: filosofi Avicenna oli persialainen, kuten myös monet muut filosofit ja tiedemiehet. Nestoriolaisia kristittyjä ja syyrialaisiakin on arabiaksi julkaisseiden ajattelijoiden joukossa, mutta hyvin vähän itse arabeja.
Matematiikan ja astronomian saralla tilanne oli sama. Esimerkiksi “arabialaiset numerot”, joita nykyään käytämme (1, 2, 3 jne.) ovat oikeasti intialaista alkuperää. Ja samaten lääketieteessä, jossa erityisesti nestoriolaisten kristittyjen rooli oli korvaamaton - he johtivat merkittävimpiä kouluja ja 900-luvulle asti käytännössä kaikki islamilaisen yhteiskunnan lääkärit olivat olleet nestoriolaisten opissa.
Kaikilla kehittynyttä sivilisaatiota edustavilla alueilla dhimmit olivat edistyksen taustalla. Kun 1400-luvulla kova asenne dhimmejä kohtaan sai valtaa, ja islamilainen puhdasoppisuus korostui, katosivat myös nämä kehityksen merkit.
Klassinen väite islamilaisen kulttuurin älyllisestä loistosta on viittaus kreikkalaisten klassikkofilosofien, erityisesti Aristoteleen, vaalimiseen arabialaisessa kulttuurissa läpi Euroopan “pimeän keskiajan” (ks. aiempi blogimerkintä joka kumoaa pimeän keskiajan olemassaolon).
Aristotelesta kuitenkin tulkittiin kuin Koraania, dogmaattisen jäykästi, ja ennen pitkää Aristoteles julistettiinkin erehtymättömäksi, ristiriitaisetkin havainnot ohittavaksi auktoriteetiksi. Lännessä sitä vastoin erimielisyydet ja virheiden etsintä siivitti kehityksen vauhtiin.
Eräs nykypäivälle tyypillinen näkemys on, että muslimimaissa on historiallisesti suvaittu vähemmistökulttuurien edustajia hyvin. Tavanomaiset olot kuitenkin esimerkiksi “Kirjan kansoille”, eli kristityille ja juutalaisille olivat julkisen nöyryytyksen, kovennettujen verojen, pukeutumissääntöjen, uskonjulistuskieltojen sävyttämää elämää.
1300-luvulla tämä suvaitsevaisuuden aikakauden kuitenkin alkoi rikkoutua. Egyptissä alkoivat levottomuudet, jotka riistäytyivät paikallishallitsijoiden käsistä, mongolien hallitsemilla alueilla valtaapitävät kääntyivät kansansuosion saavuttaakseen islamiin, aiheuttaen yhtälailla rajuja vainoja.
Tyypillisiä vainomentelmiä olivat: kirkkojen ja synagogien tuhoaminen, kuoleman uhalla islamin tunnustaminen, tatuoiminen vääräuskoiseksi, silmien puhkominen ja kastraatio.
Massiivista tuhoa aiheutti myös muslimi-mongoli Timur Lenk, joka esimerkiksi yksistään Georgiassa tuhosi 700 kristittyä kylää.
Kristityt olivat keskeisinä kohteina näissä vainoissa, mutta Stark huomauttaa, että ensimmäiset juutalaistenkin joukkovainot ovat islamilaista alkuperää.
Mitä taas usein “sivistyneenä” pidettyyn maurilaiseen Espanjaan tulee, muslimit murhasivat siellä 4000 juutalaista vuonna 1066, ja vuonna 1090 tuhansia lisää.
Stark viimeistelee luvun kommentoimalla, että näiden vainojen myötä kaikki kehityksen rippeet kaikkosivat siinä määrin arabi-yhteiskunnista, että nämä eivät osanneet edes kopioida lännen keksintöjä, vaan joutuivat ostamaan teknologian ja palkkaamaan länsimaisia taitajia niitä käyttämään. Stark kirjoittaa: “Käsitys siitä, että keskiajalla islamilainen kulttuuri olisi ollut suurenmoista verrattuna eurooppalaiseen on harhakuvitelma samoin kuin viimeaikaiset näkemykset ‘Arabikeväästä’. Islamilainen maailma oli takapajuinen silloin ja sellaisena se on pysynyt.”
Tämän suomimisen jälkeen on ensi kerralla luvassa modernin tieteen kyspymisen aika, 1600-luvulta eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti